Soini 24 % Presidenttipeli.fi :ssä

Miksi Kepu kannatti eu:ta !!!!,,,,,,,
174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuten varmaan olette huomanneet, keskusta ei enää vuosikymmeneen ole edustanut maaseutua ja maanviljelijöitä.
Maanviljhelijät ovat jo hyvin pieni vähemmistö ( 1,4 % väestöstä), joka kaiken lisäksi on poliittisesti jakautunut useampaan puolueeseen, jotka kaikki keskusta mukaanlukien edustavat asutustaajamia ja työväestöä; jopa ehdokas Niinistö.
Kaiken lisäksi maataloustuotanto on siinämäärin monipuolistunut, että kaupunkilaistunut poliittinen johto voi vapaasti riitelyttää heitä keskenään.
Edellä mainittu monitahoinen erilaisuus on vienyt maanviljelijöiltä ammattiyhdistysliikkeen kaltaisen joukkovoiman. Heitä voidaan rahastaa ja kyykyttää lähes rajattomasti, kuten viimeisin kymmenen vuotta on osoittanut.
He ovat maksaneet pääsääntöisesti EU:sta syntyneet kustannukset tulojensa vähennyksinä koko kansansa puolesta.
Peli jatkuu niin kauan kuin he suuremmitta vastustuksitta suostuvat juhdan rooliin.
Ovathan kaikki kolme kokoomus,demarit ja keskusta asutustaajamia ja etelän kaupunkeja edustavia puolueita (äänet löytyvät sieltä).
Hulluhan se on, joka vapaaehtoisesti hyäksikäyttömahdollisuudestaan luopuisi.
Halpa keino olisi kyllä sunnuntaina nelonen.
Mutta omapaha on kunkin asia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuleeko Uus-vennamolaisuus kirjoitti:

Miksi Kepu kannatti eu:ta !!!!,,,,,,,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu