Kyllä 0n upeaa, että meillä on tällaisia ajattelijoita keskuudessamme...
Ehdokkaista on haluttu puhua sosialistisina ja porvarillisina ehdokkaina. Mielestäni tällainen jaottelu on osin 1800-luvulta ja sinne paremmin sopiva kuin nykypäivän todellisuutta kuvaava. Tällaisilla käsitteillä halutaan vain hämärtää todellisia eroja ja antaa äänestäjille mielikuvia, joiden arvo ei yllä mielikuvatodellisuutta laajemmalle.
Itse puhuisin mieluummin oikeistolaisista ja vasemmistolaisista ehdokkaista. Tässä jaottelussa rajanveto kytkeytyy siihe, miten vahvasti ehdokas on sitoutunut sosiaaliseen tasa-arvoon, oikeudenmukaiseen tulonjakoon, tuloero-ongelmiin, hyvinvointivaltioon ja ihmisten arkea koskeviin ongelmiin. Juuri tässä suhteessa ehdokkaat myös eroavat toisistaan. Tällaisessa jaossa voidaan helposti havaita, että neljä ehdokkaista on vasemmistolaisia ja neljä muuta enemmän tai vähemmän oikeistolaisia. Aloitan tarkastelun vasemmalta oikealle.
Timo Soini on vasemmistolaisin ehdokas. Hänen koko vaalikampanjassa rakentuu yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden teemoille. Soini ilmoittaa olevansa huono-osaisten asialla. Tämän ohessa Soini eroaa muista EU-vastaisuutensa ja nationalistisen itsekkyyden korostamisessa. Viime mainitut asiat eivät tee hänestä vasemmistolaista, mutta kaikki muu puhuu vahvasti sen puolesta.
Tarja Halonen lukeutuu ilman muuta vasemmistolaisiin ehdokkaisiin Soinin rinnalla. Halonen on puhunut jo kyllästymiseen asti sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta yms. Hän profiloitui tähän teemaan vahvasti jo edellisissä vaaleissa.
Bjarne Kallis on kolmas selvä vasemmistolainen. Kallis puolustaa henkeen ja vereen pohjoismaista hyvinvointimallia. Kallis puhuu lämpimästi aina myös valtio-omistamisen puolesta tärkeillä sektoreilla kuten energiataloudessa.
Vasemmistolaisin lukeutuu myös Heidi Hautala. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus painottuu myös hänellä, mutta Hautala on sen verran monipuolinen, että teema hieman hukkuu ympäristökysymysten, parlamnetarismin korostamisen ja moniulotteisen kriisikäsitteen alle.
Arto Lahti lienee luettava oikeistolaisiin, vaikka hän on ollut huolestunut mm. ylivelkaantuneiden ongelmista. Tästä miehestä en ole saanut oikein kyllä kunnolla selvää.
Henrik Lax on sympaattinen ehdokas, joka on keskittynyt Natokysymykseen ja kieliasiaan. Hän ei ole puuttunut erityisemmin sosiaalista oikeudenmukaisuutta koskeviin kysymyksiin, mikä antaa vaikutelman oikeistolaisesta ehdokkaasta.
Matti Vanhanen on oikeistolainen ehdokas. Hän on aika lailla välttänyt puuttumasta eriarvoisuuskysymyksiin. Vanhanen puhuu ympäripyöreästi monestakin asiasta, mutta korostaa kuitenkin yrittelijä ystävällisyyttään. Vanhanen pyrkii ottamaan myös etäisyyttä vasemmistolaisuuteen, mikä kertoo osaltaan hänen ajatusmaailmastaan. Kepulaisena opportunistina Vanhanen kuitenkin käytännöllisistä syistä johtuen peesaa virkamiesmäisesti Halosta ja demareita. Jos Kepulla olisi ollut ehdokkaana Anneli Jäätteenmäki, painotukset olisivat olleet toisia. Silloin Kepun ehdokas olisi ollut helposti luettavissa vasemmistolaisiin ehdokkaisiin. Juuri sen vuoksi Jäätteenmäki olisi kerännyt enemmän ääniä kuin Vanhanen tulee saamaan. Jäätteenmäki kalasteli vasemmistolaisten vesillä, mutta Vanhanen on jättänyt tämän tilaisuuden käyttämättä. Vanhanen ei sentään ole niin härski, että alkaisi puhua aivan oman ideologiansa vastaisesti.
Sauli Niinistö on selkeästi oikeistolaisin ehdokas. Häntä ei juurikaan kiinnosta sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Tämän asian ollessa kerran yhdessä vaalitentissä teemana, Niinistö otti esille hyvätuloisten vaikeudet lama-aikana. Hän sanoi, että rikkaat joutuvat laman aikana tappiolle suhteellisesti enemmän vastapainoksi sille, mitä noususuhdanteissa suhteellisesti enemmän voittavat. Tämä varmasti pitää paikkansa, mutta kuvaa hyvin Niinistön suhteellisuudentajua. Jokapäiväisen leivän kanssa kamppailevan kansalaisen vertaaminen rikkaiden suhteellisesti suurempiin tappiohin lama-aikoina on enemmän kuin kuvaavaa.
Sellainen äänestäjä, jolle sosiaalinen oikeudenmukaisuus, tuloerojen pienuus, yhteisvastuun tärkeys, hyvinvointivaltio, oikeudenmukaisuus ja ihmisen arkea koskevat ongelmat ovat (makro)talousajattelua tärkeämmät, valitsevat ehdokkaansa vasemmistolaisista, siis Soini, Halonen, Kallis ja Hautala. Näitä kysymyksiä vieroksuvat oikeistolaisesti ajattelevat äänestävät puolestaan ensisijaisesti Niinistöä tai sitten Vanhasta, Laxia ja Lahtea.
Tämän perusteella vaalin pääehdokkaat oikeisto-vasemmistojaolla ovat Halonen ja Niinistö.
Ehdokkaista on haluttu puhua sosialistisina ja porvarillisina ehdokkaina. Mielestäni tällainen jaottelu on osin 1800-luvulta ja sinne paremmin sopiva kuin nykypäivän todellisuutta kuvaava. Tällaisilla käsitteillä halutaan vain hämärtää todellisia eroja ja antaa äänestäjille mielikuvia, joiden arvo ei yllä mielikuvatodellisuutta laajemmalle.
Itse puhuisin mieluummin oikeistolaisista ja vasemmistolaisista ehdokkaista. Tässä jaottelussa rajanveto kytkeytyy siihe, miten vahvasti ehdokas on sitoutunut sosiaaliseen tasa-arvoon, oikeudenmukaiseen tulonjakoon, tuloero-ongelmiin, hyvinvointivaltioon ja ihmisten arkea koskeviin ongelmiin. Juuri tässä suhteessa ehdokkaat myös eroavat toisistaan. Tällaisessa jaossa voidaan helposti havaita, että neljä ehdokkaista on vasemmistolaisia ja neljä muuta enemmän tai vähemmän oikeistolaisia. Aloitan tarkastelun vasemmalta oikealle.
Timo Soini on vasemmistolaisin ehdokas. Hänen koko vaalikampanjassa rakentuu yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden teemoille. Soini ilmoittaa olevansa huono-osaisten asialla. Tämän ohessa Soini eroaa muista EU-vastaisuutensa ja nationalistisen itsekkyyden korostamisessa. Viime mainitut asiat eivät tee hänestä vasemmistolaista, mutta kaikki muu puhuu vahvasti sen puolesta.
Tarja Halonen lukeutuu ilman muuta vasemmistolaisiin ehdokkaisiin Soinin rinnalla. Halonen on puhunut jo kyllästymiseen asti sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta yms. Hän profiloitui tähän teemaan vahvasti jo edellisissä vaaleissa.
Bjarne Kallis on kolmas selvä vasemmistolainen. Kallis puolustaa henkeen ja vereen pohjoismaista hyvinvointimallia. Kallis puhuu lämpimästi aina myös valtio-omistamisen puolesta tärkeillä sektoreilla kuten energiataloudessa.
Vasemmistolaisin lukeutuu myös Heidi Hautala. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus painottuu myös hänellä, mutta Hautala on sen verran monipuolinen, että teema hieman hukkuu ympäristökysymysten, parlamnetarismin korostamisen ja moniulotteisen kriisikäsitteen alle.
Arto Lahti lienee luettava oikeistolaisiin, vaikka hän on ollut huolestunut mm. ylivelkaantuneiden ongelmista. Tästä miehestä en ole saanut oikein kyllä kunnolla selvää.
Henrik Lax on sympaattinen ehdokas, joka on keskittynyt Natokysymykseen ja kieliasiaan. Hän ei ole puuttunut erityisemmin sosiaalista oikeudenmukaisuutta koskeviin kysymyksiin, mikä antaa vaikutelman oikeistolaisesta ehdokkaasta.
Matti Vanhanen on oikeistolainen ehdokas. Hän on aika lailla välttänyt puuttumasta eriarvoisuuskysymyksiin. Vanhanen puhuu ympäripyöreästi monestakin asiasta, mutta korostaa kuitenkin yrittelijä ystävällisyyttään. Vanhanen pyrkii ottamaan myös etäisyyttä vasemmistolaisuuteen, mikä kertoo osaltaan hänen ajatusmaailmastaan. Kepulaisena opportunistina Vanhanen kuitenkin käytännöllisistä syistä johtuen peesaa virkamiesmäisesti Halosta ja demareita. Jos Kepulla olisi ollut ehdokkaana Anneli Jäätteenmäki, painotukset olisivat olleet toisia. Silloin Kepun ehdokas olisi ollut helposti luettavissa vasemmistolaisiin ehdokkaisiin. Juuri sen vuoksi Jäätteenmäki olisi kerännyt enemmän ääniä kuin Vanhanen tulee saamaan. Jäätteenmäki kalasteli vasemmistolaisten vesillä, mutta Vanhanen on jättänyt tämän tilaisuuden käyttämättä. Vanhanen ei sentään ole niin härski, että alkaisi puhua aivan oman ideologiansa vastaisesti.
Sauli Niinistö on selkeästi oikeistolaisin ehdokas. Häntä ei juurikaan kiinnosta sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Tämän asian ollessa kerran yhdessä vaalitentissä teemana, Niinistö otti esille hyvätuloisten vaikeudet lama-aikana. Hän sanoi, että rikkaat joutuvat laman aikana tappiolle suhteellisesti enemmän vastapainoksi sille, mitä noususuhdanteissa suhteellisesti enemmän voittavat. Tämä varmasti pitää paikkansa, mutta kuvaa hyvin Niinistön suhteellisuudentajua. Jokapäiväisen leivän kanssa kamppailevan kansalaisen vertaaminen rikkaiden suhteellisesti suurempiin tappiohin lama-aikoina on enemmän kuin kuvaavaa.
Sellainen äänestäjä, jolle sosiaalinen oikeudenmukaisuus, tuloerojen pienuus, yhteisvastuun tärkeys, hyvinvointivaltio, oikeudenmukaisuus ja ihmisen arkea koskevat ongelmat ovat (makro)talousajattelua tärkeämmät, valitsevat ehdokkaansa vasemmistolaisista, siis Soini, Halonen, Kallis ja Hautala. Näitä kysymyksiä vieroksuvat oikeistolaisesti ajattelevat äänestävät puolestaan ensisijaisesti Niinistöä tai sitten Vanhasta, Laxia ja Lahtea.
Tämän perusteella vaalin pääehdokkaat oikeisto-vasemmistojaolla ovat Halonen ja Niinistö.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiitän huomion osoituksesta. Analyysini voi toki olla virheellinenkin, mutta ehkä tämä kuitenkin inspiroi muitakin tutkailemaan asioita vähän sybvennältä, perusteellisemmin ja ennakkoluulottomammin. Olemme usein aiemmin vallinnen ajattelu ja käsitteistön vankeja, mikä rajoittaa hahmottamista nykytodellisuutta. Tämä ei koske vain politiikkaa, vaan elämän ilmiöitä yleisemminkin.
Meillä on toivoa, koska äänestämme. Niinistö on valintani. Ei enää paikoillaan kelluntaa reivatuin purjein.
Suomi takaisin maailmankartalle ja osaksi läntistä työhön, yksilönvapauteen ja ihmisoikeuksiin perustuvaa arvoyhteisöä.
Olis kiva taas nähdä muitakin ulkomaalaisia täällä kuin turvapaikanhakijoita. Meinaan niitä johtotason ihmisiä joiden kanssa käydään kauppaa, ollaan suhteissa ja niin etiäppäin.