Hei kaikille!
Ajattelin vaan kirjoittaa ja kertoa, ettei teiniäitiys ole aina uran loppu. Mä sain ensimmäiseni 16-vuotiaana lukion ekan lopulla. Jatkoin syksyllä lukioo, mut sain sovittuu niin et sain olla poissa enemmän kuin viisi tuntia. Vauva oli sen aikaa hoidossa kun mä kävin tunneilla. Sain suoritettuu lukion kolmeen vuoteen kuten ikätoverinikin. Kolmen vuoden aherruksen jälkeen sain sitten kesäkuun alussa lakin ja viikkoa myöhemmin toisen lapsen. Seuraavan vuoden olin lapsien kanssa kotona ja luin pääsykokeisiin ja pääsin seuraavana keväänä lääkkikseen. Nyt sitten ekaa vuotta lääkkiksessä! Ja toisella kuukaudella!
Oikein hauskaa uutta vuotta kaikille ja älkää luopuko unelmistanne teini-äidit!
Terveisin Anne, Minja ja Moona sekä "Marissa"
Ajattelin vaan kirjoittaa ja kertoa, ettei teiniäitiys ole aina uran loppu. Mä sain ensimmäiseni 16-vuotiaana lukion ekan lopulla. Jatkoin syksyllä lukioo, mut sain sovittuu niin et sain olla poissa enemmän kuin viisi tuntia. Vauva oli sen aikaa hoidossa kun mä kävin tunneilla. Sain suoritettuu lukion kolmeen vuoteen kuten ikätoverinikin. Kolmen vuoden aherruksen jälkeen sain sitten kesäkuun alussa lakin ja viikkoa myöhemmin toisen lapsen. Seuraavan vuoden olin lapsien kanssa kotona ja luin pääsykokeisiin ja pääsin seuraavana keväänä lääkkikseen. Nyt sitten ekaa vuotta lääkkiksessä! Ja toisella kuukaudella!
Oikein hauskaa uutta vuotta kaikille ja älkää luopuko unelmistanne teini-äidit!
Terveisin Anne, Minja ja Moona sekä "Marissa"
Vastaukset 9
Vanhimmat
Todella hienoa, että olet jaksanut tehdä tuon kaiken! Et maininnut isästä ollenkaan mitään, mutta ilmeisesti elät parisuhteessa?
Joo mies löytyy ja on pysynyt rinnalla kaikki nämä vuodet ja on siis näiden kolmen mussukoiden isä. Mies oli armeijassa kun ensimmäinen syntyi eli 20 vuotias. Pari vuotta sitten valmistui insinööriksi ja nyt vakityössä.
Naimisiin mentiin heti kun täytin 18.
On meilläkin ollut alamäkiä, ei sen puoleen, mutta yhdessä niistä on selvitty.
Jokainen määrää itse oman tulevaisuutensa. Jotkut jaksavat nähdä vaivaa sen eteen, että saavuttaa sen minkä haluaa ja toiset jäävät kotiin kitisemään huonoa onneaan.
Jokainen on oman elämänsä herra.
Minä täällä olen ihmetellyt jo monessa viestissä, miten tuo käytännössä tapahtuu. Jospa sinulta jo saisi vastauksia.
Ura on siis sinullekin vain työpaikan hommaaminen, ensin tietenkin ammatillinen koulutus, hyvä, lähdetään siitä.
Eli sinä uhraat urallesi opiskeluaikana n. 7 tuntia päivittäin?
Ensimmäisenähän tietenkin kiinnostaa raha. Miehesi arvatenkin on työssä ja ansaitsee hyvin, elättää teidät. Oletko täysin varma, että miehesi on jo uransa huipulla, tästä lähin tahtoo tehdä vain työtä? opiskelet vielä vähintään viisi vuotta, joten miehelläsi ei ole muita mahdollisuuksia kun tehdä työtä. Entä jos jotain tapahtuu, miten yksiksesi elättäisit opiskelijana perheesi? Entä jos miehesi haluaakin myös alkaa opiskelemaan, passaako sinusta perheellesi se elintaso, jonka opiskelija voi tarjota? Eikö omatuntosi kapinoi yhtään vastaan elää toisen "siivellä"? Eikö miehesi ole stressaantunut ja turhautunut ollessaan monen ihmisen ainoa elättäjä? Kysymyksiä rahasta nousee vaikka miten paljon mieleen... Täytyy muistaa, että raha on suurin syy mikä aiheuttaa kitkaa puolisoiden välillä ja etenkin silloin kun sitä on niukasti. Oletko huomannut asian käytännön elämässä? Vai onko mielestäsi opiskelijan tulot riittävät takaamaan sen elintason, jota sinä havittelet? (Toisaalta jos ammatin opiskelu on uran luomista, voi ajatella, että tuossakin asiassa on monenlaisia näkemyksiä, mikä on riittävä elintaso...)
Sitten aika... Oletko itse stressaantunut ja koetko koko ajan syyllisyyttä ollessasi pois lapsiesi luota? Koetko ollessasi lapsien luona, että sinun täytyisi panostaa opiskeluun enemmän? Tutkimusten mukaan suurin osa äideistä kokee ainaista syyllisyyttä teki mitä vain, juuri ajan käytön takia. Oletko huomannut tämän käytännön elämässä?
Jos uran huippusi on, että olet lääkäri, oletko silloin saavuttanut tavoitteesi? Tähtäsitkö mielikuvissasi opiskelusi pidemmälle, erikoistuitko, teitkö mahdollisesti tutkimustyötä ammatissasi? Miten toimit erikoistumisen kanssa? Palaamme kohtaan raha, kun olet valmistunut menet varmastikin töihin, jotta rahatilanne vakiintuu. Käyt siis töissä ja alat erikoistumaan tai tekemään tutkimustyötä ohella. Palaamme kohtaan aika, nyt urasi vaatiikin enemmän kuin 7:n tunnin panostuksen päivittäin. Ja se syyllisyys, kun aikaa ei ole perheen kanssa... Joudutko siis luopumaan joistain päämääristäsi urasi suhteen ja tyytymään tekemään vain työtä? Vai onko päämääräsi ollutkin vain päästä tekemään lääkärin työtä?
Nämä käytännön asiat uran ja äitiyden yhdstämisessä kiinnostaisivat tosiaan. Moni täällä on kertonut, että on mahdollista kasvattaa perhettään ja edistyä urallaan samanaikaisesti, mutta kukaan ei ole kertonut kuinka se käytännössä toimii. Kuten arvaat itse teen toisin päin, mutta olisi kiva tietää miten ihmeessä muut onnistuvat näin päin hommissa.
En ole teiniäiti, mutta kerron oman kokemukseni työn ja uran yhdistämisestä.
Sain esikoiseni, kun olin juuri valmistunut lääkäriksi. Väitöskirjaa olin tehnyt jo opintojen ohessa, mutta en saanut sitä valmiiksi ennen lapsen syntymää.
Tein väitöskirjan valmiiksi äitiysloman aikana (kolme julkaisua ja itse kirja valmistui äitiysloman aikana). Hetkeäkään en tinkinyt vauvan kanssa olosta, vaan tein työhommia ainoastaan silloin kun vauva nukkui, vauvan ollessa hereillä seurustelin ja leikin hänen kanssaan.
Minulla on vasta yksi lapsi, joten tällainen työnteko ei varmasti onnistu monen pienen lapsen kanssa. Kotitöihin menee yhden lapsen kanssa yllättävän vähän aikaa, varsinkin jos organisoi asiat hyvin. Esim. me teemme aina mieheni kanssa kerran kuukaudessa koko pakastimen täyteen ruokaa, jota sitten myöhemmin voi vain lämmittää pienissä erissä. Kuukauden ruokien tekemiseen menee n. 4 tuntia, kun on kunnon yleiskoneet ja muut keittiötarvikkeet.
Imuroida kannattaa esim. silloin, kun vauvalla on vaikeuksia nukahtaa, siihen hurinaan vauvat yleensä nukahtavat hyvin (vrt. auto) eli saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Taloudellinen turva on tietysti tärkeää, jotta pystyy vauvaperheessä tekemään elämää helpottavia hankintoja. Onneksi äitiysrahan voi nykyään saada jopa kuukauden työtulojen perusteella. Itse sain ä-rahaa 6 kk:n työtulojen perusteella, ja tietysti tein raskausaikana niin paljon töitä kuin jaksoin (vaikka pahaa pahoinvointia olikin), että saisin hyvän päivärahan. Edellinen verotus kun oli opiskelijalle sopien varsin kehno tulojen suhteen. Kannattaa siis hieman tsempata raskausaikana työnteon suhteen, ei tietenkään niin, että oma/vauvan terveys vaarantuisi.
Näin siis meillä:
Tänä vuonna olen tosiaankin uhrannut opiskelulle sen 7-9 tuntia päivässä koska vuosi lääkkiksessä on ensimmäinen ja luentoja ja harkkoja paljon. Ja koska loppukesästä syntyvä lapsi oli toivottu ja näin ollen oli odotettua, että ekan vuoden jälkeen opiskelut menevät hitaammin eteenpäin.
Tytöt ovat olleet tarhassa kuten niin monen muunkin äidin, myös äidin joka ei ole teiniäiti ja käy töissä. Valitettavasti monen äidin on käytävä töissä ja laittettava lapsi tarhaan. Näin myös meillä. Ensi vuonna on toisin kun jään äitiyslomalle, mutta silti tytöt jatkavat osa-aikaisessa jotta tapaavat muita samanikäisiä.
Ja sitten rahakysymys. Tiukkaa on ollut välillä, se myönnettäköön. Ekan raskauden aikana myös mies oli opiskelija ja tulot aika pienet, mutta mies oli osa-aikatöissä ja hankinnat minimissä. Molempien vanhemmat ovat myös auttaneet ja pankkilainaa asuntoon on. Ja paljon on saatu vaatteita ym. vauvatavaraa serkuilta ja sisarruksilta.
Tällä hetkellä mies on töissä ja tyytyväinen eikä ole ainekaan toistaiseksi haaveillut lisäopiskeluista. Mutta jos alkaa haaveilemaan niin katsotaan tilannetta sitten uudestaan. Samoin sitä jos jotain tapahtuu. On monia vanhempia perheitä joissa mies töissä ja nainen kotona. Emme mielestäni eroa tästä paljoakaan. Monessa perheessä vain toinen on elättäjänä. Tilanteet vaihtelevat. Siksihän minä olen itselleni opiskelupaikan hommannut että voisin tienata joskus. Ja koska mies on vanhempi ja sattuu olemaan mies eli minä väkisin enemmän kiinni lapsien kanssa, on luonnollista, että mies on valmistunut aiemmin ja nyt töissä. Jossain vaiheessa tilanne saattaa olla toisinpäin. Tällä hetkellä meillä on tämä elintaso ja sillä on pärjättävä. Toive paremmasta kuitenkin elää ja sille on jo nyt tehty jotain eli juuri sen takia olen koulussa ja toivottavasti hankin joskus suht hyvin enkä vaan jäänyt kotiin istumaan sossun tuelle. Ja omatunto ei kapinoi koska mielestäni en elä toisen siivellä. Tämä on yhteinen perhe ja minä hoidan lapsia ja mies tällä hetkellä taloutta. Ja myös mies on halunnut perheen nuorena eli ei ole pakotettu.
Ja sitten aika. Tällä hetkellä aika on riittänyt ihan hyvin. Opiskelu vastaa työssäkäyntiä ajallisesti paitsi et lueskelen myös viikonloppuisin kun lapset on mummilla tai isän kanssa esim. uimassa. Tottakai ajankäyttö mietityttää, mutta tuskin meillä menee ajan kanssa sen huonommin kuin muillakin perheillä. Viehän se työntekokin nykyaikana aikaa. Asia kerrallaan. Vielä en mieti erikoistumisia ym. Tärkeintä oli nyt vaan päästä kouluun koska sinnekin on vaikea päästä. Tottakai haluan valmistua, mutta nyt ekana tämä nuorimmainen maailmaan. Sitten on lapset tällä erää tehty ja voi keskittyä opiskeluun ja valmistua. Kun minä alan erikoistumaan ja tekemään töitä, kurssikaverit jäävät äitiyslomalle ja heidätkin mies elättää ja hekin pärjäävät. Minä tein lapset nuorena, toiset vanhempana. Syyllisyyttä ja stressiä koen varmaan saman verran kuin työssäkäyvätkin vanhemmat mutta en todellakaan liikaa.
Toivottavasti tästä sait joitain vastauksia!
Nyt nukkumaan!
olet tehnyt sen minkä liian moni jättää eli hankkinut ammatin vaikka se taival on alkuvaiheessa niin tuskin enää jää kesken. Aika sinnikäs tuon lukion suhteen olet ollut, moni jättää sen vuodeksi hautumaan tai tekee jostakin joustoa asiaan. Hoito ilmeisesti järjestyy teillä hyvin?
Tällä palstalla onkin usein vähän sellainen vastakkain asettelu äitiys ja työ/koulu. Eli kunnon äiti hoitaa lastaan ja opiskelee sitten joskus vasta. On myös nuoria joille vauvan hankinta on vaihtoehto opiskelulle jota sitten ei välttämättä koskaan hoidetakkaan. On vähän kuin kunnia-asia omistautua lapselle..
Kolmas?? Vilinää riittää..
Meille syntyi poika, ja olen nyt ollut koko syksyn poissa koulusta. Sain sovittua sen, niin että menin syksyllä töihin(kun työpaikka oli tiedossa). Nyt katsotaan jatkanko vielä ensi syksynä vai vasta kun poika on hieman vanhempi.
Olen myös sitä mieltä, ettei lapsen takia kannatta jättää hankkimatta ammattia! Minusta tulee joskus ensihoitaja. Se on ollut unelmani pitkään.
Onneksi olkoon sulle, että olet saanut noinkin hyvin asiat kuntoon! Hyvää uutta vuotta sulle kanssa!
Terpat meiltäkin toivottaa Minä ja poikani "Juhani" ;)
Ei voi muuta sanoa, kuin että on sulla energiaa! :) Kaksi lasta lukion ohessa ja nyt vielä lääkis. Olet erittäin hyvä malli kaikille teiniäideille, että jos tahtoa ja sinnikkyyttä löytyy, niin maailma on avoinna.
Lääkis ja äitiys on varmasti raskas yhdistelmä, joten voimia ja jaksamista koko perheelle!