ÄLKÄÄ UNOHTAKO

Arvostellessanne Halosen aikaansaannoksia kuluneiden vuosien aikana, älkää unohatako sitä paljonkin vaikuttavaa seikkaa, että presidentin valta-oikeudet pienenivät merkittävästi Halosen kaudella! Tuskin mitään saivat aikaan edellisetkään, vaikka olisi ollut enemmät mahdollisudet. Mielestäni Halonen on tilanteeseen nähden saanut paljonkin aikaan, eikä todellakaan ole vastuussa kaikesta mikä mättää.. jos ollenkaan mistään. Miettikääpä tätä asiaa kahdesti ennen kuin niitä kiviä heittelette kovin hätiköiden.
30704
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Laki ei ole kieltänyt presidnetiltä kannanottamista. Halosta se ei ole hotsittanut.

Äänestä
  • Ei ole kielletty Haloselta kannanottamista ja varmasti tietää sen. Mutta ajattelitko että Halonen ei ota kantaa jos ei jokaista kannanottoaan soita sinulle kotiin ja kerro? Kyllä varmasti kantaa on otettu, ja tehty vaikka mitä, mutta kaikki ei kansalle kuulukkaan tietää ja kuka joka asiaa alkaisi tiedottamaankaan? Realismi olisi ihan paikallaan turhan uhoamisen ja ainaisen valittamisen siaan.

    Äänestä

  • MagiMilla kirjoitti:

    Ei ole kielletty Haloselta kannanottamista ja varmasti tietää sen. Mutta ajattelitko että Halonen ei ota kantaa jos ei jokaista kannanottoaan soita sinulle kotiin ja kerro? Kyllä varmasti kantaa on otettu, ja tehty vaikka mitä, mutta kaikki ei kansalle kuulukkaan tietää ja kuka joka asiaa alkaisi tiedottamaankaan? Realismi olisi ihan paikallaan turhan uhoamisen ja ainaisen valittamisen siaan.

    ...samana päivänä.

    Tiedottamisesta: mikä se sellainen mielipide- ja arvojohtaja on, joka pitää omat kantansa lähipiirin tietona. Kyllä tehtävä on juuri puhua niin, että kansakin saa kuulla.

    Ongelma on, että halosella ei ole kantaa. Ei häntä minkään asian muuttaminen kiinnosta.

    Ymmärrätkö, halonen ei ole mikään sosiaalidemokraatti. Hän ei ole koskaan tehyt rehellistä työtä ja mies on miljonääri!

    Halosen arvot on mitä sattuu. Mitä sieltä historiasta löytyy, sadankomiteaa, setaa, stasia...?

    Miten kukaan itseään kunnioittava ihminen voi kannattaa Halosta?

    Äänestä

  • Jaska L kirjoitti:

    ...samana päivänä.

    Tiedottamisesta: mikä se sellainen mielipide- ja arvojohtaja on, joka pitää omat kantansa lähipiirin tietona. Kyllä tehtävä on juuri puhua niin, että kansakin saa kuulla.

    Kyllä kansa saa kuulla, kun on aika.

    Äänestä

  • MagiMilla kirjoitti:

    Kyllä kansa saa kuulla, kun on aika.

    eikä niiltä kysellä mitään?

    Äänestä

  • kuulu kirjoitti:

    eikä niiltä kysellä mitään?

    Kuka sanoi ettei kansalta kysellä? Voihan siitä tulla äänestys kun on sen aika. Olet vähän turhan kärkäs. Miksi pitäisi hosua ja mokata vaan kaltaistesi intoilijoiden vuoksi? Tuskin Halonen alentuu ottamaan sitä riskiä vain että hoppuiliat saa tietää.

    Äänestä

  • demari kirjoitti:

    Ongelma on, että halosella ei ole kantaa. Ei häntä minkään asian muuttaminen kiinnosta.

    Ymmärrätkö, halonen ei ole mikään sosiaalidemokraatti. Hän ei ole koskaan tehyt rehellistä työtä ja mies on miljonääri!

    Halosen arvot on mitä sattuu. Mitä sieltä historiasta löytyy, sadankomiteaa, setaa, stasia...?

    Miten kukaan itseään kunnioittava ihminen voi kannattaa Halosta?

    En ota kummemmin kantaa kirjoitukseesi koska se on selvästi mustamaalaajien työn tulosta. Tuskin voit hänen töitänsä tietää ja yliammutut typerät väitteet ovat selvästi sinuun purreet. Ikävää.

    Äänestä

Paljon arvostellaan sellaisesta, mihin hän ei ole voinut edes vaikuttaa.

Eniten arvostelisin sitä sektoria, jota hän johtaa eli ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa. Hänen kantansa on, että "olen yhteisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon kannalla", kun kysytään Suomen TULEVIA ratkaisuja maan turvaamiseksi myös tulevaisuudessa.

Nyt kaivataan visioita tulevaisuudesta, ei kertauksia sinänsä hyvästä menneisyydestä.

Eli rohkeasti vaan sinne, missä valtaosa kehittyneistä demokratioista on, eli NATO:oon!

Äänestä
  • Uskon että Halosella on paljonkin ajatuksia ja työnalla paljonkin mainitemistasi asioista. Mutta ymmärräthän sen että kaikkea ei voi lörpötellä julki, vaikka sillä voisi säästyä arvostelulta. Tämän ajan maailmassa muut maat seuraa erittäin tiivisti, varmasti myös suomen tekemisiä ja olisi todella typerää lähteä edes nyt vaalien alla paljastamaan kaikkea, silläkään uhalla että ääniä menee juuri sen vuoksi, kun näennäisesti "ei ota kantaa".

    Äänestä

  • "Eli rohkeasti vaan sinne, missä valtaosa kehittyneistä demokratioista on, eli NATO:oon! "

    Oikein.
    Natoon niin pian kuin suinkin mahdollista.
    Älä äänestä Halosta, äläkä usko hänen hourintaa "optioista" tai soperrusta "kyllä meitä joku auttaa"!
    Yksinomaan Venäjää auttava miinakielto pitää ehdottomasti mitätöidä.

    Äänestä

Halonen on pystynyt muuttamaan maailmaa.

Yksi esimerkki nähtiin maanantana aamulla telkkarista:

Aamulla, kello

8.25 lastenohjelma Kaapo, sen jälkeen
8.45 Homouden historia Suomessa.

Kiitos Tarja!

http://www.helsinki.fi/~eisaksso/tarja.html

Äänestä
  • Tuo lapsellinen toisto samasta "tyhjästä" ei ole, eikä tule johtamaan mihinkään. Kaikista maailman asioista tuo on aivan tyhjää. Presidentin virassa on kyseessä sen verran suuremmmat asiat, että olisiko sinulla ja kaltaisillasi syytä laajentaa jo katsantokantaa?!

    Äänestä

  • MagiMilla kirjoitti:

    Tuo lapsellinen toisto samasta "tyhjästä" ei ole, eikä tule johtamaan mihinkään. Kaikista maailman asioista tuo on aivan tyhjää. Presidentin virassa on kyseessä sen verran suuremmmat asiat, että olisiko sinulla ja kaltaisillasi syytä laajentaa jo katsantokantaa?!

    Minusta ei ole ollenkaan harmitonta, että tasavallan presidentti edistää homoseksuaalisuutta. Se ei ei ole tyhjänpäiväistä.

    Päin vastoin. Sehän on maailman tärkein kysymys. Miten meitä ylipäänsä olisi olemassa jos kaikki olisivat homoseksuaaleja?

    Homoutta puolustetaan sillä, että sitä on luonnossakin. Se ei pidä paikkaansa. Homoutta ei ole luonnossa. Toki joskus joku eläin voi nuolla
    toisen eläimen kikkeliä, mutta se ei tarkoita sitä, että luonnossa olisi homoseksuaalisuuutta.

    Luonnossa ei voi olla homoseksuaalisuutta. Kaksi miestä ei voi lisääntyä. Kaksi naista ei voi lisääntyä. Tarvitaan mies ja nainen. Vain yksi mies ja yksi nainen. Ei kahta miestä ja yksi nainen tai yhtä miestä ja kaksi nainen. Eikö se kerro, että homoseksaalisuus ei ole luonnollista?

    Kyse ei ole mistään vanhan- tai uudenaikaisuudsta vaan totuudesta. Homoseksuaalisuus ei ole normaalia. Se ei voi olla, koska sillä tavalla ei voi lisääntyä.

    Jos täällä on joku, joka tietää minua paremmin, kerro ihmeessä miten!

    Äänestä

  • eikä se ole tyhjää kirjoitti:

    Enpä oikein jaksa uskoa että joku ryhtyy homoksi koska presidentti hyväksyy heidät. Tuskinpa uskot siihen itsekkään. Homoja on aina ollut ja tulee varmasti aina olemaan. Nyky maailmassa sitä ei enää salata siinä määrin kuin ennen, mutta määrä tuski on lisääntynyt. Sitä paitsi, mitä se kellekkään kuuluu jos joku on homo?! Älä mene hiplaileen jos ahdistaa, niin tuskin nekään sinua...

    En usko, että kukaan presidenttiehdokkaista ei hyväksyisi homoja. Esimerkiksi Kallis kertoi ykkösen vaalitentissä, että hän ottaisi ilomielin kannattajakseen homoseksuaalin, jos hän olisi vilpitön. Samoin hän toivotti tervetulleeksi Tiina Jylhän, jota monet pitävät huorana.

    Kallikselta kysyttiin, että voiko kaikki tulla sinun luoksesi. Hän sanoi, "ei, kaikki ei voi, täydelliset eivät voi tulla minun luokeseni".

    Kallis on minun presidenttini.

    Äänestä

  • kukaan ei ole täydellinen kirjoitti:

    Asiallinen kirjoitus, ja hyvä että olet löytänyt mieleisesi ehdokkaan. Valinta on oma asiasi ja teit sen ilkkumatta lapsellisesti silti muitakaan. Hatun nosto.

    Äänestä

  • MagiMilla kirjoitti:

    Asiallinen kirjoitus, ja hyvä että olet löytänyt mieleisesi ehdokkaan. Valinta on oma asiasi ja teit sen ilkkumatta lapsellisesti silti muitakaan. Hatun nosto.

    ... mutta toistaiseksi olen kaappikannattaja. Mutta äänestyskopin hämärässä uskallan...

    Äänestä

Halonen lätisee ihan ihmeellisä juttuja esinerkiksi tuossa nato-kysymyksessä. Kallis sen sijaan sanoo, että sinne mennään jos kansan enemmistö tahtoo, muuten ei.

Halonen haluaa harhauttaa kansaa kuvittelemaan, että mitään kysymystä ei ole edes olemassa!

Äänestä
  • Niin, "harhauttaa" sana. Sitä voikin miettiä. Onko NATO kysymyksen vastauksen panttaaminen ja pallottelu taktikointia? Ei välttämättä Halosen päätöskyvyttömyyttä tms. Ehkä onkin maan turvallisuuspoliittinen kysymys olla sanomatta kantaa julki. Emme voi tietää Halosen tietoja ja neuvotteluja, joten emme voi arvostella tätä asiaa kovin jyrkästi. Meitähän siis tuon asian osalta tarkkaillaan..

    Äänestä

  • MagiMilla kirjoitti:

    Niin, "harhauttaa" sana. Sitä voikin miettiä. Onko NATO kysymyksen vastauksen panttaaminen ja pallottelu taktikointia? Ei välttämättä Halosen päätöskyvyttömyyttä tms. Ehkä onkin maan turvallisuuspoliittinen kysymys olla sanomatta kantaa julki. Emme voi tietää Halosen tietoja ja neuvotteluja, joten emme voi arvostella tätä asiaa kovin jyrkästi. Meitähän siis tuon asian osalta tarkkaillaan..

    Kyllä Halosen aika on ohi! Eiköhän Arajärvi sen elätä, että ei tartte leipäjonoon mennä!

    Äänestä

  • on on on kirjoitti:

    Kyllä Halosen aika on ohi! Eiköhän Arajärvi sen elätä, että ei tartte leipäjonoon mennä!

    Jos presidentti vaihtuu, niin kyllä kansa maksaa eläkkeen niinkuin kahdelle muullekkin, ja lisäksi uudelle palkan. Mutta mitäs me siitä valittaisimme että maksamme lisää. Olemme näköjään itse niin helvetin hyviä, että onhan meillä varaa...

    Äänestä

  • on on on kirjoitti:

    Kyllä Halosen aika on ohi! Eiköhän Arajärvi sen elätä, että ei tartte leipäjonoon mennä!

    luin jostain ,etä omistaa kuusi asuntoa ja silleen.. tuskin sen tarttee leipäjonoon mennä...

    Äänestä

  • ..miljonääri kirjoitti:

    luin jostain ,etä omistaa kuusi asuntoa ja silleen.. tuskin sen tarttee leipäjonoon mennä...

    Täällähän on puhuttu yhtä jos toista, enimmäkseen paskaa. Jostain olen lukenut että on P.A. ja ufon kyydilläkin on ollut... Revi siitä.

    Äänestä

  • MagiMilla kirjoitti:

    Täällähän on puhuttu yhtä jos toista, enimmäkseen paskaa. Jostain olen lukenut että on P.A. ja ufon kyydilläkin on ollut... Revi siitä.

    juurikin nuo kuusi asuntoa ja on varallisuudeltaan rikkaampi kyuin Schröder tai Schirak.

    Äänestä

  • Porvari Pete kirjoitti:

    juurikin nuo kuusi asuntoa ja on varallisuudeltaan rikkaampi kyuin Schröder tai Schirak.

    Ei siis voi olla ihan huono hoitamaan asioita. Itseasiassa taitaa olla aika helvetin hyvä. Monellakos teistä hyvistä ihmisistä on kuusi asuntoa ja törkeesti varallisuutta? Niin..?

    Äänestä

enkä vähättele aikaansaannoksia.mutta ei "sytytä" nämä ehdokkaat,äänestäisin seppo kääriäistä jos olis ehdolla,ois prs.linnan isäntämiesainesta parhaasta päästä.

Äänestä
  • Niin, olisihan se hyvä kun olisi vähä enemmän vaihtoehtoja ja radigaleja eroja, mutta pitänee nyt tyytyä näihin ja löytää porukasta paras.

    Äänestä

  • MagiMilla kirjoitti:

    Niin, olisihan se hyvä kun olisi vähä enemmän vaihtoehtoja ja radigaleja eroja, mutta pitänee nyt tyytyä näihin ja löytää porukasta paras.

    asiallisesta vastauksesta.harkitsen asiaa,sunnuntaihin asti.

    Äänestä

  • M.Millalle kirjoitti:

    asiallisesta vastauksesta.harkitsen asiaa,sunnuntaihin asti.

    Kiitos itsellesi myös, kiva että täältä inhimillisyyttäkin löytyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

MagiMilla kirjoitti:

Arvostellessanne Halosen aikaansaannoksia kuluneiden vuosien aikana, älkää unohatako sitä paljonkin vaikuttavaa seikkaa, että presidentin valta-oikeudet pienenivät merkittävästi Halosen kaudella! Tuskin mitään saivat aikaan edellisetkään, vaikka olisi ollut enemmät mahdollisudet. Mielestäni Halonen on tilanteeseen nähden saanut paljonkin aikaan, eikä todellakaan ole vastuussa kaikesta mikä mättää.. jos ollenkaan mistään. Miettikääpä tätä asiaa kahdesti ennen kuin niitä kiviä heittelette kovin hätiköiden.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu