Kaikki merkit sopii toisilleen, jos vaan on valmis kestään luonteitten eroavaisuudet...törmäyksiä voi tulla, mut mitä sitten..Miks tavottelette täydellistä puolisoa, kun ette sitä ittekkään oo.
Lohtua epätoivosille...
Wings
21953
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
riippuu juuri nimenomaan kelle. Joskus kahden ihmisen välillä voi synkata niin hyvin, että erehtyy ajattelemaan toista täydelliseksi (vaikka eihän kyseinen ihminen ole kaikkien silmissä mikään niin täydellinen!)
En tiedä onko sittenkään juuri horoskooppeihin uskomista, mutta siihen on että vain tietyt ihmiset tulevat keskenään toimeen.
Luonnehoroskooppeihin on helppo 'uskoa'. Se, että määritellään tarkkaan, mikä merkki millekin sopii on taas liian rajoittavaa; ajatellaan esim. kaavamaisesti, että vastakohdat täydentävät toisiaan (vaaka-jousimies) tai vaikkapa, että samankaltaiset 'sielut' (neitsyt-kauris) ovat 'täydellinen' pari. Ihminen myös kehittyy iän myötä ja voi jopa oppia sietämään ristiriitaisuuksia suhteessaan muihin ihmisiin, erityisesti parisuhteessaan. Esimerkiksi jousimiestä ja neitsyttä ei yleensä liitetä yhteen, mutta ei koskaan myöskään ajatella, että näillä merkeillä on pari tärkeää yhteistä luonteenpiirrettä - vapaudenkaipuu ja itsenäisyys - , jotka oikealla tavalla kohdatessaan voivat tehdä suhteesta 'ilmavan'. Molemmat parhaimmillaan arvostavat näitä puolia myös toisessa. Aina ajatellaan, että 'epäitsenäinen' tarvitsee 'vahvan' kumppanin lohduttajaksi, ja 'vahva' kumppani itselleen paapottavan. Missä ovat aikuiset ihmiset???
että vaihtoehtoja on monia. Eli paljon useampia kuin luonnehoroskoopit antavat vaihtoehdoikseen. Mutta siitä huolimatta olen sitä mieltä, että kaikki ihmiset eivät kuitenkaan tule kaikkien kanssa toimeen. Tässä tarkoitan sitä, että ei viihdy millään toisen seurassa, enkä sitä että mukamas väkisin riitelisi toisen kanssa koko ajan. Sen ihminen pystyy päättämään, riiteleekö, mutta ei sitä, viihtyykö toisen seurassa. Se on enemmän kiinni kahden ihmisen perusluonteista.
Esimerkki: itse en sietäisi millään sitä, että minun kumppanini olisi luonteeltaan kärsimätön ja puhuisi hyvin usein päälleni. Vaadin mielessäni ihmisiltä kärsivällisyyttä toista ihmistä kohtaan. Se on mielestäni samalla myös toisen kunnioittamista! Mutta en kuitenkaan lähtisi riitelemään tuollaisen "kumppanin" kanssa, vaan antaisin asioiden olla. En yksinkertaisesti enää jaksaisi. Mutta sen sijaan joku toinen jaksaisi... Luulisin niin. Kaikkia ihmisiä ei se haittaa, vaikka joku henkilö onkin kärsimätön. Vastaavasti voisi sanoa, että minua ei haittaisi se, jos joku ihminen alkaisi helposti itkemään. Jonkun toisen mielestä se voisi olla sen sijaan ärsyttävää, ällöttävää tai jopa täysin sietämätöntä, mutta minä itse sietäisen sen. Riippuu paljolti ihmisestä, mitä pystyy sietämään. Ei voi sanoa, että kaikki viihtyisivät kaikkien seurassa, kun vähän vain yrittäisivät. On myös luonteita, jotka eivät tule millään keskenään toimeen.
On aivan totta, että kyse ei ole siitä, saako riidan aikaiseksi toisen kanssa, vaan pikemminkin siitä, että kaksi ihmistä eivät kohtaa toisiaan koskaan. Minunkin on vaikea olla ihmisen kanssa, jonka seurassa en viihdy hyvin. Vaikeaksi tilanteen tekee se, jos henkilö sattuu kuulumaan lähipiiriin; on pakko 'sietää' tätä henkilöä ja yrittää parhaansa. Riitely tälläisen henkilön kanssa on itse asiassa jo liikaa; jos niin käy, se voi olla kohtalokasta. Sen sijaan, riitely henkilön kanssa, jonka kanssa tulee hyvin toimeen, on täysin mahdollista ja jopa luontevaa. Ei riitely sinänsä kerro mistään. Minusta hyvän ihmissuhteen kaksi piirrettä ovat seuraavat: Toinen ihminen saa hyvät puolesi esille; toinen ihminen on aina hyvää seuraa (- suuttuneenakin). Jos nämä toteutuvat, on kyse hyvästä suhteesta.
vaaka ja jousimies ovat vastakohtia?Polaarisesti vaa´an vastamerkki on oinas ja jousimiehen kaksonen.Ehkä mielestäsi luonteen perusteella kenties.Sori pieni tarkennus ;)
paitsi itse en riitelisi sellaisen henkilön kanssa, jonka kanssa tulisin hyvin toimeen. Mielestäni riitely on jotenkin niin älyttömän lapsellista, että siihen en ryhtyisi. Sen sijaan saattaisin tunnin tai kaksi mököttää, jos olisin suuttunut tai muuten huonolla tuulella. Onko sitten sekin lapsellista..? Jaa'a ;)
Yleensä en kyllä edes suutu ihmisille, joiden kanssa minulla synkkaa. Kun on sama arvomaailma ja muutenkin keskustelu luistaa, niin mitäs vihanpuuskia siinä tulisi? En näe juuri mitään. Pyrin kompromissiin. En täällä netissä tosin (en tosiaankaan :D), mutta oikeassa elämässä kyllä. Ihminen, joka ei pyri kompromissiin pikkuasioissa, on mielestäni aika lapsellinen.
Mutta sitten kun siirrytään hiukan isompiin asioihin, esimerkiksi siihen että asuisin jonkun sopivan tyypin kanssa saman katon alla, niin sitten vasta riitaa saattaisikin tulla! En esimerkiksi siedä sitä, että toinen metelöi mahdottomasti ja jos tuo toinen ei sietäisi vaatimaani toiminnan muutosta, niin silloin ehkä tosiaan saattaisi tulla riita. Olen aivan hiton huono riitelijä, joten vaikea kuvitella riitaa juuri missään muussa tilanteessa.
Mutta kuitenkin ymmärsin mitä tarkoitit: ystävykset USKALTAVAT näyttää tunteensa avoimesti. Jopa negatiivisetkin. Itse harrastan sovittelu-politiikkaa huonoina hetkinäni, mutta ehkä kaikki ihmiset sitten läheskään eivät. Ja tottahan se on, että hyvän ystävän kanssa riita unohtuu yleensä alta aikayksikön, jolloin riidellessä ystävä on myös "hyvää seuraa" (tietää, että tämä tilanne on hetken päästä toinen). Mutta sellaisia ihmisiä en ymmärrä, jotka näkevät riidan positiivisena kokemuksena. Eräs entinen kaverini on sellainen (siksi onkin entinen). Hän väitti, että on hyvä kun on riitoja, koska silloin elämään ei ainakaan kyllästy. Aivan kuin elämän täytyisikään olla mitään hitsin saippuaoopperaa! Eli olen eri mieltä, ei toisen seuraan kyllästyisi vaikkei koskaan toisen kanssa riitelisikään. Kyllästyminen on ihan eri jutuista kiinni. Riidat ovat aina huono asia, mutta toisaalta niiltä ei voi välttyä. Vaikka en tällä hetkellä elämässäni riitele yhtään kenenkään kanssa, niin luulen että kun muutan jonkun kanssa saman katon alle, alan riidellä. Koitan sitä tietenkin välttää parhaani mukaan, mutta voi olla että joskus niin käy (todellakin joskus, ei tietenkään aina :D).
Ihminen, joka helposti alkaa riidellä, on mielestäni kamalan lapsellinen. Näin yleisesti ottaen. Tiedän, että tekstini alkaa tässä kohtaa mennä yksinpuheluksi (en tarkoita tätä asiaa mitenkään erityisesti sulle), mutta eipä se haittaa :) Jos ajattelen aikuismaista ihmistä, ei hän tee numeroa pienistä asioista. Itse pidän hyvästä, aikuismaisesta keskustelusta, enkä niinkään saippuaoopperoiden järjestämisestä (eli riitelystä!!).
En tosin noin täsmällisesti ja fiksusti, vaan ainoastaan lauseella "en usko, että jousimies ja vaaka ovat vastakohtia"
Eli toisin sanoen: en tajunnut hänen ideaansa!! (pahvi kun olen ;)) Mutta sinä onneksi tajusit... nyt minäkin olen perillä siitä.
vielä lisäykseksi. En tarkoita Nellya tuolla kommentilla loukata, vaan olen oikeasti niin hiton huono tajuamaan lyhyissä teksteissä ideaa -sama pätee myös vauhdikkaisiin elokuviinkin. Tuo pahvi sana ei ollut ironiaa, vaan ihan todella tarkoitin sitä kohdallani.
Kiinnostava teema tuo riitely. Olen miettinyt sitä paljon omissa suhteissani ja yleensä. Olen samaa mieltä kanssasi; riitelykin on ok oikean ihmisen seurassa. Eri asia on, mitä riitelyllä tarkoitetaan. Minulla on kaksi ystävätärtä, joista toisen kanssa voimme väitellä mistä vain; ulkopuolisista 'riitelemme'; puhumme kuitenkin asioista, emme loukkaa toisiamme henkilökohtaisella tasolla. Me myös tiedämme, että kun väittely on ohi, kaikki on kuten ennenkin. Ei siinä mitään kaunoja synny. Tämän toisen kanssa onkin sitten toinen juttu; jo pienen pieni erimielisyys jossain asiassa johtaa ikäviin tunnelmiin; tämä ystävä ei anna anteeksi edes pientä erimielisyyttä. No, seuraukset voi kuvitella. Mietin, onko tämä edes ystävyyyttä. Olen miettinyt myös sitä, että jonkinlainen järkiperäinen suhtautuminen ystävyyteen auttaa paljon; näkee asiat asioina eikä sotke niitä tunteisiin. Jos kaikki koetaan henkilökohtaisesti tunnetasolla, niin mitä muuta siitä seuraa kuin ongelmia. Itse pyrin välttämään 'tunteilijoita' ihmissuhteissani. Tunnistan tyypin hyvin nopeasti.
Ja lopuksi: et ole 'samettisaksi' minua loukannut. Minä puolestani en edes tajua, mistä minun olisi pitänyt loukkaantua :)
"Ja lopuksi: et ole 'samettisaksi' minua loukannut. Minä puolestani en edes tajua, mistä minun olisi pitänyt loukkaantua"
Luulin, että lause "en tajunnut hänen ideaansa!!" saattaisi loukata jotakin ihmistä, mutta ilmeisesti ei sitten ainakaan sinua. Hyvä, ettet ymmärtänyt lausettani väärin :) (sen olisi nimittäin ihan helpolla saattanut ymmärtää)
"Jos kaikki koetaan henkilökohtaisesti tunnetasolla, niin mitä muuta siitä seuraa kuin ongelmia"
Niinpä. Jos ihminen on naiivin herkkänahkainen, hän ei voi tulla kunnolla kenenkään kanssa toimeen. Ja oikeastaan se on vielä niin, että tuo 'tunteilija' (dramatisoija) kärsii lapsellisuudestaan kaikkein eniten itse! Mutta oma vikansa... Mitäs ottaa kaiken itseensä? Ihmisen kuuluisi ottaa asioita itseensä vasta sitten, kun häntä alettaisiin henkilökohtaisesti puhuttelemaan ("olet sellainen että..."). Muussa tapauksessa ei kuuluisi. Ja vastaavasti ihmisellä on velvollisuus sanoa toiselle, jos toinen tekee jotain sellaista mistä ei itse pidä. Kun uskoo siihen että toinen heti huomauttaa jos jokin asia häiritsee, niin silloin mitään huokailuja, väsynyttä äänensävyä ynnä muuta sellaista ei ota itseensä. Koska silloin ihminen luottaa, että se on toisen vastuulla huomauttaa, jos jokin asia häiritsee hänessä. Tällöin pystyy suhtautumaan neutraalisti toisen epätäydelliseen käytökseen, jolloin toisella on vapaus olla puhtaasti oma itsensä (tietää että mitä tahansa tekeekin, toinen ei ota itseensä). Paitsi tietenkään tuohon "vapaaseen käytökseen" ei lasketa päin naamaa huutamista tai lyömistä. Mutta muuten kaikki epätäydellinen käytös, kuten huokailu, kiukkuinen katse tai jokin muu vastaava juttu on täysin OK, jos on luottamus siihen että se ei johdu minusta itsestä. Tuollaiset ihmiset, jotka ottavat kaiken itseensä, ovat epävarmoja ja siksi toisaalta niin älyttömän säälittäviä. Täytyisi aina ymmärtää se, milloin puhuu asioista yleisellä tasolla ja milloin taas henkilökohtaisesti. Ihminen, joka ymmärtää toisen epätäydellisen käytöksen häneen kohdistuvana vihjailuna, on joko epävarma tai vähä-älyinen (saattaa olla kumpaakin ;)). Sillä eiköhän toinen sanoisi, jos häntä toisen ihmisen käytös häiritsisi! On tyhmää luulla, että kaikki johtuu aina itsestä... Tiedän myös tuollaisia mainitsemiasi 'tunteilijoita' ja tunnen heitä kohtaan tasan kaksi tunnetta: sekä ärtymystä että sääliä. Tuollainen ihminen pistää kommunikoinnin hankalaksi, kun ei voi huokaistakaan ilman että toinen loukkaantuu (ja saa siitä näin ollen esim. raivonpuuskan).
"Tuollaiset ihmiset, jotka ottavat kaiken itseensä, ovat epävarmoja ja siksi toisaalta niin älyttömän säälittäviä. Täytyisi aina ymmärtää se, milloin puhuu asioista yleisellä tasolla ja milloin taas henkilökohtaisesti"
Jos sanoo esimerkiksi: "Minulla on aivan hirvittävä olla, en millään jaksaisi nyt mitään". Se on epätäydellistä käytöstä eli kukaan ei toisin sanoen piristy tuollaisesta kommentista. Mutta siitä huolimatta ystävälle voi sanoa noin, jos siltä tuntuu. Ja ystävän kuuluu olla siinä tilanteessa tukena, eikä ottaa asiaa millään lailla itseensä ("Mitä ihmettä mulle valitat? Luuletko, että se on mun vikani?")
Kuvaat osuvasti ja seikkaperäisesti riitelytilanteita. Mieleeni tulee vielä yksi 'riitelijätyyppi', nimittäin henkilö, joka on aina puolustuskannalla; jos arvostelet tätä henkilöä ihan asiallisesti jostakin yksittäisestä asiasta, tämä henkilä alkaa puolustaa itseään, ja siitä puolustamisesta ei tule loppua (se voi jatkua periaatteessa tuntitolkulla, jos et itse anna tämän henkilön sanoa viimeistä sanaa). Tällainen henkilö ei välttämättä ole 'tunteilijatyyppi' vaan saattaa olla ihan älyllinen persoona; kutsuisin tätä tyyppiä narsistiseksi persoonallisuudeksi. Ja sitten näistä 'tunteilijoista' vielä; olen miettinyt usein ihan samaa kuin sinä, että onko kuvaamasi 'tunteilu', jossa henkilö ottaa naiivisti kaiken itseensä, myös jonkinlaista älyn puutetta. Lopuksi haluan vielä sanoa, että kiva lukea älykkäitä kommenttejasi.
Kiitoksia vain! =)
Ihmisten persoonallisuuksissa on yksinkertaisesti niin paljon eroavaisuuksia ja vivahteita, että itse olen sillä linjalla, ettei kukaan voi tarkasti määritellä juuri tietyn merkkiparin yhteensopivuutta. Kuitenkin tarkastelemalla merkkien luonteenkuvauksia voidaan mielestäni määrittää ne todennäköisimmät syyt, miksi yhteiselo ei toimi tai ne todennäköisimmät syyt, miksi suhde onnistuu.
Mutta siis pohjimmiltaan kaikkien merkkien välinen henkilökemia voi toimia. Asiassa on vain niin paljon yksityiskohtia ja persoonallisuuksissa niin runsaasti eri tekijöitä, että mitään detaililuonnosta juuri tietyn merkkiparin sopivuudesta ei voi paperille muodostaa.
Todella hyvää pohdintaa kaikki tuo. Kaikki vaan ei pysty tuohon. Toisin esille asian joka ottaa minua päähän. Kuunteleeko hän vai ajatteleeko omiaan, kun vuorosi on puhua. Huono kuuntelija tekee puhujan sanoista oman elokuvan ja kysyy sitten että mitä sinä tuolla tarkotit.
Tiedän ihmisiä, jotka ovat juuri tuollaisia. He eivät kuuntele oikeasti, mitä toinen sanoo, vaan valmistautuvat puolustamaan itseään seuraavassa omassa puheenvuorossaan. Kaikki pyörii siis vain heidän ymppärillään. He eivät ole pohjimmiltaan kiinnostuneita muista henkilöistä kuin itsestään, ja siitä mitä muut heistä sanovat.
he elävät omassa maailmassa, joka on kuin elokuvaa. Sitten vielä väittävät sanoneensa sellaista, jota ei ollut sanonutkaan. Oli muka sovittu jotakin huh huh! Pää on niin täynnä omia ajatuksia että sinne ei sovi mitään.
että ihminen on epätäydellisen täydellinen..:).
Ei se ole mikään kiva juttu ihmisessä, että on epätäydellinen. Aina vain on parempi, mitä lähempänä täydellistä on...Ei elämän tarvi olla mitään saippuaoopperaa.
Helposti riitelevä ihminen on varsin epätäydellinen. Tekeekö se ihmisen jännittäväksi persoonaksi, kun osaa järjestää päivän saippuaooppera kohtaukset? Itse sanoisin, että päinvastoin. Se tekee ihmisestä varsin uuvuttavan. Mutta makunsa kullakin... Onhan aina näitä "dramatiikkaa, kiitos"-tyyppejä, jotka haluavat elämänkumppanikseen henkisesti lapsen.