Miten olette selittäneet lapsellenne hänen erilaisuutensa, oletteko esim. suoraan kertoneet hänen sairastavan oireyhtymään nimeltä ad/hd? Itse olen kertonut että lapsella on keskittymisvaikeuksia, tuntuisi aika pahalta sanoa suoraan että sinulla on ad/hd, miten muut?
tietääkö lapsenne
olevansa ad/hd
4596
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olemme sopineet myös eskarin kanssa, että lapsen ihmetellessä sanotaan, että sinulle on jotkut asiat vaikeampia kuin jollekin toiselle, siksi pitää ehkä enemmän harjoitella. Terapiat ja tutkimukset on selitetty niin, että siellä opetellaan juttuja yhdessä, ja yritetään keksiä, miten siitä tulisi helpompaa. Poika ei tiedä olevansa eskarissakaan erityisryhmässä, vaan sellaisessa, jossa ei ole ihan yhtä paljon lapsia kuin muualla, että olisi mukavampi olla, ja tädeillä enemmän aikaa auttaa tarvittaessa... Tietää kuitenkin olevansa erilainen kuin useimmat muut, on keksinyt sen itse, ja toisinaan ihmetteleekin asiaa.
Meillä on ollut myös välillä vaikeuksia selittää asioita, esimerkiksi liittyen aistitoimintoihin ja motoriikan puutoksiin. Varsinkin nuo aistiyliherkkyydet on saanut monesti hiukan ymmälleen...
Tuntuuko sinusta siltä, että et oikein löydä sanoja selittääksesi AD/HD-ominaisuuksia? Vai onko sinulla vaikeaa vetää rajaa siihen, miten paljon haluat lapsellesi paljastaa?
Vastaan mielelläni, jos sinulla on kysyttävää mainitsemistasi oireista.
[email protected]
Jaana K.
Kyllä meillä tiesivät molemmat lapset jo ensimmäisellä luokalla, että ovat adhd-diagnoosin saaneet. Meillä asiasta on puhuttu aina ihan tavallisena. Olen sanonut, että heillä on adhd, joillakin muilla ei. Olen myös koettanut aina korostaa adhd:n hyviä puolia. Ei sen puoleen, kyllä meillä niitä vaikeuksia on riittänyt vaikka vähän muillekin jakaa.
asiaa ei ole selitetty sen suuremmin meillä lapselle, vaan ajan kanssa hän on itse alkanu kiinnostuun "erilaisuudestaan". hän tiedostaa itsekin, ettei pysty aina keskittymään, olemaan hiljaa tmv..
mielestäni niissä kirjaimissa ei mitään pahaa ole, mutta ne eivät pienelle lapselle kerro yhtikäs mitään..
meillä ainakin on viisaampaa puhua miksi avustaja on luokassa (ei saanut omaa, vaan on yhteinen, lapsi normaalissa luokassa), lapsellehan voi monella eri tapaa kertoa sen, meillä esim. on koitettu kertoa kannustavasti, että jos sulla on vaikeaa tehdä jotain tai ei tahdo muistaa, niin avustajaa voit pyytää neuvomaan. eikä lapsi pidä enää pahana sitä (koska joutuu itse haluta apua, toisin aluksi hoidossa, kun avustaja ahdisti lasta jatkuvalla läsnäololla ja vahtimisella).
ja aika äkkiä kyllä sanon uuden tuttavuuden kohdatessamme, että lapsella on adhd. koska silloin hän saa olla omaitsensä, eikä häneltä odoteta mahdottomia...
mielestäni adhd on positiivinenkin asia.. meidän lapsi ainakin viimeksi tänään itsekin sanoi, että "se on mun hyvän mielikuvituksen ansiota, eikö ookki äiti kiva ku mulla on se".. siis ei mitään ongelmia, kun aina keksitään ratkaisu kaikkeen.. esim. ei tarvitsisi mitään leluja, koska keksii kaikenlaisia juttuja itse...
että puhumaan vaan sitä mukaa, kun lapsi on kiinnostunut :-)