Käytännössä Tarja Halonen on jo valittu Suomen seuraavaksikin presidentiksi. Timo Soini tulee yllättämään äänimäärällään. Gallupeissa ihmiset eivät halua kertoa, että he antavat äänensä Soinille protestiksi nykymenoa vastaan.
Niinistön menestystä laskee se, että hän ei uskalla olla mitään mieltä Natosta. Lax vie porvariääniä selkeällä Nato-myönteisyydellään enemmän kuin gallupit näyttävät. Vanhanen tulee saamaan n 20% äänistä.
Kyse on vain siitä, valitaanko Suomen presidentiksi ensimmäisen kierroksen Halonen vai toisen kierroksen Halonen. Toisella kierroksella niin kokoomuksen kuin keskustankin kannattajista noin puolet äänestää Halosta, jos oma ehdokas on pudonnut.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Hessu? Taidat olla jo väsynyt?
vom
Päinvastoin. Niinistön "ehdollinen kanta NATO:oon" syö loputkin LAXin kannattajat Niinistön taakse. Henrik Lax on kielipuolueen (RKP) ehdokas, joka käyttää NATO-korttia tekosyynä, jotta kielipuolue ja pakkoruotsi jatkuisi Suomessa.
Niinistön kanta NATO:oon on vilpitön. Hän ajattelee asiasta niin eikä käytä NATO:a minään hämäyksenä saadakseen ääniä.
Niinistö on vakavasti otettava ehdokas presidentiksi. Typeryyttä olisi NATO:n takia äänestää LAXia ellei sitten muuten kannata kielipuoluetta ja sen ideologiaa.