Eläkeläiset

Kansaneläkkeen varassa elävät saavat Matilta ensi syksynä peräti 5 euroa/kk lisää. Se on ylivoimaisesti suurin puheenaihe koko maassa. Siitäkin puhutaan paljon, että ökyrikkaat saavat 120 miljoonaa euroa kevennystä verotukseensa Matilta tästä vuodesta alkaen pysyvästi siis joka vuosi.

Raitis matti alensi viinaveroa väkevien osalta oikein rajusti. Siinä meni myös eläkeläisten indeksikorotukset.

Soini oli ainoa presidenttiehdokaskansanedustajista, joka vastusti eläkeläisten sortamista ja ökyrikkaiden paapomista. Kyllä kansa tietää.

Soini saa äänet - nro 4 !
365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se nyt on vain niin, että suurimmissa puolueissa on tehtävä reaalipolitiikkaa ja maailman muutoksiin on reagoitava sen tiedon mukaan, mikä on saatavilla. Välillä ratkaisut ovat huonoja, mutta olisko Soini toiminut paremmin? On minun mielestäni Soinilla vähän sellainen Pohjois-Koreamainen ajattelutapa...

Soini ei tarvitse oikeasti tehdä minkäänlaista politiikkaa, koska ei vielä tähän päivään mennessä ole joutunut vastuuseen yhtään mistään. Eikä toivottavasti joudukkaan.

Äänestä
  • paljon työttömien hyväksi, nyt on nekin saavutukset menetetty.

    Äänestä

  • aikaan kirjoitti:

    paljon työttömien hyväksi, nyt on nekin saavutukset menetetty.

    rikkomaan kaikki kepun vaalilupaukset. Kunnat, eläkeläiset, maaseutu, oikeudenmukainen verotus jne.

    Vanha Väyrynen on hiljaa, kun ei hyväksy vanhasen töpeksintää.

    Soini on väyrysen linjoilla. Väyrynen varmaan tukee Soinia.

    Soini ei edusta mitään "pohjoiskorealaisuutta", vaan toimivaa vaihtoehtoa vanhojen puolueiden nöyristelylle ja eriarvoistamiselle.

    EU:ssa pitää ottaa vahva ote, mutta siihen vanhanen ei kykene.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ahkerina kirjoitti:

Kansaneläkkeen varassa elävät saavat Matilta ensi syksynä peräti 5 euroa/kk lisää. Se on ylivoimaisesti suurin puheenaihe koko maassa. Siitäkin puhutaan paljon, että ökyrikkaat saavat 120 miljoonaa euroa kevennystä verotukseensa Matilta tästä vuodesta alkaen pysyvästi siis joka vuosi.

Raitis matti alensi viinaveroa väkevien osalta oikein rajusti. Siinä meni myös eläkeläisten indeksikorotukset.

Soini oli ainoa presidenttiehdokaskansanedustajista, joka vastusti eläkeläisten sortamista ja ökyrikkaiden paapomista. Kyllä kansa tietää.

Soini saa äänet - nro 4 !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu