HYVÄT HERRAT

Onpa aika arveluttavaa, että juuri ennen vaaleja MTV3 esittää jaksot vanhoista Hyvien Herrojen jaksoista, joissa kolme kannatuksessa kärjessä olevaa ehdokasta on saanut itselleen ilmaista aikaa julkisuudessa. Kaiken lisäksi istuvan presidentin ja ennakkosuosikin jakso esitettiin tänään, päivää ennen vaaleja.

Aika läpinäkyvää suosimista ja osoitus epäreilusta asenteesta.
3283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Haloslandian periaatteet toimivat näin. Luulen ettei se tietoyhteiskunnassa enää toimi, vrt. palstan keskustelut.

"Aina kun suu aukeaa, kannatus laskee".

Kansa kyllä tietää, ketä pitää äänestää. Soini pelastaa meidät kommunismin ikeeltä.

Äänestä

Just ohjelman perusteella mä päätinkin että, Haloska, sehän oli eilen teeveessä, se saakin mun ääneni.
Taitaa olla kommarien juoni koko juttu. Nyt ne perkeleet on ottaneet jo otteen maikkaristakin.

Äänestä

Jokainen joka katsoi kymmenen vuotta vanhan Hyvät herrat, tajuaa, että Halosen paikka ei ole presidenttinä.

Hyysätköön niitä vähemmistöjään ja parantakoon maailmaansa jossain muualla, mutta valitaan maallemme sellainen presidentti, josta voimme olla ylpeitä, kun presidenttimme edistää Suomen asiaa ulkomailla.

Halosen aika oli ja meni!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paukku kirjoitti:

Onpa aika arveluttavaa, että juuri ennen vaaleja MTV3 esittää jaksot vanhoista Hyvien Herrojen jaksoista, joissa kolme kannatuksessa kärjessä olevaa ehdokasta on saanut itselleen ilmaista aikaa julkisuudessa. Kaiken lisäksi istuvan presidentin ja ennakkosuosikin jakso esitettiin tänään, päivää ennen vaaleja.

Aika läpinäkyvää suosimista ja osoitus epäreilusta asenteesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu