Loppulausunnon aika

Voispa tässä lainata lauluntekijän sanoja ja luikauttaa, että; "paljon on kärsitty vilua ja nälkää ja paljon on heitetty lokaa ja paskaa."
Presidentin valinta näyttää olevan monelle elämää tärkeämpi asia. Ihmisen suvaitsevaisuus toisella tavalla ajattelevia kohtaan on näyttänyt äärimmäisen negatiivisen puolensa.

Muutama paskalinko on saanut sivuille tuotteitaan merittävän määrän. Määrä ei valitettavasti ole pystynyt korvaamaan laatua, joten monen suussa taitaa olla tällä hetkellä melkoisen makkimainenmaku.

No, sivistys näyttää olevan sitä, että sitä joko on tai ei ole. Toivottavaa olisi kuitenkin, että se olisi edes tavoiteltava asia,

Huominen päivä näyttää, jatkuuko lannanluontitalkoot, vai jokopahimmat ruikut joutuvat poistumaan häpeissään taka-alalle. (toivon siis, että he osaisivat edes hävetä) Toinen mahdollisuus on, että rökitys jatkuu vielä kaksi viikkoa.

Toivottelen kaikesta huolimata rehtiä vaalipäivää huomenna. Kansa päättää, kenen äänet oikeuttavat jatkoon. Näiden palstojen perusteella ei kukaan ole saanut etulyöntiasemaa.
3102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Halosen leiri se on heittänyt luokattominta paskaa täällä ja kansan päälle.

Halosen takia näistä tuli röyhkeimmät vaalit kautta aikojen. Halosen leiri on kaikin tavoin aliarvioinut halveksinut sekä kansaa, että demokratiaa. Kokoa Halosen kampanja on ollut yksi suuri rimanalitus. Luulen, että niin monelta on silmät aueenneet, että Halosen kannatus tulee olemaan vasemmiston kannatus, jos sitäkään.

Muistatko Jumalan teatterin paskanheittäjät. He olivat äärivasemmistolaisisa. Te olette ihan samaa jengiä.

Äänestä
  • Mainitsinko missään sitä, kenen taholta ja ketä kohtaan lokaa on heitetty. Taisi vain käydä niin vanhan sanonnan mukaan: "Se koira älähtää, johon kaliika kalahtaa. Olisit hetken kauemmin miettinyt ennen kuin munasit itsesi.

    Äänestä

Harvoja maltillisia kirjoituksia tällä palstalla tänään.

Kari Kärkkäinen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kale kirjoitti:

Voispa tässä lainata lauluntekijän sanoja ja luikauttaa, että; "paljon on kärsitty vilua ja nälkää ja paljon on heitetty lokaa ja paskaa."
Presidentin valinta näyttää olevan monelle elämää tärkeämpi asia. Ihmisen suvaitsevaisuus toisella tavalla ajattelevia kohtaan on näyttänyt äärimmäisen negatiivisen puolensa.

Muutama paskalinko on saanut sivuille tuotteitaan merittävän määrän. Määrä ei valitettavasti ole pystynyt korvaamaan laatua, joten monen suussa taitaa olla tällä hetkellä melkoisen makkimainenmaku.

No, sivistys näyttää olevan sitä, että sitä joko on tai ei ole. Toivottavaa olisi kuitenkin, että se olisi edes tavoiteltava asia,

Huominen päivä näyttää, jatkuuko lannanluontitalkoot, vai jokopahimmat ruikut joutuvat poistumaan häpeissään taka-alalle. (toivon siis, että he osaisivat edes hävetä) Toinen mahdollisuus on, että rökitys jatkuu vielä kaksi viikkoa.

Toivottelen kaikesta huolimata rehtiä vaalipäivää huomenna. Kansa päättää, kenen äänet oikeuttavat jatkoon. Näiden palstojen perusteella ei kukaan ole saanut etulyöntiasemaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu