..aukeavat.
Haluaisin muistuttaa 3 asiaa:
1. Jos valitset Halosen niin saat tulonsiirtoja työtä tekeviltä ihmisiltä työtä tekemättömille ihmisille, joista suuri osa on yhteiskunnan loisia, jotka ovat työkykyisiä mutta ei kannata tehdä töitä kun valtion possasta maksetaan heille palkka.
Toisin sanoen: sinun työssä ansaitsemastasi palkasta rahoitetaan työtä vieroksuvia ihmisiä.
2. Jos valitset Vanhasen niin palkastasi menee taas suuri osa n. 50 000 (vai oliko niitä 100 000) kunnan ns. virkamiehille - ja lisäksi ns. siltarumpu politiikkaan eli rakennetaan oma kunnan talo marmorista ja moottoritie sadan asukkaan kuntaan.
3. Jos valitset Niinistön niin voit olla varma että meidän kovalla työllä ansaitsemiamme verorahoja ei tuhlata ehdokkaiden 1 ja 2 tavalla turhuuteen.
Vihdoinkin tulisi sellainen aika että työtätekevä ahkera ihminen saisi pitää itse suurimman osan palkastaan.
Kannattaisi perustaa yritys Suomeen ja palkata sinne työntekijöitä, jotka tekisivät töitä aivan eri motivaatiolla koska he itse hyötyisivät eniten työnsä tuloksista.
Saulilla on vielä kaiken lisäksi hyvät suhteet Euroopan ja Amerikan johtohenkilöihin (mitä esim. haloskalla ei ole ollenkaan).
Joten äänestäkäämme Sauli Niinistöä huomenna !!!

Vastaukset 2
Vanhimmat
"2. Jos valitset Vanhasen niin palkastasi menee taas suuri osa n. 50 000 (vai oliko niitä 100 000) kunnan ns. virkamiehille - ja lisäksi ns. siltarumpu politiikkaan eli rakennetaan oma kunnan talo marmorista ja moottoritie sadan asukkaan kuntaan."
1. Mainitsepa yksi keskustalainen kunta tai kaupunki, johon olisi keskustalaisin voimin rakennettu turha moottoritie? Ympäristöarvot huomioon ottaen asia taitaa olla kohtalaisesti kunnossa.
2. Mainitsepa yksi keskustalainen kunta tai kaupunki, johon on kunnantalokin oikein marmorista rakennettu.
3. Mainitsepa mikä puolue on Suomen historiassa ollut alusta saakka tasavaltaisen demokratian kannattaja?
4. Mainitsepa minkä puolueen edeltäjät olivat tukemassa monarkiaa Suomeen? Samoilla linjoilla ovat tämän puolueen ihmiset edelleen. Kauppatorillekin pitäisi kuulemma saada moottoritie Kruununhaasta. Ydinkeskustan läpi pitäisi vetää tunneli, jossa tiet kulkevat kolmessa tasossa. Kyllä ne tuhlarit taitavat istua ihan muualla kuin Keskustassa.
Jatkamaan duunejaan. Kyl nii bal oikke.