Kaikki tuntuvat unohtaneen että Halonen on hoitanut vakaasti ja tunnollisesti presidentin tehtävät menneinä vuosina.
Hän on asioille omistautuva, voimakasluonteinen ja Suomea tyylikkäästi ja kielitaitoisesti edustava henkilö.
Verratkaa sitten Vanhaseen jonka puhe on kuin koulupojan mumisevaa läksyntoistoa, Niinistöön joka väittää olevansa koko kansan asialla vaikka on täydellisesti KOKOOMUKSEN nokkamies tai Soiniin jonka kampanjalauseeksi olisi nykyisen sijaan yhtä hyvin voitu laittaa "Naiset jo viimein pois tieltä keittiöön!".
Itsekunkin kannattaa myös miettiä haluammeko presidentiksi ehdokkaan,joka liittää Suomen NATOon silmänräpäyksessä ja täten lähetyttää nuoret miehet maastamme sotimaan ja mahdollisesti kuolemaan(!) toisien maanosien sotatantereille. Halonen ei tätä tee.
Hän on asioille omistautuva, voimakasluonteinen ja Suomea tyylikkäästi ja kielitaitoisesti edustava henkilö.
Verratkaa sitten Vanhaseen jonka puhe on kuin koulupojan mumisevaa läksyntoistoa, Niinistöön joka väittää olevansa koko kansan asialla vaikka on täydellisesti KOKOOMUKSEN nokkamies tai Soiniin jonka kampanjalauseeksi olisi nykyisen sijaan yhtä hyvin voitu laittaa "Naiset jo viimein pois tieltä keittiöön!".
Itsekunkin kannattaa myös miettiä haluammeko presidentiksi ehdokkaan,joka liittää Suomen NATOon silmänräpäyksessä ja täten lähetyttää nuoret miehet maastamme sotimaan ja mahdollisesti kuolemaan(!) toisien maanosien sotatantereille. Halonen ei tätä tee.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Miksi Halonen ei sitten sano, että hän ei vie Suomea Natoon?
hyvää on lesbo resitentti saanu aikaseksi, ei mitään! köyhät köyhtyy, rikkaat rikastuu. ja puhuu selkeästi? LÄSSYTTÄÄ.
Syitä, miksi Tarja Halosta ei kannata äänestää:
ovat hänen puutteelliset johtamistaitonsa ja vaikea persoonallisuus. Hän käyttää valtaa aika häikäilemättömästi eikä siitä ole vielä seurannut kenellekään mitään hyvää - paitsi hänen omalle eturyhmälleen.
Halonen ei myöskään voi olla "koko kansan presidentti". Hän on hyvin selkeästi sitoutunut sosiaalidemokraattiseen puolueeseen ja sen jo 70-luvulta juontavaan vasempaan siipeen. Nimitykset hän tekee vailla harkintakykyä, pääasia kunhan kyseessä vain on sosiaalidemokraatti tai nainen. Tasa-arvopresidentti oikeastaan rikkoo tasa-arvolakia valitessaan kokemattomamman ja vähemmän koulutetun naisen ja jättäessään pätevämmän miehen sivuun.
Tarja Halosen henkilöhistoria on demokraattisen valtion päämiehelle sopimaton. Muualla maailmassa entiset totalitarismin kannattajat ovat rikollisia ja istuvat vankiloissa - ellei heitä ole jopa teloitettu. Suomalaiset eivät ymmärrä, miten iso asia presidenttimme poliittinen suuntaus on muualla Euroopassa.
Presidentiltä tarvitaan isänmaallisuutta - Puolustusvoimien ylipäällikkö Tarja Halonen on teoillaan osoittanut jopa halveksivansa sotaveteraaneja ja väheksyy maamme puolustustarvetta. Tästä on konkreettisia esimerkkejä useampikin ja ne varmaan jokainen asioita seuraava tietää.
Halosen politiikka ei ole koskaan edennyt 70-lukulaisuutta pidemmälle. Suomettuminen elää ja voi hyvin Tarja Halosen salailupolitiikan ansiosta.
Mm. Niinistö ja Hautala ovat arvostelleet Halosen salailukulttuuria ja vaatineet Suomeen avoimempaa politiikkaa. Salailun kohteena ovat mm. stasiasiakirjat, koiviston oik.poliittisen seminaarin asiakirjat jne.
Tarja Halonen esiintyy ihmisoikeuspresidenttinä. Ihmisoikeudet eivät kosketa häntä silloin, kun kyseessä on entinen tai nykyinen sosialistivaltio. Kiinaa hän kehui "oikeusvaltioksi" ja suututti Amnestyn, sillä Kiinan toisinajattelijoiden tilanne on vain huonontunut viime vuosina.
Putinin "demokratia" saa ihmisoikeuspresidentti Haloselta ylistystä.
Suomen maamiinoja hän vastusti, mutta DDR:n rajan miinat eivät haitanneet, vaikka ne tappoivat päivittäin monta loikkaria.
Halosen pasifismista voi todella olla montaa mieltä.
Miten Tarja voisi olla "kuin yksi meistä", kun hän ei tiedä tavallisen ihmisen arjesta mitään.
Tavallinen pienen ihmisen asialla oleva Tarja ei ole tehnyt tavallista työtä päivääkään. Hän ei ole elänyt ydinperheessä, ottanut asuntolainaa ja rakentanut omakotitaloa. Hän ei ole koskaan asunut kehä kolmosen ulkopuolella.
Nuoren aikuisuutensa hän on vallannut Vanhaa tehden tietä vallankumoukselle, ihaillut Neuvostoliittoa ja ajanut homoseksuaalien asemaa.
Suurimman osan aikuisikäänsä ehdokkaista rikkaimman puolison omistava Halonen on katsellut tavallista ihmistä mustan auton takapenkiltä. Häntä liikuttaa enemmän Nicaraguan köyhä kuin suomalainen pienituloinen, jolla asiat ovat Halosen mielestä jopa hyvin.
Ainakin maakunnissa asuvien pitäisi tajuta olla häntä äänestämättä.
Katsokaapa uutispäivädemarin sivuilta tämä:
"Tarja Halonen on hyvinvointiyhteiskunnan puolestapuhuja. Hän on puolustanut suomalaisten oikeutta työhön ja tasa-arvoon. Hän ei halua kehittää hyvinvointiyhteiskuntaa.Halonen on muistanut, että hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseksi tarvitaan vahvaa talouden kasvua, mutta sen ohella tarvitaan pitkäjänteistä yhteiskuntapolitiikkaa"
www.demari.fi
Hän EI halua kehittää hyvinvointiyhteiskuntaa. Halonen on MUISTANUT, MUTTA..
Koulutettu duunari ei merkitse SAK-presidentille mitään. Todellisuudessa suomalaiset alkavat olla suuressa määrin koulutettuja ihmisiä. SAK-presidentti arvostaa SAK:laisten tuottavaa teollisuustyötä, vaikka ihmisten terveydestä tai koulutuksesta huolehtiminen on perustavalla tavalla tuottavaa työtä myös.
suomen natoon! nyt vaan välttelee ja kiertelee aihetta
joiden läpi Tarjaa katsot.
Minä en näe siinä mitään tyylikästä, edustavaa tai Suomen edun mukaista. Mutta minä en kannatakaan mitään puoluetta niin kuin sinä todennäköisesti.
varsinainen tantta itse; yhtä vähän edustava. Ei pressalla paljon päätäntävaltaa ole.Etupäässä pr-hommia...