Kertokaapa esimerkkejä siitä, kuinka joidenkin tuotteiden/asioiden hinta on muuttunut euroon siirtymisen jälkeen.
Oma kokemus on lähinnä tunneperäistä ja tuntuu että joidenkin tuotteiden hintahaitari on melkoinen samankaltaisia tuotteita myyvien liikkeiden välillä.¨
Yhdessä paikassa huomion kiinnitti auton hajustin. Sen hinta oli 8,5 euroa. Ei ollut ihan 1 euron hajukuusi, mutta kuitenkin....
Suomiko kallistunut
154
47016
Vastaukset
- olin ostamassa
pesukonetta ennen euro aikaa se maksoi 2700 en malttanut ostaa.Ostin sen vasta euro aikana maksoi vain 600 säästin siis 2100 samaa olen huomannut monien tavaroiden kohdalla nyt euro aikana
- henki ja nimi
Ei sillä mitään väliä mitä on, vaan miltä näyttää.
Tuotteiden hinnoittelu on siirtynyt katehinnoittelusta mielikuvahinnoitteluun.
Halpa raha puhaltaa markkinoille kuplaa.
Tilastonikkarit ovat rakentaneet inflaatiolukemista sellaisen härvelin jolla ei ole todellisuuden kanssa kauheasti tekemistä.
Kansantaloudellisesti se on hyvä.
Ei tule palkkojenkorotus paineita kun käteen, noin periaatteessa jää enemmän.
Lisäksi vanha kossuindeksi on manipuloitu.
Työmiehen pitää voida ostaa tunnin palkalla pullo viinaa.
Viinan hintahan on perinteisesti vaan noussut, joten kaava on toiminut. Vaan ei enää.
Se paska pitkän tähtäyksen tulos taloudenkehityksessä on se, että kaikki savupiipputeollisuus häipyy sinne missä se kannattaa paremmin, tänne jää vain korkeateknologia ja suunnittelu sekä palvelusektori.
Mutta me emme,,,kaikki,,, elä toistemme paitoja pesemällä.
Ihmisiä ei voi siirtää, kaikista ei tule insinörttejä tulevaisuudessakaan. Ja tämä vanha loppuunkäytetty väestömassa painaa pelkällä menopuolella.
Sosiaalietuudet ja eläkkeet tulevat laskemaan.
Toivoisin että poliitikoilla olisi ollut se suuri visio tässä euhun ja euroon liittymishommassa. Muukin kuin se oma napa.
Toistaiseksi en ole vakuuttunut.
Paperirahan määrä kasvaa, se on jotain 8% per vuosi.
Riskinä on se että sen määrä kasvaa sellaiseksi että ihmiset alkavat ihmetellä sen todellista arvoa. Paperirahan arvo on illuusiota, jos ihmiset lakkaavat uskomasta siihen tulee romahdus.
Mutta mitä se hyödyttää vaikka saadaan ostaa talouden globalisoituessa ja vapautuessa mahdollisesti tuotteita halvemmalla, jollei ole varaa ostaa niitä,,,kun ei ole töitä,,,kun eläkkeellä ei pärjää,,,
Ratkaisu ei ole näennäinen mahdollisuus työskennellä 68 vuotiaaksi.
Kiertyykö kehitys taas takaisin ja lapset joutuvat kantamaan vastuun vanhuksistaan,,, - penni
Oletko nyt ihan tosissas? Eihan markan arvo ole sama kuin euron arvo, 600 euroa on noin 3570 markkaa.
- JovainJovain
Kun
olin ostamassa 14.1.2006 klo 23.42
pesukonetta ennen euro aikaa se maksoi 2700 en malttanut ostaa.Ostin sen vasta euro aikana maksoi vain 600 säästin siis 2100 samaa olen huomannut monien tavaroiden kohdalla nyt euro aikana
-------------------------
Jovain on ylläolevalla henkilöllä mahtava laskupää jos laskee kuin piru raamattua,on tosiaan eurot ja markat sekasin ja perusteellisesti!
Ei taida muistua mieleen että porkkanaksi laskettiin KANAMUNIEN hintaa jotta oikein ihmiset sokaistuis:Ja niinpä se on sen tehnytkin,mutta että vieläkin törmää näihin laskutaidottomiin pässinpäihin ja laskevat miinukset plussiksi ihan vain silmää räpäyttäen!
Mee kouluun uudestaan että opit Elon laskuopit paremmin.
Voi Perkele! - euronihme
Ehkäpä tuossa pesukoneviestissä oli nyt kuitenkin tarkoitus valottaa hieman sitä, miten ihmiset ajattelee...ennen en ostanut mitä tahansa paitaa 100 markalla aleista, mutta kyllä nyt melkein ostan jos kahdellakympillä saa.... Kyllä toisaalta on sisäistänyt euron, mutta kuitenkin ajattelee, että parikymppiä ei ole paljon. Jugurtteja sai ennen 10 markalla 10 kpl:tta ja nyt 6 kappaletta 2:lla eurolla... Ennen T-paita alesta 5 markkaa ja nyt sama T-paita 5 euroa... Näin se on nähtävä ja kyllähän se niin on, että rahat menee nopeammin kuin ennen.
- 600euroa on yli 3500 markoissa
minun laskuoppini ei tuosta säästöä saanut jos markka-aikaan maksoi vain 2700mk ja euroaikaan 600 euroa... säästöstä ei kyllä ole tietoakaan?
- hauki
paljonko säästit?.
- toni
henki ja nimi kirjoitti:
Ei sillä mitään väliä mitä on, vaan miltä näyttää.
Tuotteiden hinnoittelu on siirtynyt katehinnoittelusta mielikuvahinnoitteluun.
Halpa raha puhaltaa markkinoille kuplaa.
Tilastonikkarit ovat rakentaneet inflaatiolukemista sellaisen härvelin jolla ei ole todellisuuden kanssa kauheasti tekemistä.
Kansantaloudellisesti se on hyvä.
Ei tule palkkojenkorotus paineita kun käteen, noin periaatteessa jää enemmän.
Lisäksi vanha kossuindeksi on manipuloitu.
Työmiehen pitää voida ostaa tunnin palkalla pullo viinaa.
Viinan hintahan on perinteisesti vaan noussut, joten kaava on toiminut. Vaan ei enää.
Se paska pitkän tähtäyksen tulos taloudenkehityksessä on se, että kaikki savupiipputeollisuus häipyy sinne missä se kannattaa paremmin, tänne jää vain korkeateknologia ja suunnittelu sekä palvelusektori.
Mutta me emme,,,kaikki,,, elä toistemme paitoja pesemällä.
Ihmisiä ei voi siirtää, kaikista ei tule insinörttejä tulevaisuudessakaan. Ja tämä vanha loppuunkäytetty väestömassa painaa pelkällä menopuolella.
Sosiaalietuudet ja eläkkeet tulevat laskemaan.
Toivoisin että poliitikoilla olisi ollut se suuri visio tässä euhun ja euroon liittymishommassa. Muukin kuin se oma napa.
Toistaiseksi en ole vakuuttunut.
Paperirahan määrä kasvaa, se on jotain 8% per vuosi.
Riskinä on se että sen määrä kasvaa sellaiseksi että ihmiset alkavat ihmetellä sen todellista arvoa. Paperirahan arvo on illuusiota, jos ihmiset lakkaavat uskomasta siihen tulee romahdus.
Mutta mitä se hyödyttää vaikka saadaan ostaa talouden globalisoituessa ja vapautuessa mahdollisesti tuotteita halvemmalla, jollei ole varaa ostaa niitä,,,kun ei ole töitä,,,kun eläkkeellä ei pärjää,,,
Ratkaisu ei ole näennäinen mahdollisuus työskennellä 68 vuotiaaksi.
Kiertyykö kehitys taas takaisin ja lapset joutuvat kantamaan vastuun vanhuksistaan,,,olen täysin samaa mieltä!
Työpaikkoja siirretään ulkomaille missä on halvempaa työvoimaa, tai sitten ulkomailta otetaan työvoimaa tänne tekemään halvalla esimeriksi rakennustyötä... - älli
JovainJovain kirjoitti:
Kun
olin ostamassa 14.1.2006 klo 23.42
pesukonetta ennen euro aikaa se maksoi 2700 en malttanut ostaa.Ostin sen vasta euro aikana maksoi vain 600 säästin siis 2100 samaa olen huomannut monien tavaroiden kohdalla nyt euro aikana
-------------------------
Jovain on ylläolevalla henkilöllä mahtava laskupää jos laskee kuin piru raamattua,on tosiaan eurot ja markat sekasin ja perusteellisesti!
Ei taida muistua mieleen että porkkanaksi laskettiin KANAMUNIEN hintaa jotta oikein ihmiset sokaistuis:Ja niinpä se on sen tehnytkin,mutta että vieläkin törmää näihin laskutaidottomiin pässinpäihin ja laskevat miinukset plussiksi ihan vain silmää räpäyttäen!
Mee kouluun uudestaan että opit Elon laskuopit paremmin.
Voi Perkele!Ei sulle näköjään avautunut äskeinen sanoma. Taidat olla niin matemaattinen, ettet pystynyt lukemaan läpi sitä, mitä siinä todellisuudessa irvailtiin. Pesukoneen ostovertaus oli todella hyvä!
- niinniin
älli kirjoitti:
Ei sulle näköjään avautunut äskeinen sanoma. Taidat olla niin matemaattinen, ettet pystynyt lukemaan läpi sitä, mitä siinä todellisuudessa irvailtiin. Pesukoneen ostovertaus oli todella hyvä!
älli 17.1.2006 klo 12.06
Ei sulle näköjään avautunut äskeinen sanoma. Taidat olla niin matemaattinen, ettet pystynyt lukemaan läpi sitä, mitä siinä todellisuudessa irvailtiin. Pesukoneen ostovertaus oli todella hyvä!
------------------------------------
näköjään jo toinen älykääpiö vauhdissa ja selvään kysymykseen selvä vastaus:Siinä EI irvailtu vaan kysyttiin asiaa! - Jei
JovainJovain kirjoitti:
Kun
olin ostamassa 14.1.2006 klo 23.42
pesukonetta ennen euro aikaa se maksoi 2700 en malttanut ostaa.Ostin sen vasta euro aikana maksoi vain 600 säästin siis 2100 samaa olen huomannut monien tavaroiden kohdalla nyt euro aikana
-------------------------
Jovain on ylläolevalla henkilöllä mahtava laskupää jos laskee kuin piru raamattua,on tosiaan eurot ja markat sekasin ja perusteellisesti!
Ei taida muistua mieleen että porkkanaksi laskettiin KANAMUNIEN hintaa jotta oikein ihmiset sokaistuis:Ja niinpä se on sen tehnytkin,mutta että vieläkin törmää näihin laskutaidottomiin pässinpäihin ja laskevat miinukset plussiksi ihan vain silmää räpäyttäen!
Mee kouluun uudestaan että opit Elon laskuopit paremmin.
Voi Perkele!huomaa mitä tuossa yritetään sanoa??? Tyhmyys se tuokin on.
- olet :)
Ihme ettei täällä jengi diggaa sun ideaa, mutta minä olen ihan myyty :):):)
- Hellu
JovainJovain kirjoitti:
Kun
olin ostamassa 14.1.2006 klo 23.42
pesukonetta ennen euro aikaa se maksoi 2700 en malttanut ostaa.Ostin sen vasta euro aikana maksoi vain 600 säästin siis 2100 samaa olen huomannut monien tavaroiden kohdalla nyt euro aikana
-------------------------
Jovain on ylläolevalla henkilöllä mahtava laskupää jos laskee kuin piru raamattua,on tosiaan eurot ja markat sekasin ja perusteellisesti!
Ei taida muistua mieleen että porkkanaksi laskettiin KANAMUNIEN hintaa jotta oikein ihmiset sokaistuis:Ja niinpä se on sen tehnytkin,mutta että vieläkin törmää näihin laskutaidottomiin pässinpäihin ja laskevat miinukset plussiksi ihan vain silmää räpäyttäen!
Mee kouluun uudestaan että opit Elon laskuopit paremmin.
Voi Perkele!Voi vitsi mikä palikka olet. Se oli irvailua...
- Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä!
JovainJovain kirjoitti:
Kun
olin ostamassa 14.1.2006 klo 23.42
pesukonetta ennen euro aikaa se maksoi 2700 en malttanut ostaa.Ostin sen vasta euro aikana maksoi vain 600 säästin siis 2100 samaa olen huomannut monien tavaroiden kohdalla nyt euro aikana
-------------------------
Jovain on ylläolevalla henkilöllä mahtava laskupää jos laskee kuin piru raamattua,on tosiaan eurot ja markat sekasin ja perusteellisesti!
Ei taida muistua mieleen että porkkanaksi laskettiin KANAMUNIEN hintaa jotta oikein ihmiset sokaistuis:Ja niinpä se on sen tehnytkin,mutta että vieläkin törmää näihin laskutaidottomiin pässinpäihin ja laskevat miinukset plussiksi ihan vain silmää räpäyttäen!
Mee kouluun uudestaan että opit Elon laskuopit paremmin.
Voi Perkele!Ei tullut mieleen että kirjoittaja saattaisi puhua tässä siitä että kuinka paljon halvemmalta kaikki tuntuu kun summat pienenee vaikka todellinen arvo nousee!?!?!? Mieti nyt pikkasen ennen kun alat pilkkaamaan!!!
- mimmuko
jos maksoit 600e ni se 6 kertaa tulee 3600
eli 3600 mk ja mk aikana (olikse) 2700
ELI EI TODELLAKAAN HALVEMPI!!!!
et sori - kiristää
niinniin kirjoitti:
älli 17.1.2006 klo 12.06
Ei sulle näköjään avautunut äskeinen sanoma. Taidat olla niin matemaattinen, ettet pystynyt lukemaan läpi sitä, mitä siinä todellisuudessa irvailtiin. Pesukoneen ostovertaus oli todella hyvä!
------------------------------------
näköjään jo toinen älykääpiö vauhdissa ja selvään kysymykseen selvä vastaus:Siinä EI irvailtu vaan kysyttiin asiaa!näköjään jo toinen älykääpiö vauhdissa ja selvään kysymykseen selvä vastaus:Siinä EI irvailtu vaan kysyttiin asiaa!
---------------------------------
Älä viitsi.
Et vaan osaa. - opa64
600€ euroa ole 3600 mk, eli ostit nyt melkein kaksi kertaa kalliimman pesukoneen.
- asefg
600e on kylläkin 3500 mk
- Jukka HKI
Ainakin markka-aikaan kirpputopreilta markallakin sai jotakin. Entiset markan tavarat maksavat nykyään 1 euron.
ei ole pitkä aika kun silakat maksoi markan kilo, eilen ostin euron kilo no oli ne silti hyviä ja halpoja.
- varmaan
Ainakin kahvilat on päässeet rahastamaan euroilla, kun kupillisesta saatetaan pyytää kolmekin euroa eli n.18mk! Ja eikö kaikki muukin kallistunut, en jaksa edes miettiä kun rupeaa vituttamaan tommonen rahastus.
- kiia
kissan leikkaus (sterilointi) oli muistaakseni markoissa 300-400mk, nyt vein kisun lääkäriin ja maksoin siitä sata euroa, siis edelleenkin pelkästä steriloinnista. vieläkin nieleskelen tuota summaa, tuntuu ihan järkyltä. täytynee eläinlääkikseen tässä hakeutua..=)
- ...
Kaikki on kallistunu, mutta palkat ei oo suhteessa nousseet.
Tuli ekaksi mieleen kun ennen oli kolme kympillä niin nyt on kolme 2 eurolla:)
Moneti tulee ajateltua että en kyllä ostais tätä jos olis markka-aika. - hauki
homma 97 natu kissan leikkaus oli n 180mk nyt 70€ aika hyvin on kohonnu hinnat.saas nähdä tuleeko vietyä kisu kiinaan leikattavaksi isoisten malliin,
- Kissa -ihminen
Poikakissan 300mk ja tyttökissan 420mk
Mulla meinaan sattui olemaan kuitit tallella. - nyt.........
... kirjoitti:
Kaikki on kallistunu, mutta palkat ei oo suhteessa nousseet.
Tuli ekaksi mieleen kun ennen oli kolme kympillä niin nyt on kolme 2 eurolla:)
Moneti tulee ajateltua että en kyllä ostais tätä jos olis markka-aika.Ennen sai ainakin pari Runebergin torttua 10 markalla, nyt yksi Runebergin torttu maksaa 1,80 euroa. Täytyisköhän opetella itse leipomaan?
- imppa
Tavallista sukkaparia vaikea löytää alle kympin, urheilukaupassa vähän paremmat sukat 15-20 euroa. Tiimarissa markan tavarat euron.
- blondi-72hki
olen huomannut etten monia juttuja ostais niin kalliilla jos ois vielä markat esim.ostin kaulakorun-joka ei ollut edes minkään näköinen,heräteostoksena-ja se maksoi 20e mutta en taatusti ois maksanut 120mk sellasesta korusta! Jotenkin hämärtyy tuo hinnan ja rahan arvon taju kun vertailee markkoja ja euroja.. ;( Tai minulla ainakin samoin yllättävän useilla joita tunnen...
- testattu
Viimeisenä markkapäivänä ostin normaalin ruokakassilliseni, ja yön aikana, jolloin eurot vaihtui sama kassillinen, samat tuotteet maksoi 20 mk enemmän.Yleisten vessojen maksut nousseet. Esim. Forumin WC-maksu 2 euroa.
- Minä
Ainut asia mikä laski, on leffalippujen hinnat!! Ainakin täällä päin suomea:)
- ja...
...palautuspullon hinta! Ainakin ison pullon hinta laski. Ei saa aina väittää et hinnat nousi euron myötä!
- Kyllä hirvittää
Käytiinpä tuossa tyttöystävän kanssa Helsingin keskustassa eräässä tunnetussa kahvilassa juomassa viinerikahvit. Siis 2 kahvia ja 2 viineriä. Ja hintaa näille tuli 14 euroa !!!
Enpä todellakaan olisi markka aikana suostunut pullakahveista maksamaan 83 markkaa !!!!
Välillä on ihmetyttänyt että mihin ne rahat katoaa kun ei tunnu jäävän säästöjä juurikaan. No enää tuon kahvittelun jälkeen en ihmettele että rahat lompakosta häviää ihan kuin itsestään.- leipomon kahviossa..
..niin kahvi maksoi 0,70 euroa ja munkki samanverran.Eli siellä missä ihmiset liikkuu..niin kauppiaat rahastaa niien kustannuksella.Nämä nykyiset uudet huoltamotkin alkaa olla perhematkailijalle jo niin kalliita paikkoja pitää taukoja,että kannattaa todellakin miettiä,että missä taukonsa viettää.Mutta onhan ne näyttävän näköisiä ja komeita rakennuksia,autoilijathan ne on maksaneet tai maksavat.
- tarjota
leipomon kahviossa.. kirjoitti:

joo aapiskukko pälkäne kaks kahvia viinerit 7 euroa.
- ASSer*
leipomon kahviossa.. kirjoitti:
..niin kahvi maksoi 0,70 euroa ja munkki samanverran.Eli siellä missä ihmiset liikkuu..niin kauppiaat rahastaa niien kustannuksella.Nämä nykyiset uudet huoltamotkin alkaa olla perhematkailijalle jo niin kalliita paikkoja pitää taukoja,että kannattaa todellakin miettiä,että missä taukonsa viettää.Mutta onhan ne näyttävän näköisiä ja komeita rakennuksia,autoilijathan ne on maksaneet tai maksavat.
WC-käynti esim. ostoskeskuksessa ennen 1 markka, nyt euron.
- KAHVILLA

Joensuussa käyntini yhteydessä kävin Sokoksella keskustassa kahvilla. Kahvi maksoi 1,40 e ja kahvileivät saman verran, ellei enemmän .SIKAKALLISTA !
- K@lle
leipomon kahviossa.. kirjoitti:
..niin kahvi maksoi 0,70 euroa ja munkki samanverran.Eli siellä missä ihmiset liikkuu..niin kauppiaat rahastaa niien kustannuksella.Nämä nykyiset uudet huoltamotkin alkaa olla perhematkailijalle jo niin kalliita paikkoja pitää taukoja,että kannattaa todellakin miettiä,että missä taukonsa viettää.Mutta onhan ne näyttävän näköisiä ja komeita rakennuksia,autoilijathan ne on maksaneet tai maksavat.
Kolme kahvia ja kolme munkkia sai viime viikolla yhteishintaan 2,70 €.
- oma potta
ASSer* kirjoitti:
WC-käynti esim. ostoskeskuksessa ennen 1 markka, nyt euron.
Kun viiden hengen perhe pysähtyy huoltoasemalle ja juo kahvit, syö pullat ja käy vessassa niin seuraavalla kerralla on omat eväät ja potta.Halvimmillankin se ruoka ja juomat on varmaan 4-6 euroa ja vessamaksu yhden euron per henki.Kerro se sitten viidellä ja sit vielä kuudella.Huh huh. Pelkkä pissi maksaa siis 5 euroa elikkä 30 markkaa. Sillä sai ennen Kappelin kahvilasta kannussa kahvia, kerman kera ja ison palan kakkua. Ja jäikin vielä euron verran.
- turkulainen
leipomon kahviossa.. kirjoitti:
..niin kahvi maksoi 0,70 euroa ja munkki samanverran.Eli siellä missä ihmiset liikkuu..niin kauppiaat rahastaa niien kustannuksella.Nämä nykyiset uudet huoltamotkin alkaa olla perhematkailijalle jo niin kalliita paikkoja pitää taukoja,että kannattaa todellakin miettiä,että missä taukonsa viettää.Mutta onhan ne näyttävän näköisiä ja komeita rakennuksia,autoilijathan ne on maksaneet tai maksavat.
Kävimme viikonloppuna Jyväskylässä minä ja kolme tytärtäni. Poikkesimme matkan aikana kaksi kertaa kahvilla. (kahvi,pulla,limsa,karjalanpiirakka)-linja. Yli 150mk (26€).
- Antti
Sitä kannattaa tosiaan harkita, meneekö kahville ihan oikeaan kahvilaan, vai paikkaan missä kahvin ja pullan myynti on ainoastaan sivubisnes. On se nimittäin ihan eri asia jos työntekijöiden palkat, vuokrat, vakuutukset jne. pitää maksaa myymällä kahvikupillisia ja viinereitä. Aika paljon pitää saada myytyä, ennen kuin onnistuu varsinkin Helsingin hinnoilla.
- NORMAALIHINTA
K@lle kirjoitti:
Kolme kahvia ja kolme munkkia sai viime viikolla yhteishintaan 2,70 €.
Näyttää melko normaalilta, mutta Sotkun entisiin markkhintoihin verrattuna jopa kallista. Tuohna tekee 2,70 jaettuna kolmella on 0,90 e elikkä 5mk ja 35 penniä kahvi munkki, eikö se ollu halvempaa joskus.
Alv ruuassa on EU-Suomessa 22 % ja EU-Ranskassa 12 %. MItäs Halonen tähän ? Entäs Niinistö ?? Eipä ole tasapuolista. - OMAT EVÄÄT
turkulainen kirjoitti:
Kävimme viikonloppuna Jyväskylässä minä ja kolme tytärtäni. Poikkesimme matkan aikana kaksi kertaa kahvilla. (kahvi,pulla,limsa,karjalanpiirakka)-linja. Yli 150mk (26€).
Minä otan aina omat kun matkustelen autolla tai junalla. En osta sitä kallista kahviakaan. Termospullot on keksitty. Säästyy aikaa ja rahaa!
- Helena
turkulainen kirjoitti:
Kävimme viikonloppuna Jyväskylässä minä ja kolme tytärtäni. Poikkesimme matkan aikana kaksi kertaa kahvilla. (kahvi,pulla,limsa,karjalanpiirakka)-linja. Yli 150mk (26€).
Olen muutaman vuoden jo ottanut omat eväät mukaan, voi juoda kahvinsa termarista ja syödä eväänsä rauhassa matkan varrella siistillä taukopaikalla. Kahvilahinnat ovat todella korkealla.
- opiskelija
NORMAALIHINTA kirjoitti:
Näyttää melko normaalilta, mutta Sotkun entisiin markkhintoihin verrattuna jopa kallista. Tuohna tekee 2,70 jaettuna kolmella on 0,90 e elikkä 5mk ja 35 penniä kahvi munkki, eikö se ollu halvempaa joskus.
Alv ruuassa on EU-Suomessa 22 % ja EU-Ranskassa 12 %. MItäs Halonen tähän ? Entäs Niinistö ?? Eipä ole tasapuolista.elintarvikkeiden alv suomessa on 17%
- työntekijä kahvilassa
Helena kirjoitti:
Olen muutaman vuoden jo ottanut omat eväät mukaan, voi juoda kahvinsa termarista ja syödä eväänsä rauhassa matkan varrella siistillä taukopaikalla. Kahvilahinnat ovat todella korkealla.
niitä eväitäsi meidän kahvilaan syömään. Näitäkin näkee, jotka kuvittelevat, että ilman ostoksia voi istuskella kahvilassa ja syödä omia eväitä. Sitten vielä loukkaannutaan kun asiasta huomauttaa, että pitäisi jotakin ostaakin... Lisäksi jätetään roskatkin pöytään eikä jakseta edes niitä viedä roskikseen, huh, huh.
Eikö se mene kaikilla tajuntaan, että juuri siksi nuo kahvilatuotteet maksavat kun niiden hinnasta kustannetaan raaka-aineet, palkat, vuokrat, sähköt ja paljon muita menoja. Lisäksi esim. minun työpaikallani markka-aikana kahvi maksoi 1,51 ja nykyisin 1,70 (korotus tuli syksyllä), joten ei se korotus nyt mahdoton ole. Lisäksi monikaan ei ymmärrä että keskustassa vuokrat ovat liiketiloista paljon suuremmat kuin jossain syrjässä ja siksi hinnatkin ovat kovempia.
Eikä niitä hintoja tarvitse työntekijöille "itkeä". Hinnat ovat näkyvissä ja ne voi katsoa ennen ostopäätöstä ! Köyhällehän on kaikki kallista! - opa64
opiskelija kirjoitti:
elintarvikkeiden alv suomessa on 17%
On laskenut 12%.
- uimarilikka
uimahallin tukankuivaamiseen menee 20senttiä, noin kolmenminuutin puhallus omalla föönillä, johan tulee hintaa sähkölle.
- oikeasti
kallistunut, johtuu euroopan unionista.
"Pohjoismaiden sähkömarkkinat on pörssitetty. Toteutetaan EU:n määräämää vapaata kilpailua.
Kotitalouksille se on merkinnyt sähkön hinnan nousua. "
http://www.eskoseppanen.net/index.php?option=com_content&task=view&id=152&Itemid=31
EU:ssa,
http://seppanen.kaapeli.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=94&Itemid=61
päästökeinottelu
http://www.kaapeli.fi/seppanen/jutut/p%E4%E4st%F6kauppametalli.htm
- Potkija
Löysin varastosta vanhan kengän sisältä sanomalehden vuodelta 97,se oli tammikuun numero. Silloin oli eslan potkurin hinta 199 markkaa,sitten katsottiin tämän päivän hintaa samasta tuotteesta hinta oli alkaen 89euroa, joten se siitä edullisesta eurosta.HUOM! HINTA ON NOUSSUT MELKEIN KOLMINKERTAISEKSI
- Markaaikana
Hernelitra makso 5mk nyt 5€ ehkä hieman noussut
- paitsi palkat
ennen yksi markka nykyään yksi euro
- lähestulkoon
ovat samassa tahdissa nousseet,Jos saat 200 € lisää liksaa kuussa.Sehän tekee mummonrahassa
1200 mk ja se oli markka aikaan tosi paljon. - mummukka
lähestulkoon kirjoitti:
ovat samassa tahdissa nousseet,Jos saat 200 € lisää liksaa kuussa.Sehän tekee mummonrahassa
1200 mk ja se oli markka aikaan tosi paljon.....alan suunnitella kunhan kerrot minkäalan palkat on noin nousseet??? Mummukan palkka kun markka aikana n.7200mk ja nyt 1200e, joten kovinkaan suurta nousua en ole huomannut. Sen kyllä että 1200eurolla saan paljon vähemmän kuin 7200markalla!!!!
- sokerihumala
Cokista sai ennen parhaasta tarjouksesta 5 isoa pulloa kympillä. Nyt yksi pullo meidän lähikaupassa maksaa 2 euroo 40 senttii.
- Johanonmarkkinat
Kyllä saat mennä pitkälti ajassa taaksepäin että sellaisen määrän juomia olisi saanut kymmenellä Markalla.Se muisti on hyvä ,mutta niin lyhyt.
- saa
kyllä nykyäänkin halvalla, 1.5l pulloja saa 0.99 hintaan eikä se oo mun mielestä paljon edes markoiksi muutettuna
- kekekesss
saa kirjoitti:
kyllä nykyäänkin halvalla, 1.5l pulloja saa 0.99 hintaan eikä se oo mun mielestä paljon edes markoiksi muutettuna
sä 99sentillä saat?
- ainakin
kekekesss kirjoitti:
sä 99sentillä saat?
euroshopperit maksaa täällä k-kaupoissa sen 0.99 sekä sokkarilla sitten nämä finnspring, muistaakseni tuo oli se merkki..
- tarjouksia
kekekesss kirjoitti:
sä 99sentillä saat?
Limsat ovat usein niin kovissa tarjouksissa, että niitä voi saada alle markka hintojen. Vielä kun ottaa huomioon yleisen hintakehityksen, niin ne on kyllä laskenet mielestäni. Tosin ,jos ykskaks pitää ostaa pullo jostain huoltamolta, niin ne on todella tyyriitä. näissä limsajutuissa ,myös muissa ruoka tavaroissa kannattaa seurata lehtimainoksia. Siinä pääsee helposti palkoille.
- Pertsa
ainakin kirjoitti:
euroshopperit maksaa täällä k-kaupoissa sen 0.99 sekä sokkarilla sitten nämä finnspring, muistaakseni tuo oli se merkki..
Puhe olikin cokiksesta (Coca-Cola), eikä halpislimuista.
Venäjältä tietty saa cokista 6-päkin 2:n litran puteleita hintaan 200 ruplaa (n. 6 €). - Kiki
Meidän lähikaupassa 2 litraa kolaa maksaa euron - 40c pantti ja ennen maksoi 1,5 litraa kymmenen markkaa ja 2,5 markkaa pantti eli 83c/litra ja nykyjään
30c/litra..
- 4,46 mk korotus kerralla!
Olisikohan markka-aikana ollut mahdollista nostaa kerralla leipäpaketin hintaa 4mk46p? Nyt on! Vaasan ruispalat maksoivat 1,90€ ja nostettiin kerralla 2,65€:oon eräässä K-kaupassa.
Toinen kummallisuus: Soijamaito maksaa samassa K-kaupassa 2,35€ ja Prismassa 1,80€, hintaero on 3mk27p, hinnat ovat normaalihintoja molemmissa kaupoissa, aika kova hintaero maitolitrassa, ei olisi käynyt markka-aikana!- mummukka
..."oma" kauppani nosti viime viikolla torttutaikinakilon hinnan 2.50euroon, kun se tähän asti on maksanut 1.79e ja maksaa sen edelleen muissa kaupoissa. Vanhalla vitosella kävelen kyllä kadun yli naapurikauppaan.
- ihimettelen
No esim. ennen euroa suksipaketti maksoi tarjouk-
sessa 199,- markkaa.Hinta on tänäpäivänä kyllä ihan
sama, vain valuutan tunnus on muuttunut! Onko siinä
mitään eroa?- puuttuvat =)
on siinä eroa, nykyisin suksipakettiin ei kuulu enää sauvoja!
- se tuntuu
Pari asiaa pitää ottaa huomioon.Rahan arvo on laskenut,eli vaikka markat olisi käytössä,ei samalla hinnalla saisi nyt kuin valuutan vaihtuessa.
Jotkut hinnat ovat laskeneet,keksiikö kukaan ?
Matkapuhelin maksut-huomattavasti.
Matkapuhelinten hinnat-myös huomattavasti.
Internet liittymähinnat-paljon,varsinkin jos huomioi nopeudet.
Lääkkeiden hinnat-keskimäärin paljon,kun niitä
nykyisin vaihdellaan apteekissa.(halvin vastaava)
Digikamerat-huomattavan paljon.
Tietokoneet ym.esim.tulostimet-paljon.
Tupakka-viina,eikös niitä vähän pudotettu ?
Eli monista tuotteista saa nyt halvemmalla paljon
paremman version kuin 4-6v sitten.
Itselläkin on tuntuma että keskimäärin eläminen on kalliimpaa,polttoaineiden ja sähkön hintojen nousu ei paljoa valuutasta riipu.
Hinnoittelussa on kyllä törkeitä eroja,eli tuntuma on mennyt rahan käyttöön ja sama tuote
tai palvelu voi olla moninkertaisella hinnalla
toisessa paikassa.
Onneksi viina ,tupakki,taksi ym on ja pysyy,niistä hinnoista pitää holhousyhteiskunta
huolen-vaan odottakaas kun niitä vapautetaan-
sitten maksaa.- listasta puuttuu
olut,jota myydään jokanurkalla ja halvalla.
- niinköhän
nyt kyllä ainakin tupakin hinta on noussut. kyllähän yhdessä vaiheessa LM laski mutta nyt kaikki tupakit nostetaan..samoin sätkätupakit ja paperit ym
- kata
Laskeneista hinnnoista antamasi esimerkit sikäli huonoja, että ainakin suurimman osan hintakehitys ei ole riippuvainen valuutasta vaan kehityksestä. Eli kun kännykät yleistyvät, kilpailu kasvaa ja hinnat putoavat ja samoiten käy nettiliittymien ja tietokoneiden sekä digikameroiden. Lääkkeiden ja alkoholin hintaan taas vaikutettu valtion taholta.
Kyllä se vaan niin taitaa olla, että jokapäiväinen ruokakori on kallistunut ja kallistuu.
Ihmeellistä miten eurot saavat vieläkin sekaannuksiin, 20 euroa tuntuu pieneltä rahalta, mutta 120 mk oli kyllä melkoinen summa!
- annukka
mitäpä tätä pähkäilee sen enempää kaikki on kallistunut puolella esimerkkejä olisi vaikka muille jakaa ja hinnnat vaan nousee vaivihkaa koko ajan.
- ottaa
myös huomioon rahan arvo.. sekä tietenkin muiden hinnan nousu, esim bensa? kuljetusmaksut nousseet samoin, siksi kaupat joutuu niitä hintoja nostamaan kun tuotteen valmistuskustannukset ja kauppaan kuljetus nousee. eihän niitä suinkaan tarkotus oo tappiolla myydä?!
- Kustaan Silmä
Kallistunut puolella?
Jos se ennen maksoi 100 jotain, niin paljonko se mielestäsi nyt maksaa, jos se on kallistunut puolella? - annukka
Kustaan Silmä kirjoitti:
Kallistunut puolella?
Jos se ennen maksoi 100 jotain, niin paljonko se mielestäsi nyt maksaa, jos se on kallistunut puolella?ruoka ja vaatteet poikseutteta kallistuneet puolella eli kun mä markoilla ostin maksalaatikon se maksoi 3 markkaa toinen esim.maito nyt ne maksaa just puolet enempi eli euro vähän ylikin eikä edes riitä.esimerkkejä riittää ne ei lopu.
- Kustaan Silmä
annukka kirjoitti:
ruoka ja vaatteet poikseutteta kallistuneet puolella eli kun mä markoilla ostin maksalaatikon se maksoi 3 markkaa toinen esim.maito nyt ne maksaa just puolet enempi eli euro vähän ylikin eikä edes riitä.esimerkkejä riittää ne ei lopu.
Kirjoitin tämän siksi, että monet käyttävät tätä sanontaa "puolet enemmän-puolet kalliimpi" huolimattomasti. Siitä voi joskus joutua kärsimään. Esimerkissäsi tuotteet ovat kallistuneet KAKSINKERTAISIKSI, ei puolet kalliimmiksi. Eli jos voitat tällä viikolla lotossa 100 euroa ja ensi viikolla puolet enemmän, voitat siis 150 euroa, etkä 200 euroa. Kannattaa muistaa siis mitä matikan tunnilla opetettiin.
- köyhä..
Ennen vanhaan pienin raha minkä nostit pankkiautomaatista oli muistaakseni 20markkaa, joistain jopa 10markkaa. Nyt pienin summa on 20 euroa! Laskepa siitä.
- Emppu
No se tais tosissaan olla ennen vanhaan... ennen euroja pienin summa mitä sai automaatista nostettua oli 50mk, ei tosin joka maatista.
Nyt on mukavata kun tilille jää vaikka 18e niin on pakko mennä pankkiin jos ei mistään saa tilille 2e.
Olis tosi mukava jos automaatista sais nostettuu 10e, se olis aika kohtuullista. - köyhä..
Emppu kirjoitti:
No se tais tosissaan olla ennen vanhaan... ennen euroja pienin summa mitä sai automaatista nostettua oli 50mk, ei tosin joka maatista.
Nyt on mukavata kun tilille jää vaikka 18e niin on pakko mennä pankkiin jos ei mistään saa tilille 2e.
Olis tosi mukava jos automaatista sais nostettuu 10e, se olis aika kohtuullista.kylläpäs se nyt vaan oli 20mk.
- -Nixu-
köyhä.. kirjoitti:
kylläpäs se nyt vaan oli 20mk.
Ja sen 50mk:kin sai vain silloisen Säästopankin automaateista näppäilemällä otoksi MUU SUMMA ja nostoksi 050. Muut pankit KOP, SYP, PSP... tarjosivat minimissään 100mk nostoja.
Ja tämä on fakta! - äiti
-Nixu- kirjoitti:
Ja sen 50mk:kin sai vain silloisen Säästopankin automaateista näppäilemällä otoksi MUU SUMMA ja nostoksi 050. Muut pankit KOP, SYP, PSP... tarjosivat minimissään 100mk nostoja.
Ja tämä on fakta!Kyllä meillä nostettiin loppuun asti Nordean ja Op:n automaateista 20 mk kerralla. Tiedän tämän siitä, että maksoin kummallekin lapselleni 40 mk kuukausirahaa, ja he nostivat automaattikorteillaan sen kahdessa erässä kuukauden aikana.
Miettikääpä sitä neljääkymmentä markkaa euroissa... ja sen riittämistä kuukauden karkki- yms. pikkuostoihin???
- ole kallistunut
Én ymmättä miksi jotkut valittaa kallistumista, keskimäärin hinnat on halvenneet tai pysyneet samoina..jos joku kahvi on kuppilassa vanhan pari markkaa kalliimpaa, niin eipä tuo paljon tunnu, kun esim. autot on halvempia jne.
- pietro
Voihan Autot olla halvempii, mut vies se auto huoltoon niin huomaat et kyl maksaa .veloitus tunti huollossa 82E tunti eli 487 mk ,ja tunnissa ei tapahdu kyl mitään ,nähty on!
- olisi
pietro kirjoitti:
Voihan Autot olla halvempii, mut vies se auto huoltoon niin huomaat et kyl maksaa .veloitus tunti huollossa 82E tunti eli 487 mk ,ja tunnissa ei tapahdu kyl mitään ,nähty on!
Helpompaa miettiä mitkä hinnat EIVÄt ole kallistuneet,ja tälle henkilölle kuka väittää että hinnat ovat pysyneet samoina niin ota ne EU-lasit pois silmiltäsi katso hintoja uudelleen.
- kyselenpä vaan
Ostatkohan montakin kertaa kuukaudessa uuden auton ja digikameran tai muuta elektroniikkaa?
Ruokaa ja palveluita ostetaan päivittäin - joten kyllä se mikä kukkarossa tuntuu on juuri välttämöttömyystuotteiden kallistuminen. Eipä ole itselläni autoa, digi-tv:tä, digikameraa eikä paljon muutakaan, kun kaikki menee suoraan kulutukseen. Vuokraan ja ruokaan pääasiassa.
Että ihan sama se miten paljon ne ylellisyystuotteet ovat halventuneet tekniikan kehityksen myötäja ja mitä ne nyt maksavat. Ei niihin jää mitään välttämättömien menojen jälkeen. Tuloista menee 70% jo vuokraan.
- Kyllä hirvittää
Ehkä pitäisi itsekin seurata vähän tarkemmin mihin menee ja mistä ostaa. Minäkään en mene enää uudestaan siihen paikkaan missä viinerikahvit maksoi 14 euroa.
____
Se mikä kovin tässä ihmetyttää, että jotkut ei joko osaa laskea tai eivät sitten ymmärrä että 1 euro on 6-kertainen 1 markkaan verrattuna. Viittaan näihin tarinoihin:
"kaikki paitsi palkat ennen yksi markka nykyään yksi euro"
"Kun olin ostamassa pesukonetta ennen euro aikaa se maksoi 2700 en malttanut ostaa.Ostin sen vasta euro aikana maksoi vain 600 säästin siis 2100 samaa olen huomannut monien tavaroiden kohdalla nyt euro aikana"
Voiko käsitys noin paljon hämärtyä ?!?!
______
Ja sitten siitä hintojen laskemisesta:
"Jotkut hinnat ovat laskeneet,keksiikö kukaan ?
Matkapuhelin maksut-huomattavasti.
Matkapuhelinten hinnat-myös huomattavasti.
Internet liittymähinnat-paljon,varsinkin jos huomioi nopeudet.
Lääkkeiden hinnat-keskimäärin paljon,kun niitä
nykyisin vaihdellaan apteekissa.(halvin vastaava)
Digikamerat-huomattavan paljon.
Tietokoneet ym.esim.tulostimet-paljon."
No kyllä se on kautta historian ollut niin että tekniikka kehittyy ja hinnat silloin laskee, ei liity euroon millään tavalla !- Hoh, hoh
RUUAN HINTA ON NOUSSUT HULLUNA ! Matkapuhelin ja tietokone ovat ylellisyyttä ja ruoka välttämättömyyttä.
- ruuan hinnasta
Hoh, hoh kirjoitti:
RUUAN HINTA ON NOUSSUT HULLUNA ! Matkapuhelin ja tietokone ovat ylellisyyttä ja ruoka välttämättömyyttä.
lisää.. esimerkkejä kiitos..
Ulkomaiset hedelmät nousseet hinnoissa appelsiinit, päärynät ym.
kotimaiset ruokatarvikkeet laskeneet liha yms.
Ostin suikalelihapaloja 3e paketissa ja kotimaista vieläpä.
- Tallinnanlaivalla
Matkat tllinnaan maksoivat markka aikana halvimmillaan 12,5mk/ henkilö(n.2,2e), 4 samassa hytissä.Tein muutaman sellaisen reissun,muistan siis varmasti oikein. Tänä päivänä halvimmat ovat olleet n.17e/h. Tosin päivän hesarissa on tarjousmatka messuviikolla 10e, jos 4/ hytti. Hinta on nuossut noin viisinkertaiseksi, jos vertaan tähän tarjoukseen.
- mietitäänpä
En itsekään kaikissa kohtiin puolustele sitä, että euro ei olisi hintoja olisi hintoja nostanut.
Mutta tuo Tallinnan risteilytarjous on hieman huono esimerkki mielestäni, koska siinä on moni sinänsä kyseessä olevaan valuuttavaan liittymätön asia vaikuttanut siten, että lippuhintoja on ollut käytännössä pakko korottaa. Näitä kohtia on muutamia, kaikki merkittäviä laivalippujen hinnoittelun näkökulmasta:
-Liikenteen selkeä rakenteellinen muuttuminen. Ennen liikuttiin selkeämmin tällaisilla autolautoilla risteilyillä, mutta nyt tuota kapasiteettia on kysyntävetoisesti karsittu ja siirrytty niin sanottuun superfastferry- ja miksei myös ropax-tyyppiseen liikenteeseen.
-Viron inflaatio. Maan talouskasvu on todella hulppeatahtista, ja tämä on heijastunut myös Viroon suuntautuvan laivaliikenteen miehityskuluihin. Pitää muistaa, että suomen maltillinen inflaatio vaikuttaa kyseessä olevista laivoista ainoastaan Viking Linen Rosellaan ja Eckerö Linen M/S Nordlandiaan. Kaikki muut alukset on liputettu muualle ja niissä on käytännössä virolainen miehistö. Alukset purjehtivat muun muuassa Viron, Italian ja Norjan lippujen alla.
-Raskaat investoinnit on myös jollain katettava, ja kun puhutaan yritystoiminnasta, on sen tultava kuluttajien pussista. Pitää muistaa, minkä laajuisia investointeja kyseiselle reitille on tehty ja ilmoitettu tehtävän jatkossa. Näistä jo tehdyistä on mainittava Tallinkin Romantika, tekeillä olevista Tallinkin Galaxy ja Viking XPRS sekä vastaavan tyyppiset alukset myös Tallinkille, joita tulee ajan myötä reitillä liikennöimään 1-2 kpl.
-Laivojen verovapaan myynnin päättyminen. Tämä on tehnyt risteilyliikenteestä käytännössä kannattamatonta, koska laivojen suurin vetonaula ja tulolähde oli juuri tuo verovapaa alkoholikauppa. Tämä on osaltaan pakottanut varustamot investointeihin ja sitä kautta tämän rakenteellisen muutosprosessin jatkamiseen.
Eli vähän ohi aiheen, mutta tässä mielessä ei Tallinnan risteilyt sovi vertailukohteeksi.
- yks
Ainakin tietyissä liikkeissä markat päivät on vaihtuneet euron päiviks joten siitäpä voi jokainen miettiä onko kallistunu tavarat.kyllä ...ainakin monessa liikkeessä.mikä ennen maksoi markan,maksaa nyt euron.huh sanon minä
- kaupan alalla
No siis siitähän lähdetään,että elintarvikkeiden hinnat ovat laskeneet! Ja siihen on syynä nämä euroshopper ym halpisruoat. Se,minkä takia kauppaan menee enemmän rahaa nykyään johtuu siitä kun ette te ihmiset osaa laskea kun loppusumman markkoina. Kaupassa työskentelevänä kuulen päivät pitkät kun ihmiset miettivät isoon ääneen,otanko soft emboa vai euroshopperia,no ei soft embo maksa kuin 45centtiä enemmän,ja kun niitä tuotteita on siinä kärryllinen ja jokaisesta on valittu se joka on "vain" parikyt centtii kalliimpi,niin se näkyy loppusummassa! Uskokaa tai älkää! Ennen vanhaan yli 2 markan hintaero tuli huomattua,mut ei se 40centtii enää missään tunnu,kokeilkaa joskus kaupassa ottaa se halvempi mitä ostatte yleensä muutenkin,ja jättäkää hyllyyn se parikyt centtii kalliimpi ja kääntäkää sit vanhaan markkaan niin kyllä on ruoka halventunut!!!
- täyttä totta
Tuo on täyttä totta, meinaan itse teen kyllä sillä 20 eurolla jo kohtuulliset ostokset. Ostan paljon Pirkkaa ja EuroShoppereita, ja kyllä minä olen tuotteiden laatuun ollut aina tyytyväinen. Ja minä koen samoin, hinnat ovat alentuneet.
- huomion
..olen tehnyt bensan hinnoissa. Ennen porukka ajoi pitkiäkin matkoja 5 pennin perässä, mutta nyt samalla kylällä joku 3-4 sentin ero ei paljoa hetkauta. Muutaman kymmenen kilometrin päässä saattaa bensa maksaa lähes 20 senttiä enempi, eikä siitä tule älämölyä lehdissä, niinkuin markka aikana, jos ero oli yli 20 penniä. Olemme sokeita ja talutettavissa.
- Salla10
Euron myötä on alkuhuuman jälkeen kallistunut hyvin monia asia ihan sillä mallilla että 1 euro = 1 markka.
Tämä pätee ruokakaupasta kirppareihin.
Kaikkialla Suomessa ei ole euroshoppereita, ei eurokauppoja, ei halpishalleja tms vaan pari pikkuruokakauppaa, joista on ns. pakko ostaa koska 60 km matka lähimpää ehkä hieman halvempaan maksaa sekin. - Eipä uskoisi
Kyllä huomaan että olet kaupan alalla, heti ollaan puolustelemassa !! Hinta vertailuahan ei TODELLAKAAN tehdä niin että nyt euro aikana sitten pitäisi valita niitä halvempia euroshoppereita. Olisihan sitä halpaa voinut valita markka aikanakin. Etkö sinä "kaupan alalla" oleva ymmärrä että tämän päivän hintaa verrataan SAMAN TUOTTEEN markka aikaiseen hintaan. Totta mooses sinä näet sen halvempana jos yhtäkkiä alatkin valkkaamaan halvempia tuotteita. Sinä varmaan markka aikana ajelit mersulla ja nyt euro aikana ajelet ladalla ja toteat että onpas autojen hinnat halventuneet ?
- NOUSSEET!
Asuntojen hinnat ovat nousseet aivan älyttömästi. Jengi ei tajuu euroja niinpä vanhoista omakotitaloista maksetaan 250-350 keur. Tää on 1,5-2,1 miljoonaa markkaa. Markkaaikana tällä olisi saanut hienon uuden lukaalin asunnokseen. Tänä päivänä saa vanhan hometalon. EI OO HINNAT NOUSSUT EUROAIKANA EI!
Toinen on tonttien hinnat, jotka tänäpäivänä ovat aivan älyttömissä hinnoissa. Vaikka hintakehitys on koko ajan ylöspäin niin, jos olisi vielä markat käytössä niin ei varmaan olisi hinnat näin korkealla. Kaikki tuntuu nykyään niin halvalta eurojen myötä! - Sade;)
Minkä tuotteen hinta EI OLISI noussut euroon siirtymisen jälkeen???????
- Mezz
Loppujen lopuksi ei kyse varsinaisesti ole hintojen noususta (paitsi kilpailevissa liikkeissä), vaan rahan arvon laskemisesta. Tuskinpa enää 1 € = 5,94573 mk...
- viinan ja oluen hinta
ovat laskeneet.... Siinähän sitä on leipää nestemäisessä muodossa...
- Hekki
Markka-aikaan henkilöauton konepesun sai usein tarjouksessa huoltoasemalta 20 mk hintaan. Nyt automaattiset konepesut maksavat luokkaa 15 euroa ja tarjoukset harvoin pääsevät 10 euron alle. Tässä mielestäni on selvää hintojen vedätystä, kun konepesu ei tarvitse henklöitäkään, vaan tapahtuu automaatilla itsepalveluna.
Sen nyt paremmin ymmärtää, että entisajan 2 mk kahvikupit maksavat nykyään 2 euroa, koska kahvikupin joutuu joku pesemään ja kantamaan pois pöydästä. Henkilötyön hinta on tullut mielettömästi kalliimmaksi, koska kaikenlaiset sivukulut ja vakuutukset nostavat puotitytönkin hinnan jonnekin 10 000 euron paikkeille kuukaudessa.
Kaikki palvelu muuttuu itsepalveluksi, koska itselle suoritettavasta omasta työstä ei vielä joudu maksamaan kellekään mitään! Ja on siksi halvinta. - Suorassa...
Mihin suuntaan Suomi on kallistunu? Oikeelle vai vasemmalle? Omasta mielestä suorassa ollaan...
- Kustaan Silmä
Kyllähän Suomi on Kekkosen jälkeen kallistunut pelkästään vasemmalle. Eikä näy loppua tulevan jos toi porkkanapää saa vielä jatkaa.
Mutta toisaalta, koska maa nousee länsirannikolla, (n. metrin sadassa vuodessa) tarkoittaa se mielestäni sitä, että maa kallistuu siis oikealle. Ainakin etelästä katsottuna, siten, kuin karttoja yleensä luetaan. Mutta asiaan: Oikealle kallistuminen voisi luoda lisää työntekoa ja sitä kautta ostovoimaa ja kilpailua. Näin ne hinnatkin tasaantuisivat, eivätkä enää kallistuisi niin hirveästi. K-kaupan ja S-kortin 2-5 %:n bonuspisteet eivät ole enää mitään, jos Mini Manista saa jatkuvasti 30 % halvemmalla.
- dipa
Ennen synttärikortteja sai markalla, nyt ne on yksi euroa eli korotusta vanhassa rahassa 4,95... Aika hurjaa.....
Itse olen kaupassa töissä ja täytyy sanoa, että on korotukset aika hurjia...ei ihme, että ihmset valittavat ettei sama raha riitä mihikään- leijonana
Käytän kauppojen omia tuotemerkkejä aina kun vain mahdollista mut silti on kallista . Juuri mitään ei saa pikkurahalla . Kuka olis markka-aikana maksanut viimeisen päivän eineksistä 9 mk...nyt ne halvimmillaan ovat 1,50 e . Autoilu ois markka-aikaan varmaan loppunut kun bensan hinta ylitti 7 mk litra . Shampoopullo maksaa melkein 3 e , eli 18 mk...jotkut väittää et kotimainen on halpaa , no kurkku ja tomaatti Prismasssa tänään 4,95 e kg , eli melk. 30 mk : / Ulkomaiset vihanneksetkin 3,50...sehän on 21 mk kg...
- kaupan alalla
Esim korttien hinnat ovat nousseet syystä että ihmiset lähettää nykyään tekstareita,jostain on kate revittävä! Eihän sitä nyt hyvänen aika sentään voi kaikkea syyttää euroista,kysykääpä omilta vanhemmilta koska he ovat ostaneet lähikaupasta samaan hintaan viisi vuotta peräjälkeen makkarapaketin samaan hintaan? Ja joitankin hintoja on helppo nostaa kun on ostovoimaa,jos kaupassa on euroshopper-kahvi 1,50 ja juhlamokka 1,80 ei se tunnu isolta erolta,valtaosa meistä maksaa sen 30 centtiä lisää,jolloin sitä kalliimpaa tuotetta menee enemmän,eikai nyt kukaan kauppias laske sen hintaa kun se menee,ihmiset itse,eli kuluttajat,eli OSTOVOIMA määrää tuotteen hinnan,ja se on faktaa! Sitäpaitsi tuotteita joiden hinta on laskenut euron tulon jälkeen on paljon,esim. juusto, puh.laskut, cd-levyt, dvd:t, tiivistemehut, einekset eli valmisruoat, useimmat shampoot yms päivittäiskosmetiikka.....
Kallistuneita taas ovat käsintehtävät työt kuten kampaamopalvelut, solarium, kahvilat, siivouspalvelut yms... - tässä keskustelussa
on se että ihmiset katsoo kaupassa sitä shampoota joka maksaa 2,45€ ja miettii mielessään että kolme euro,siis 18 mummon markkaa,ja pudistelee päätään...
Kääntäkää ihmiset rakkaat ne summat sellaisinaan,älkää pyöristäkö niitä valmiista taulukosta ulkoa opittuun summaan. - PALKAT EI NOUSSEET VASTAAVASTI
kaupan alalla kirjoitti:
Esim korttien hinnat ovat nousseet syystä että ihmiset lähettää nykyään tekstareita,jostain on kate revittävä! Eihän sitä nyt hyvänen aika sentään voi kaikkea syyttää euroista,kysykääpä omilta vanhemmilta koska he ovat ostaneet lähikaupasta samaan hintaan viisi vuotta peräjälkeen makkarapaketin samaan hintaan? Ja joitankin hintoja on helppo nostaa kun on ostovoimaa,jos kaupassa on euroshopper-kahvi 1,50 ja juhlamokka 1,80 ei se tunnu isolta erolta,valtaosa meistä maksaa sen 30 centtiä lisää,jolloin sitä kalliimpaa tuotetta menee enemmän,eikai nyt kukaan kauppias laske sen hintaa kun se menee,ihmiset itse,eli kuluttajat,eli OSTOVOIMA määrää tuotteen hinnan,ja se on faktaa! Sitäpaitsi tuotteita joiden hinta on laskenut euron tulon jälkeen on paljon,esim. juusto, puh.laskut, cd-levyt, dvd:t, tiivistemehut, einekset eli valmisruoat, useimmat shampoot yms päivittäiskosmetiikka.....
Kallistuneita taas ovat käsintehtävät työt kuten kampaamopalvelut, solarium, kahvilat, siivouspalvelut yms...Kyllä nä EU-hinnat tuntuu kukkarossa, koska palkkatulot eivät (ainakaan minulla) ole nousseet vastaavasti. Tili hupenee ihan silmissä. Esim. pieni rasia valmista makarooonilaatikkoa lihatistkiltä (City-keittiön) ja fetasalaattia pieni rasia, melkein 10 euroa !! Huh, huh...
Permanentti maksaa yli 100 euroa ! Ennen sai 350 markalla. - Permis
PALKAT EI NOUSSEET VASTAAVASTI kirjoitti:
Kyllä nä EU-hinnat tuntuu kukkarossa, koska palkkatulot eivät (ainakaan minulla) ole nousseet vastaavasti. Tili hupenee ihan silmissä. Esim. pieni rasia valmista makarooonilaatikkoa lihatistkiltä (City-keittiön) ja fetasalaattia pieni rasia, melkein 10 euroa !! Huh, huh...
Permanentti maksaa yli 100 euroa ! Ennen sai 350 markalla.Taitaa olla tullut vähän liian kireä permanentti. Markka-ajasta on aikaa neljä vuotta. Ei tainnut permis maksaa 350mk vuonna 1998? Hinnat kehittyvät, palkat nousevat, verot laskevat. Palkansaajan ostovoima on kehittynyt huimasti euroaikana. Toki jotkut tuotteet ovat kallistuneet, mutta vastaavasti toiset halventuneet. Joka tapauksessa aiemmin maksoit kaikki moninkertaisesti takaisin pankkilainasi korossa.
- on saanut
kortteja markalla? oman kokemuksen mukaan kortit on ollut 2mk..eli 0.34e. toisaalta kun vertaa uusimpiin kortteihin niin kyllä se korttimateriaalikin on muuttunut sekä korttien aiheet, kuvat, tyyli..miksi sitä nyt sanotaankin. eli pakko sanoa että mielummin ostan vaikka sen euron hintaisen _hienon_ kortin kuin markka-aikaisen halpiskortin mitä en haluaisi edes itse saada
- lihatiskillä
PALKAT EI NOUSSEET VASTAAVASTI kirjoitti:
Kyllä nä EU-hinnat tuntuu kukkarossa, koska palkkatulot eivät (ainakaan minulla) ole nousseet vastaavasti. Tili hupenee ihan silmissä. Esim. pieni rasia valmista makarooonilaatikkoa lihatistkiltä (City-keittiön) ja fetasalaattia pieni rasia, melkein 10 euroa !! Huh, huh...
Permanentti maksaa yli 100 euroa ! Ennen sai 350 markalla.on hintavampaa kuin einestiskeillä. einestiskistä makaroonilaatikko ei maksa pariakaan markkaa. oletko ajatellut mistä tämä hintaero johtuu? samoin jos valmistat itse sen fetasalaatin niin sen kilohinnaksi varmaan tulee vähemmän. joku työntekijä niitä siellä tiskin takana on jakamassa, eikä tihatiskin pitäminen ole kannattavaa jos hinnat olisi samat kun itsepavelutiskeillä.se työntekijä ne myös tekee/lämmittää. niin..kyllähän se tili sitten hupenee jos joka päivä käy ostamassa jotain valmisruokaa;)
- Nou EURO fani
...KAIKKI KALLISTUNUT EURON MYÖTÄ....SHIT SHIT
- halventunut ainakin...
muistaakseni markka aikaan oli jotain joskus benza 7 nyt jotain 1,20
- freewheel burning
halventunut ainakin... kirjoitti:
muistaakseni markka aikaan oli jotain joskus benza 7 nyt jotain 1,20
Sain ajokortin 1998 ja silloin bensa maksoi noin 5 markkaa per litra...että HIEMAN on niistä päivistä kallistunut...
- pikkuraha
Tavallaan suomalaistenkin omaa vikaa kun eivät osaa arvostaa pikkurahaa ja sen takia kaikkien hintojen täytyy alkaa yhdestä eurosta.Muistan lukeneeni markka-aikana kun Suomessa oli pulaa 10 pennin kolikoista,koska niitä heitettiin roskiin ja poistuivat näin kierrosta.
- Köyhis
Niin ja nyt 5 tai 10 centtiä ei merkitse mitään, kun niillä ei saa edes yhtä irtokarkkia, niin miten lapsetkin sen käsittävät? Eihän se ole edes rahaa, vaikka ennen 10 centillä=59,9573p sai 6 irtokarkkia ja nyt hyvä jos yhden. Ei siis mikään ihme jos "pikkurahat" ei kiinnosta, kun meidät on rahastettu niistä ulos heti euron tultua.
- käyneet
huonekalukaupassa, herran jestas, kysyin yhtä kirjahyllyä ja olin lentää suoraan sanoen persuksilleni. Hylly maksoi 3000e, ajatelkaa nyt, vanhassa rahassa melkein 18 000 markkaa. Pyhä Sylvi sentään!
- ihan tavallinen kuluttaja
Köyhis kirjoitti:
Niin ja nyt 5 tai 10 centtiä ei merkitse mitään, kun niillä ei saa edes yhtä irtokarkkia, niin miten lapsetkin sen käsittävät? Eihän se ole edes rahaa, vaikka ennen 10 centillä=59,9573p sai 6 irtokarkkia ja nyt hyvä jos yhden. Ei siis mikään ihme jos "pikkurahat" ei kiinnosta, kun meidät on rahastettu niistä ulos heti euron tultua.
Minusta on hyvä esim ratikkalippu mk aikaan maksoi 1mk;n nyt euron tultua 1,20 kyll siin on nousua vaikka se ei tunnu paljoa. Nykyään maito maksaa 0,70 - 0,85 halvimmillaan 0,55..mitähän lie maksanut mk-aikaan??ei se varmaan ollut 4mk????
- Itkettää
Entäs jäätelö sitten???
Ennen sai tikkujäätelön 2,50 markaan...
Nyt sama jäätelö maksaa vähintään 2,50 € - kouluissa
heiteltiin 10 pennisiä maahan ja naurettiin jos joku "surkimus" lähti juoksemaan mokoman rahan perään. kyllä monesti silmät kiiluivat kolikoiden perään mutta niitä ei voinut käydä noukkimassa niin kauan kun nämä kovikset olivat vieressä nauramassa :D
- ore4wuthgvoutr
. . . . . .
- Kolikkokukkaro
Kyllä satavarmasti on kallistunut useimmat asiat. Just tollai: ennen markka nyt euro.Melkein sama...
Esimerkiksi olin kolmen lapsen kanssa tässä taannoin kahvilassa. Kolme limua, yksi kahvi ja jokainen otti yhden syötävän tyyliin sämpylä, pulla tai pasteija. Lasku oli yli 25 euroa. EN KUUNA PÄIVÄNÄ OLISI MAKSANUT mokomasta pysähdyksestä lasten kanssa 150 markkaa!!! Sillä sai ennen melkein kaksi kassillista sapuskaa ruokakaupasta. Maitolitra maksaa tänään jopa 79 senttiä, erikoismaidot toista euroa. Siis maito! Kun banaanit ennen maksoi 9 mk kilo ne oli niin kalliita etten raaskinut ostaa kuin muutaman kerrallaan. Nyt ku ne maksaa 1,50 euroa kilo ne on niin halpoja että ostan koko kilon. Normaalistihan ne maksaa noin 1,90...
Ennen vein pojat parturiin ja se maksoi joskus jopa 40 mk, huh huh. Nyt on halpaa ku se maksaa vain 19 euroa. Ja sitä rataa. En keksi yhtään asiaa tai tavaraa joka olisi halventunut eurojen aikaan. Paitsi, kossua en juo.- kuusi kertaa eukka
Olen täydellisen samaa mieltä. Tilasin ravintolasta äidin synttäreitä varten pöydän 10:lle ja meille suositeltiin oitis 35 euron illallista (10 x 35 = 350 euroa = 6 x 350,00 euroa = 2100 mk. Kerron aina kaiken kuudella jotta pysyn selvillä mitä mikin oikeasti minulle maksaa. Palkathan eivät ole nousseet euron aikana ainakaan oamalla alallani juuri lainkaan. Melkein päinvastoin. Minäkö söisin koko kuukauden ruokarahat juhlapöydässä. Ehei... Kun palkkapäivänä tulee noin 1300 puhtaana, saa siitä tarkkaan laskeskella mitä voi ostaa. Joo me juhlitaankin taas sitten kotona vaan sitä merkkipäivää.
- emppu
Kävin Helsingissä ja join kupin kahvia
Ruskeasuon teboililla.kiinnitin huomioni
ruokalistaan PYTTIPANNU 9,20!!!!!!
Koska markka-aikaan maksoi pyttäri 55,20 mkEi se hullu ole joka pyytää vaan se joka maksaa
------------------------------------------------
Fakta on kuitenkin että ei kuluttajilla ole enempää rahaa käytettävissä kaikkeen ostamiseen. Nyt jos kuluttajat eivät ole valppaana, niin kokonaisuudessa saamme ostovoimallamme vähemmän kuin aiemmin.
Kilpailu toimii nimenomaan ravintola-alalla hyvin, joten markkinamekanismi korjaa yleisen hintatason kunhan vain kilpailutamme. Jos spydari 9.40 on liikaa, niin silloin pitää äänestää jaloilla! 10 eurolla pitäisi saada huoltoasematasolla jo joku porsaanleike ranskanpotuilla...
-------
Funtsikaa ennen kuin ostatte. Eurojen kääntäminen markoiksi mielessä toimii, mutta on aikas kömpelö.
Parempi on opetella sellainen intuitiivinen tatsi hintoihin. Se onnistuu parhaiten vertailemalla eri tuotteiden eurohintoja keskenään. Jos esim. tuplahampurilaisen saa 4:llä eurolla, niin spydarin houkuttelevuutta pitänee verrata siihen.
Olutindeksi
-------------
Yleinen hintaindeksi, jota ulkomaanreissuilla käytetään on olutlasin hinta keskiviihtyisässä ravintolassa. Kun oluen hintataso paikallisvaluutassa on tiedossa, niin sen jälkeen kaikkia palveluhintoja verrataan siihen; esim. onkohan tämä nyt kolmen kaljan arvoinen?
- axe
ni kun tästä nyt jauhetaan niin onhan kaikki kalistunt paitsi kananmunat..muka..kahvi on sika kallista niin kaupassa kun kahvilois.. kahvi ja sämpylä 3-5 egee ei saatana...tai videon vuokraus.. 3-4 egee enne se oli femman vilmi kele...korkeintaa kybä.. no r.llä omat hintansa mut sitä ei lasketa..maito litra 85 centii just..ja mitäs se oli markkaiakana? 2.85.. no raha pitää ottaa pois kuleksimast ettei vaa jaa meille ressukoille mitää.. ja verot se mukaset
- Juupa :)
Kyllä maar ja totta totisesti on NOUSSEET!!
Jopa 6. kertaisesti, verraten markka/euro.
Elintarvikkeissa hintojen nousu ei niin huima, vaikka kyllä sielläkin, mutta kaikki muu tarpeellinen, hygieniatuotteet ja muut pesuaineet, vaatteet, palvelut aivan kaikki!!
Esimerkkinä olkoon tuttavaperhe, joka tarvitsi maansiirtoa tontiltaan, kysyivät tarjouksia, itse arvelivat markkahintojen mukaisesti n. 3000mk joka euroiksi muunneltuna n.500€, niin olikin 3000€.
(onneksi löysivät tuttavan kauppaa edullisemmin)
Ja niinkuin joku jo sanoi, palkat eivät ole nousseet, eivätkä eläkkeet, eivätkä sosiaaliset etuudet ja työttömyyspäivärahat, niissä ollaan samoissa suunnilleen kuin markka-aikaankin.
Vaan eläminen on paljon kalliimpaa, kaikintavoin. - Jep jep
Ihanaa, kun päästiin EU:hun, saatiin kaikki tavarat kalliimmiksi. Niinhän ne EU:hun liittyessä lupasivatkin, eikö niin =)
- ruusu23
Muistan kun oltiin vielä opiskelijoita ja kaupasta haettiin 100mk:lla iso kassillinen ruokaa.Nykyään 16€:lla saa ehkä juuston ja leivän.Ja sillon siihen 100mk kassiin sisältyi myös klöntti juustoa!Ja toinen on vaatteet...en tosiaankaan olisi ostanut alesta 100mk:lla paitaa,maksimissaan 25mk:lla.Mutta nyt kun menee alemyynteihin niin 16€:n paita on "halpa".Ja sen voi ostaa...Ja bensa,hohhoijaa.Ei se nyt välttämättä euron vaihtumiseen liity.Mutta vielä 4vuotta sitten kun ajeltiin,niin bensa maksoi n.5mk/l.Ja nyt kun tankkaa 20€:lla,niin sillä ajaa kaks kuppasta päivää...ja taas saa tankata.Rahat on aina lopussa.Kun kaikki "on niin halpaa".Kyllä minä ainakin pystyn myöntämään,että tuo euro on vähän sekoittanut rahankäyttöäni.Vaikka nuori olenkin.Että silleen.
- hjyygu
Bensan hinta on noussut rajusti samaten dieselöljyn hinta on noussut bensan hintaakin kovemmin.
- Omena!!!
"Bananija sai ennen 2.85mkkg". Nyt saa (Bananija 1.85e.kg)Eikö ole suuri korotus vieläkö, kuka väittää,että Eu:ei ole hintoja nostanut.Laskekaa montako%on esim,tuotteen hinta noussut?????????????
- joo..
normaalihinta omassa kaupassani on 1.99kg mutta onhan nämäkin joskus tarjouksessa..sehän riippuu ihan mitä banaaneja ne ovat, mistä kotoisin. jotain tarjousbanaanejahan saa 1.00kg..ja nimeesi viitaten omenatkin ovat mielestäni ihan tarpeeksi halpoja, joku 0.69 kilolta ei kyllä mun tiliä tyhjäksi saa. pitää muistaa myös tämä seikka mitä jää kasvattajille käteen kun havittelemme mahdollisimman halpoja hintoja..pitää niidenkin ihmisten jollakin elää:)
- pentti hirvonen
Melkein mitä tahansa saa nykyään halvemmalla kuin markka-aikana! Pitää vain tietää mistä saa halvalla mitäkin ja ennenkaikkea kytätä tarjouksia.
Tuotteet maksavat sen minkä ihmiset suostuvat maksamaan, joten on aivan turha syyttää muita jos on itse ylihintaa maksanut.
EURO RANKAISEE TYHMIÄ JA LAISKOJA, MUTTA PALKITSEE MUUT!- omt
mutta lasketko mitä sul menee kun ajat autolla tarjousten perässä
- pentti hirvonen
omt kirjoitti:
mutta lasketko mitä sul menee kun ajat autolla tarjousten perässä
Normaali kauppakierros on 3-4 kauppaa ja n. 10km. Auto kuluttaa taloudellisesti ajettuna esikaupunkialueella parkkeeraukset huomioiden n. 7l/100km. Eli 0,7lx1,2e/l=0,84e. Bensat siis säästää jo pelkästään sillä että ostaa maidot lidlistä!
Rahaa menee kierroksella n. 60e. Samat tuotteet lähikaupasta n. 100e! Polttoainekulut ovat siis aika minimaaliset. - aulikki1
pentti hirvonen kirjoitti:
Normaali kauppakierros on 3-4 kauppaa ja n. 10km. Auto kuluttaa taloudellisesti ajettuna esikaupunkialueella parkkeeraukset huomioiden n. 7l/100km. Eli 0,7lx1,2e/l=0,84e. Bensat siis säästää jo pelkästään sillä että ostaa maidot lidlistä!
Rahaa menee kierroksella n. 60e. Samat tuotteet lähikaupasta n. 100e! Polttoainekulut ovat siis aika minimaaliset.on tosiaankin ainoot kaupat, joissa peruselintarvikkeita saa vielä palkkarahoilla. Mutta kyllä tekee tiukkaa jo shoppailla Citymarketissa tai vastaavissa. Ennen sentään joskus raaski (tai pystyi) ostamaan joskus jotain herkkujakin.Nyt lukee ainakin meillä joka purkin kyljessä Euroshopper tai vastaavaa. Jos oikein innostun niin sit siinä lukee Pirkka. Paitsi tietysti niissä saksalaisissa... Vaikka kuinka rautalangasta mulle väännettäis tilastoja ettei muka euroaikana olisi eläminen kallistunut niin en usko! En niin kauan ku sadan markan ruokakassi maksaa 20 euroa! Ja katso vaikka "Kolikkokukkaron" esimerkkejä siitä mitä yletön juhliminen (heh heh)vaikka lasten kanssa maksaa...
Onhan se näin että, joka tapauksessa eläminen kallistuu. Olipa sitten kyse markan muuttumisesta euroksi tai muu yhteiskunnallinen tekijä. Meidän tulee vain pitää rahapussin nyörit tiukalla ja kiristää vyötä, joka kyl ei kivalle tunnu jos alkaa olla vyö lopussa. Mutta kumminkin, se koettiin euron aika ja luultavasti ei näillä näkymin samalaista korotusta hintoihin tule, ellei vaihdeta taas kerran valuuttaa tai joku muu luonnon ilmiö heiluta maailaman talaoutta. Eli, mitä tästä opimme, me maksamme sen mitä muut eivät halua maksaa :(
- KYLLÄ MAKSAA
TÖRKEIN JUTTU MINKÄ JOKAISEN O VARMASTI PITÄNY HUOMATA NI ON JULKISET VESSAT,MARKKA-AIKAAN KUSEMINEN MAXO MARKAN JA NYT EURON ET HINTA ON KUUSINKERTAINEN SAMASTA UREASTA P..KELE MUT JOS ON KUPLA OTSASSA NI MAXAN KYL HELPOTUKSESTA,SAATI KAHVI JA MUUT PIKKUPURTAVAT SEN KANS HUOLTOASEMILLA,KYLLÄ MAXAA JOS MUISTELETTE MARKKOJA!!!!!!!
JA TURHA SANOA ET RUOKA EI OLE KALLIIMPAA,BULLSHIT. TOTUUTTA EI VAAN KAIKKI MYÖNNÄ ITSELLEEN...
ELÄMÄ ON KALLISTA...- rautatieasemalla
maksoi muistaakseni joskus markka-aikaan vessakäynti 5mk..ja olin ihan kauhuissani kyllä, kun normaalistihan hinnat oli n.1 mk. mutta pakko mikä pakko. tosin vietinkin siellä sitten aikaa ihan koko rahan edestä..
- fgh
ennen viikkorahaa annettiin 5mk ja silla saikin hyvin haluamansa karki.
eurojen tultua annetaa 5 euroa ja silla saa saman verran kun markka aikanakin. MUTTA 5euroa onkin 25markkaa!!!!!!! - Höpö
Yhdessä kaupassa oli niitä tavallisia viiden markan mukeja 5€/kpl
- monta vuotta..!!
Oli markka, euro tai vaikka rupla, niin muutaman vuoden kuluessa hinnat nousevat joka tapauksessa.
On totta, että joissakin jutuissa (em. kirpputorit, kahvi jne) on nähty kohtuuttomia korotuksia, joiden syyksi ei oikein muuta keksi, kuin euron ja pienemmältä näyttävän summan. Mutta muuten on aika turhaa muistella vuosien takaisia hintoja. Jotka siis kuitenkin olisivat jo muuttuneet, valuutasta riippumatta.- palkat
nousseet niiden "monen" vuoden aikana samaa tahtia, kysymys siis tavallisen työläisen palkasta ei herrojen.
Suhteessa palkan olisi pitänyt nousta 5000mk:sta 5ooo€:oon, että silleen, jos mukikin nousee 5mk:ta - 5€:oon.
- pöyristyttävästi
Esimerkiksi työttömyyskorvaus noussut kymmenessä vuodessa 19,84€:ta - 23,50€:oon, korotus 3,66€/kk - verot.
Monet tuotteet nousseet ruokakaupassakin jopa puolella euron tulon jälkeen, joten hyvin menee suomalaisilla kun herrat kyykyttää porukkaa. - mutta arvo eri
Kaupat hinnoittelee oudosti tuotteet. Ne käyttää senttejä samalla lailla kuin ennen pennejä. Hinnassa on siis kaksi markkahintaa. 99 senttiä on kuusi markkaa.
- halpaa?
Juu, empä juuri muista mitä maksoi uimahallin kertakäynti ennen euroja mutta tulipa tuossa taas shokki mennessäni pitkästä aikaa uimaan..
kertamaksu oli 4,5oe eli noin 27mk..
No, empä sitä jäänyt silloin ensin miettimään, mutta uinnin jälkeen tyhmänä ostin kahvin 1,40e ja kahden euron sämpylän (lähes kaikki tasaisesti kahden euron tuotteita kahvilassa, halvempaa ei siis voinut ostaa)
Jonka jälkeen uimahallireissun hinta olikin kohonnut jo yhtäkkiä 7.90euroon eli noin 47mk. jos haluaa laskea vielä matkakulut (myös nousseet) Niin hintaa kertyy huimat 50 mk!
Kaksi kertaa kuussa tekisi jo melkein sata markkaa! ennen käytiin koko perhe uimahallissa melkein joka viikko mutta eihän tällaisella tavallisella pulliaisella ole varaa käydä enää...- nuoruudessa
täällä maksoi uimahallikäynti alle 10 mk, tosin en muista oliko se lapsihinta. no kuitenkin. nykyään ei ole edes sitä uimahallia, joten ainoa vaihtoehto olisi käydä kylpylässä joka on ainoa uimapaikka täällä. mutta 12 euroa kerta, ei kiitos! tyydyn vielä kesäisen vilpoiseen meriveteen..
- nestettä
Ostin eilen uuden samaa merkkiä samanlaisen kannun vanhassa hinta 29.90 mk nyt 13 euroa.
- Hernerokka
Tuohan on n. 160% hinnannousu!!! Että silleen...
Ei ole hinnat nousseet, juu ei. Voihan juttuja juu, enenkun saatte hintakehityksestä mitään tolkkua, pitää selvittää mm miten maailmanmarkkinahinnat ovat kehittyneet. Ruuasta on pulaa ja se kallistuu ostetaan sitä millä valuutalla hyvänsä, öljy ja sen vaikutus on ongelmallinen kun sen hinta voi vaihdella kertomalla alkuhinta 3 tai jakamalla se 3:lla Kahvin jumalaton hinta, johtuu kysynnän ja tarjonnan laista, eikä valuutasta, ja siksi se vaihtelee paikkakunnittain hyvin paljon, ostetaanhan ilman murinaa, makkarapötkö grillistä n 2€ hintaan ja koko 4 paketti on marketissa 1€ tai hiukka enemmän. Se että hintatietoisuus on kyllä kadonnut, mutta äsken uutisissa oli, että nuorten päässälaskutaito on erittäin huono, johtuukos se euroista?
Ennen kun hinta oli markoissa ja joku myi bensaa 5p litra halvemalla, ajettiin hyvinkin kaukaa sinne, sanosin ei mitään järkee. Seuratkaa hintoja tarkemmin ja ostakaa valikoiden ei tää sen kummempaa oo kun markka-aikana, tarkuus on vähän samaa kun joku mittaa senteillä matkaa ja toinen metreillä.
ja se on totta että työttömyyskorvaus ja muut, eivät ole pysyneet hintakehityksen mukana, siinä ei kanssa oo mitään tekemistä mikä on valuutta, vaan köyhät kyykkyyn politiikka, joka näyttää vaan vahvistuvan.
jos olisin talousguru sanoisin: tästä eteenpäin on vain huonoja valintoja, mitä politiikot voivat tehdä ja mihin ne kohdistetaan siihen voi vain äänestämällä vaikuttaa.
- 2012
Eräitä keskihintoja (€)
Yksikkö 1980 1990 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007
Täysmaito l 0,36 0,67 0,63 0,67 0,70 0,71 0,71 0,71 0,74 0,73
Voi 500 g 2,00 3,35 2,34 2,47 2,41 2,43 2,46 2,48 2,44 2,39
Emmental-juusto kg 4,14 7,87 8,97 9,62 9,84 10,35 10,65 10,59 10,88 10,28
Munat kg 1,82 2,86 2,28 2,21 2,12 2,24 2,36 2,33 2,45 2,74
Ruokaperuna kg 0,35 0,49 0,54 0,60 0,61 0,58 0,72 0,65 0,60 0,74
Vehnäjauhot 2 kg 1,35 2,10 1,27 1,23 1,26 1,23 1,21 1,18 I 0,82 0,83
Vehnäleipä 500 g . . . . . . . . . . . . . . . . 1,50 1,48
Jauheliha 1) kg 4,04 8,32 5,53 5,92 6,91 6,70 6,95 7,44 7,76 8,14
Naudan paisti kg . . . . . . . . . . . . . . . . 9,92 10,04
Lenkkimakkara kg 2,32 4,24 3,05 3,43 3,39 3,31 3,28 3,43 3,32 3,40
Tonnikalasäilyke 150 g . . . . 1,03 1,06 1,12 1,05 1,03 1,07 1,19 1,20
Kahvipaketti 500 g 2,60 2,52 3,07 2,71 2,33 2,18 2,19 2,52 2,58 2,62
Hienosokeri kg 1,00 1,28 1,12 1,14 1,10 1,09 1,07 1,08 1,05 1,02
Appelsiinit kg 0,82 1,13 1,33 1,52 1,47 1,50 1,48 1,46 1,52 1,55
Bensiini 95E l 2) 0,47 0,65 1,14 1,10 1,08 1,09 1,14 1,22 1,29 1,30
l viivan eri puolilla olevat tiedot eivät ole täysin vertailukelpoisia
1) Vuodesta 2002 alkaen, naudan paistijauhelihaa.
2) Bensiini 92.
Lähde: Tilastokeskus, hintatilastot - 8,5 euroa
Mansikat maksoi juuri tuo 8,5 euroa keväällä, ja kyselin et, olisiko joku maksanut 50-markkaa litrasta mansikoita.
Perunat maksaa tänään n: 080 € / kilo
Minusta nyt on euro saman arvoinen kun markka oli noin vuonna 1985. Olisi monta esimerkkiä tuosta samanlaisuudesta. Tosin palkat olivat kyllä paremmat silloin kun nyt! - Olemme PA-Maa
sekä valtion ja kuntien avut pois taskuistasi,ja katso sitten mitä on sinne pohjalle jäännyt? Katso kuinkapaljon maatamme on ulkomaanvelkaannettu ja mitä se on per nenä,ja jos on muistissasi,emme olleet ennen eu.ta mitään velkaa ulkomaille jne.En ole koskaan kuullut väitettä,että euron aikana EU:ssamme olisi mikään kallistunut? Mutta ei sota yhtä miestä kaipaa.
- guapo-57
markka-aikaan piti aseman vessaan maksaa 1 markka, nyt on 1 euro .Erotus n.5 markkaa
- 2012
Tuo hokeminen, että suomi on köyhä ja velkaa pitää ottaa.. Samaan aikaan herrat lentää kesämökeilleen yksityiskoneilla ja kestittävät muita hyvän veljen tuttujaan miljoonilla euroilla ja ostelevat tauluja ja käyvät nauttimassa kulttuurista toisilla miljoonilla. Samoin löytyi rahaa pari miljardia soneran saksan kauppoihin kun ilmaa ostivat vaan jos pitäisi korottaa jotain tavallisen pulliaisen turvaa niin siihen ei irtoa kuin pari euroa.
Toinen mikä on jäänyt epäselväksi että miksi niitä veroja on helppo korottaa heti vaan laskemiseen menee aina pari vuotta aikaa. - Kalervo Näräste
2012 kirjoitti:
Tuo hokeminen, että suomi on köyhä ja velkaa pitää ottaa.. Samaan aikaan herrat lentää kesämökeilleen yksityiskoneilla ja kestittävät muita hyvän veljen tuttujaan miljoonilla euroilla ja ostelevat tauluja ja käyvät nauttimassa kulttuurista toisilla miljoonilla. Samoin löytyi rahaa pari miljardia soneran saksan kauppoihin kun ilmaa ostivat vaan jos pitäisi korottaa jotain tavallisen pulliaisen turvaa niin siihen ei irtoa kuin pari euroa.
Toinen mikä on jäänyt epäselväksi että miksi niitä veroja on helppo korottaa heti vaan laskemiseen menee aina pari vuotta aikaa.Muistelen, että uusien autojen toimitusmaksut olivat 6-800 mk, nyt 6-800 euroa, entäs silmälasit hinnat ovat euroontuneet eli kuusinkertaistuneet 10:ssä vuodessa ja enemmänkin. Onko siinä mitään järkeä, että silmälasien ja nahkakaluston hinta on sama.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123790MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar781997Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5431610Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin831267Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671077Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798