Suomen presidentillä ei nykyään ole juurikaan valtaa, ei varsinkaan sisäpolitiikassa! Henkilöllä ei siis ole merkitystä yksittäisen yrittäjän tai muun kansalaisen kannalta.
Nyt pressan tärkein ominaisuus on Suomen ja suomalaisten edustaminen ulkomaiden suuntaan.
Siis edustavuus ja esiintymiskyky sekä johtajuus ovat tärkeimpiä ja lähes ainoita merkityksellisiä kriteereitä!
Näissä TavjaHaloska on ehdokkaista selkeästi huonoin!
Kaikki muut ovat suunnilleen samantasoisia keskenään, mutta kuitenkin ylivoimaisesti parempia ja sopivampia kuin T.H.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Halonen on kyllä surkee, joutais eläkkeelle!