jäseneksi

kyllä keskustalaiseksi pitää oikeeesti liittyä..Matti on niin fiksu ja moni muukin siellä päättäjistä, siis keskustalaisista.
Mikähän se mun ryhmä sitten on? Mutta Matti tämän on aikaan saanut! Herättänyt oikeella tavalla ihmiset ajattelemaan mikä suomalaisille on parasta. Lisäksi Matin käytös on niin ihailtavaa, että tätä voisivat kaikki tallaajat käyttää ja opetella vaikka uudestaan olemaan fiksu toisille ihmisille. Liian paljon on nenäkkäitä ihmisiä ja toisen arvostaminen on täysin unohdettu.... PIDETÄÄN HUOLTA ETTÄ EI LOUKATA KETÄÄN !!!!!!
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Maitoa määrätty litramäärä tai rahasumma jossa on ala, muttei ylärajaa. Saa kepun paikallisosastoista. Jäsenyys useampivuotinen. Ihailtavan miehen vaimo jätti, oli ihailijoita liiaksi asti.

Äänestä

vaan jätti kohteliaasti kertomatta syrjähyppynsä, ettei vaimolle tulisi paha mieli. Isäkin on kasvattanut poikaa hyvässä hengessä, muistuttaen, että jokaista pitää kohdella hänen älykkyysosamääränsä mukaisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eilis kirjoitti:

kyllä keskustalaiseksi pitää oikeeesti liittyä..Matti on niin fiksu ja moni muukin siellä päättäjistä, siis keskustalaisista.
Mikähän se mun ryhmä sitten on? Mutta Matti tämän on aikaan saanut! Herättänyt oikeella tavalla ihmiset ajattelemaan mikä suomalaisille on parasta. Lisäksi Matin käytös on niin ihailtavaa, että tätä voisivat kaikki tallaajat käyttää ja opetella vaikka uudestaan olemaan fiksu toisille ihmisille. Liian paljon on nenäkkäitä ihmisiä ja toisen arvostaminen on täysin unohdettu.... PIDETÄÄN HUOLTA ETTÄ EI LOUKATA KETÄÄN !!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu