Anakin Skywalker/Darth Vader

Eli siis kummalle puolelle Anakinin oli alunperin piti olla? oliko Anakin ollut ollenkaan pimeällä puolella? Sithin Kosto kirjassa Darh Sidios selitti ihan tarkasti Ankinille että Sidious valitsi juuri hänet koko galaksista. Eli siis juuri Darth Sidious loi hänet. Ja Lucas on sanonut, että hän olisi laittanut elokuvaan sellaisen jutun että Sidious olisi kertonut että hän on Anakinin isä. Mutta Lucas ei halunnut laittaa sitä elokuvaan koska se olisi mustuttanut liikaa Imperiumin vastaiskua.
193715
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

No Jedien mielestä valoisalla Sihtien mielestä Pimeällä,Qui con sattui vain löytämään pojan ennen sihtejä jotenka samalla sinetöi hänen puolensa.

Äänestä
  • no ehkä vähän molemmilla puolilla

    Äänestä

"isä" oli joko plagueis tai sidious. sillä sidioushan ei vielä osannut luoda midikloriaanien avulla elämää sillä tapettuaan windun hän sanoi jotakuinkin näin: "...if we work together, I'm sure we'll discover the truth.." eli "isä oli vissii plagueis. anakinin kohtalona oli tuhota sithit ja sen hän tekeekin, joskin hieman mutkan kautta. hän siis tuhoaa itsensä ja sidiouksen jedin paluun lopussa. siis osin kohtalon ja osin omien tekojensa takia anakin kävi pimeällä puolella, mutta jedi palasi ja tuhosi sithit.

Äänestä

Anakin oli hyvien puolella kunnes hän näki unessa että Padme kuolee. Siitä asti Anakin alkoi epätoivoisesti etsimään parannuskeinoa, mikä oli alku pimeälle puolelle. Palpatine hoiti loput ylipuhumiset.

Äänestä
  • Äläkä lue SW-kirjoja ennenku oot kattonu 6 leffaa läpi useampaan kertaan. EU ei kuulu Lucasin suunnitelmiin, se on keksitty paljon myöhemmin, kaukana, kaukana toisessa galaksissa...tai päässä.

    Äänestä

  • eupaska kirjoitti:

    Äläkä lue SW-kirjoja ennenku oot kattonu 6 leffaa läpi useampaan kertaan. EU ei kuulu Lucasin suunnitelmiin, se on keksitty paljon myöhemmin, kaukana, kaukana toisessa galaksissa...tai päässä.

    niin. totta

    Äänestä

se valittu oli LUKE ei Anakin jedit oli väärässä sen ennustuksen kanssa.

Äänestä
  • Kato se ep3 dokumentti The Chosen one niin näät että Anakin oli Valittu. Expanded universe on täynnä paskaa Luke ei olisisi mitenkään Voittanut Sidiousta jos hän tätä vastaan olisisi, taistellut kuten ei Yodakaan voittanut. Expanded Universe on Kirjailijoiden tekemää jatkoa ep6:delle ja oikeastaaan ei ole kuin 4 asiaa jotka on tullu Lucasilta expandiin tai oikeastaan ne on kaikkein uskottavimmat, se että Luke Perusti Jedi järjestön uudelleen, Tuhosivat imperiumin rippeet,Leia Luke sai lapsia,Tasavalta tuli uudelleen voimaan,

    Äänestä

  • ...Eikö ennustus menny jotenkin näin: valittu tuo TASAPAINON voimaa...Ja onko se tasapaino sitä, että jedejä on tuhansia ja sithehä VAIN kaksi...Mkkä tasapaino se on???
    Anakin/vader toi tavallaan tasapainon voimaa, kun jedin paluun alussa oli vain kaksi jediä (luke ja yoda) ja älkää viilatko pilkkua siitä, että luke ei ollut vielä jedi XD...Ja oli myös kaksi sithiä (vader ja keisari)...Eli Anakin on valittu!
    Monet sanovat, että Luke on parempi kuin Anakin. Minusta Anakin olisi voittanut Luken 6-0, jos hän ei olisi puoliksi kone..Täytyy kyllä myöntää, että Luke oli siinä asiassa vahvempi kuin Anakin, koska Luke ei vajonut pimeälle puolelle...

    Äänestä

  • sdadsads kirjoitti:

    Kato se ep3 dokumentti The Chosen one niin näät että Anakin oli Valittu. Expanded universe on täynnä paskaa Luke ei olisisi mitenkään Voittanut Sidiousta jos hän tätä vastaan olisisi, taistellut kuten ei Yodakaan voittanut. Expanded Universe on Kirjailijoiden tekemää jatkoa ep6:delle ja oikeastaaan ei ole kuin 4 asiaa jotka on tullu Lucasilta expandiin tai oikeastaan ne on kaikkein uskottavimmat, se että Luke Perusti Jedi järjestön uudelleen, Tuhosivat imperiumin rippeet,Leia Luke sai lapsia,Tasavalta tuli uudelleen voimaan,

    sisaruksia!

    Äänestä

  • DarthPlageius kirjoitti:

    sisaruksia!

    hän varmaan tarkoitti että molemmat heistä saivat omia lapsia puolisoidensa kanssa.

    Äänestä

  • James Potkukelkka kirjoitti:

    ...Eikö ennustus menny jotenkin näin: valittu tuo TASAPAINON voimaa...Ja onko se tasapaino sitä, että jedejä on tuhansia ja sithehä VAIN kaksi...Mkkä tasapaino se on???
    Anakin/vader toi tavallaan tasapainon voimaa, kun jedin paluun alussa oli vain kaksi jediä (luke ja yoda) ja älkää viilatko pilkkua siitä, että luke ei ollut vielä jedi XD...Ja oli myös kaksi sithiä (vader ja keisari)...Eli Anakin on valittu!
    Monet sanovat, että Luke on parempi kuin Anakin. Minusta Anakin olisi voittanut Luken 6-0, jos hän ei olisi puoliksi kone..Täytyy kyllä myöntää, että Luke oli siinä asiassa vahvempi kuin Anakin, koska Luke ei vajonut pimeälle puolelle...

    Grievous olis hakannu luken ja vaderin kummatkin yksin vaikka Grievous oli ite melkein kokonaan kone =D =D Revi siitä

    Äänestä

  • Anakin toi tasapainon voimaan eli tuhosi sithit. Anakin eli darth vader heitti darth sidiouksen kuoleman tähden retrokuiluun.

    Äänestä

  • James Potkukelkka kirjoitti:

    ...Eikö ennustus menny jotenkin näin: valittu tuo TASAPAINON voimaa...Ja onko se tasapaino sitä, että jedejä on tuhansia ja sithehä VAIN kaksi...Mkkä tasapaino se on???
    Anakin/vader toi tavallaan tasapainon voimaa, kun jedin paluun alussa oli vain kaksi jediä (luke ja yoda) ja älkää viilatko pilkkua siitä, että luke ei ollut vielä jedi XD...Ja oli myös kaksi sithiä (vader ja keisari)...Eli Anakin on valittu!
    Monet sanovat, että Luke on parempi kuin Anakin. Minusta Anakin olisi voittanut Luken 6-0, jos hän ei olisi puoliksi kone..Täytyy kyllä myöntää, että Luke oli siinä asiassa vahvempi kuin Anakin, koska Luke ei vajonut pimeälle puolelle...

    kaikki totta tuokin.

    Äänestä

  • Grievous<3 kirjoitti:

    Grievous olis hakannu luken ja vaderin kummatkin yksin vaikka Grievous oli ite melkein kokonaan kone =D =D Revi siitä

    Griveous oli surkee taistelija. se hävis obi wan kenobille vaikka sillä oli käytössä 4 valomiekkaa. revi sitä James Potkukelkka :D

    Äänestä

  • Ei jedit ollu väärässä, Anakin oli valittu joka palautti voiman tasapainoon jedi paluun lopussa ei Luke, Luke vain auttoi häntä.

    Äänestä

  • Valitun ”Chosen One” kohtalo oli tuhota Sithit, tekikö Luke sen, EI!

    Äänestä

Niin no kun siis se ”Duel of Fates” suomennettuna ”Kohtaloiden Kaksintaistelu” on siis kirjaimellisesti se mikä sen nimi on. Elikkä siis kun Darth Maul ja Qui-Gon taisteli, niin ne taisteli siis Anakinin kohtalosta. Eli jos Qui-Gon voittais, Anakin ei kääntyis pimeälle puolelle ja jos Maul voittais niin Anakin kääntyis. Sillä jos Qui-Gon ois tappanu Maulin, niin siitä ois tullu Anakinin mestari eikä Anakin olis kääntyny. Mutta kun näin ei käynyt, niin Anakin kääntyi :)

((CLONE WARS SPOILERETA TULOSSA))

Ja siis Maulhan vielä yritti tuoda Obi-Wanin ja samalla Anakinin Mandalorelle, että se vois tappaa Anakinin, koska se oli aistinu, että Anakin kääntyis. Mutta, kun paikalle tulikin Ahsoka niin suunnitelmat meni mönkään :/

Äänestä

Anakin oli aluksi hyvien puolella ja Obi van Kenobi koulutti hänestä Jediä. Sitten hän rakastui Naboo-planeetan kuningattareen Padmeen (saivat myöhemmin lapset Luken ja Leian, myöhemmin Padme senaattori luovuttuaan kuningattaren virasta). Mutta sitten Anakin näkee unta, jossa Padme kuolee. Hän pyytää apua senaattori Palpatinelta (sithinimeltään Darth Sidious). Palpatine lupaa auttaa, mutta pettää Anakinin ja Padme kuolee lopulta synnytykseen. Samalla Anakin on huomannut askel askeleelta lipuneensa voiman pimeälle puolelle. Taisteltuaan (en muista oliko Obi van Kenobia vastaan vai ketä) Anakin saa pahoja palovammoja kavoilleen ja Palpatine teettää hänelle mustan suojapuvun (Darth vaderin puku, Darth vader Anakinin sithinimi).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MIC MCwalker kirjoitti:

Eli siis kummalle puolelle Anakinin oli alunperin piti olla? oliko Anakin ollut ollenkaan pimeällä puolella? Sithin Kosto kirjassa Darh Sidios selitti ihan tarkasti Ankinille että Sidious valitsi juuri hänet koko galaksista. Eli siis juuri Darth Sidious loi hänet. Ja Lucas on sanonut, että hän olisi laittanut elokuvaan sellaisen jutun että Sidious olisi kertonut että hän on Anakinin isä. Mutta Lucas ei halunnut laittaa sitä elokuvaan koska se olisi mustuttanut liikaa Imperiumin vastaiskua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu