onko väliä?

Presidentti on käytännössä vain nukke, jolla ei ole suurempaa päätösvaltaa. Nimitysvalta ja armeijan ylipäällikkö rauhan aikana tosin, mutta merkittävät päätökset tehdään muualla tällä hetkellä. onko siis väliä kuka valitaan? Tarja on hoitanut ihan tarpeeksi hyvin tehtävänsä tähän mennessä joten ei vaihdeta.
3124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Presidentillä ei juurikaan ole sisäpoliittista valtaa, mutta hän edustaa meitä suomalaisia ulkomailla. Halonen on tunnettu ja luotettu muiden maiden johtajien kesken. On tärkeää että saamme jatkossakin presidentin, joka edustaa meitä suomalaisia eikä ole pelkkä vientiyritysten assistentti.

Tarja Halonen on hoitanut hommansa todellakin mallikkaasti, eli samaa mieltä että ei vaihdeta hyvin toiminutta presidenttiä!

Äänestä

Kyllä presidentillä on vieläkin merkittävä rooli ulkopolitiikassa ja nimitystehtävissä. Lisäksi on muistettava, että hän on puolustusvoimain ylipäällikkö. Jos tehtävä olisi yhdentekevä, en äänestäisi. Miksi valita ehdokas, joka "on hoitanut ihan tarpeeksi hyvin tehtävänsä"? Teillä Halosen kannattajilla on surkeat perustelut. Minä valitsen oikeasti suomalaisia edustavan, parhaan ehdokkaan, en "ihan kivaa" ehdokasta!

Äänestä

Kuka nyt haluaisi tuommoista nukkeakaan? Pannaan vanha vaihtoon ja katsotaan miten asiat muuttuvat. Sittenhän sen näkee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Halosen tarja kirjoitti:

Presidentti on käytännössä vain nukke, jolla ei ole suurempaa päätösvaltaa. Nimitysvalta ja armeijan ylipäällikkö rauhan aikana tosin, mutta merkittävät päätökset tehdään muualla tällä hetkellä. onko siis väliä kuka valitaan? Tarja on hoitanut ihan tarpeeksi hyvin tehtävänsä tähän mennessä joten ei vaihdeta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu