Minun elämäni on aina ollut eräänlaista taistelua. Vanhempani erosivat, kun olin kuusi vuotias, isäni löysi nuoremman ja paremman. Äidilläni ei eron aikaan ollut töitä, vaan hän oli kotiäiti. Hän sai onnekseen töitä. Joten kuten elettiin seuraavat vuodet ja elämä oli taloudellisesti tiukkaa todella usein. Rahaa ei oikein löytynyt, silti jotenkin aina selvittiin.
Lähdin 19-vuotiaana opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, hommasin ammatin ja toisenkin, kunnes löysin ja sain alaani vastaavan erittäin haasteellisen työpaikan pieneltä paikkakunnalta ja päätin muuttaa sinne. Suuren kaupungin tyttönä maalaiskaupunkiin muuttaminen oli eräänlainen shokki. Löysin Syksyllä 1998 mukavan oloisen miehen, joka työskenteli perheyrityksessä yrittäjänä. Pian huomasin olevani raskaana. Työsuhteeni oli määräaikainen ja kun työnantaja sai kuulla raskaudestani hän ei jatkanut työsuhdettani,vaan ilmoitti ottavansa toisen tilalleni. Työpaikka, kun vaati aika paljon ulkomailla matkustelua ja siihen ei raskaana oleva tai pienen lapsen äiti soveltunut. Jäin äitislomalle kesällä 1999.
Synnytin pojan loppuvuodesta 1999. Asuimme pienessä kaksiossa vuokralla. Näin jälkeen päin ajatellen se oli elämäni onnellisinta aikaa. Mieheni työskenteli perheyrityksessä ja minä hoidin poikaamme kotona, meillä meni kaikki hyvin. Mutta sitten yhtä-äkkiä mieheni isä ilmoitti haluavansa jäädä eläkkeelle hyvin menestyneestä perheyrityksestä ja niin yritys lopetettiin. Voitot jaettiin mieheni isän, mieheni veljen ja mieheni kesken tasan. Mieheni ja hänen veljensä halusivat jatkaa yritystoimintaa kumpikin omalla tahollaan.
Vuonna 2000 mieheni ehdotti, että ostaisimme omakotitalon. Minä suostuin ja haimme Osuuspankista pankkilainaa, joka meille myönnettiin, ilman takaajia. Mieheni yritystoiminta pyöri hyvin ja rahaa virtasi.
Ostimme vanhemman omakotitalon, johon teimme suuren remontin.
Mieheni teki töitä yötä päivää, ilman lomia ja vapaapäiviä. Vuonna 2000 mieheni aloitti lisääntyneen alkoholin käytön, ensin viikonloppuisin ja sitten jo välillä viikollakin. Pari seuraavan vuotta elelin aikamoisessa rumpassa. Jatkuvaa juomista ja pikkuhiljaa mieheni työpaineet alkoivat kohdistua minuun henkisenä alistamisena ja fyysisenä väkivaltana. Viimein aloin kyllästymään siihen, että olen pojan kanssa kotona ja ajattelin, että minunkin kuuluisi tehdä jotakin palkallista työtä perheemme eteen,ehkä hänen henkinen alistamisensa ja fyysinen väkivalta loppuisivat siihen. Aloin myös huomata, että miehelleni alkoi tulla perintäkirjeitä eri perintätoimistoilta. Tähän saakka en ollut puuttunut hänen raha-asioihinsa, elimmehän avoliitossa, eikä minulla ollut sitä ennen syytä uskoa, etteikö hän hoitaisi omia raha-asioitaan. Pikkuhiljaa yrityksen asiat ja talous alkoivat olla rempallaan ja syksyllä 2001 tuli verottajalta kirje miehelleni jonka mukaan hän sai jälkiveroja maksettavakseen 120 000 mk. Maksuaikaa oli helmikuulle 2002. Mieheni haki pankista lainaa ja sai 60.000 mk ja pankki vaati minut takaajaksi, vaikka olin kotona, eikä minulla ollut säännöllisiä tuloja, ainoastaan omistin velkaisen talon puoliksi mieheni kanssa.
Lopulta mieheni tilanne meni niin vaikeaksi, että hänet todettiin varattomaksi vuonna 2002, eikä hänellä ollut enää halukkuutta toimia yrittäjänä.
Minä ehdotin miehelleni, että voisinko minä olla avuksi, esim. perustamalla yrityksen, olinhan saanut talouden ja hallinnollisen koulutuksen. Yllätykseni mieheni suostui siihen. Ja niin minä perustin osakeyhtiön ja sain yritykselle pienen perustamislainan halvalla korolla.
Niin meistä tuli työpari. Me työskentelimme yhdessä, yrityksellä meni hyvin. Makselimme mieheni velkoja pikkuhiljaa. Kaikki näytti menevän parempaan suuntaan. Kunnes syksyllä 2004
työvälineemme (kuorma-auto)hajosi ja menetimme tulot moneksi viikoksi. Tähän saakka olimme pärjänneet hyvin. Mutta sitten vasta alkoivat vaikeudet. Toinen työvälineemme hajosi. Olimme aivan hätää kärsimässä. Käytettyjä työvälineitä ei ollut vakuutettu, ja niin jouduimme miettimään, miten voimme jatkaa yritystoimintaa. Käytin kaikki mahdolliset keinot ja saimme korjatuksi auton, uusimme säiliön. Mutta laskuja kertyi. Koko ajan makselimme niitä, pienellä viivellä, mutta maksoimme kuitenkin, Otin lisää velkaa, käyttälainoja sun muuta, että pystyisimme ostamaan ruokaa ja saisimme sähkölaskut ja vesilaskut maksetuksi.
Perustin, jopa uuden ravintola-alan yrityksen, kun ajattelin, että saisin sillä korjattua tilannettamme, toisin kuitenkin kävi rahaa upposi sinne, mutta mitään ei takaisin tullut, kaikki meni työntekijöiden palkkoihin ja vuokriin ja muihin kuluihin, minulle ei palkkaa jäänyt itselleni, kunnes päätin luopua siitä, onnekseni selvisin jotenkin.
Kunnes viime kesänä verottaja haki toisen yritykseni konkurssiin. Kaikki aikani on siitä lähtien mennyt velkojien kanssa lainojen järjestelyyn ja joka päivä tulee jonkinlainen lasku.
Koitan järjestellä ja availla niitä. Asuntolainan lainan lyhennykset on myöhässä, autolainan lyhennykset on myöhässä, melkein kaikki, olen menettänyt uskoni elämään. En tiedä kuinka jaksan. Omat henkilökohtaiset luottotietoni ovat vielä kunnossa, mutta en tiedä kuinka kauan tätä vauhtia.
Mieheni jatkaa edelleen yritystoimintaa minun toiminimelläni rahaa tulee jonkin verran, että saamme joten kuten elettyä. En uskalla mennä pankkiin kertomaan tilannetta, ehkä vaistoavat sen kuitenkin. Olen alkanut miettiä täältä maailmasta lähtemistä, olen saanut kestää viimeisen seitsämän vuoden aikana paljon.
Samaan aikaan kaiken tämän päälle olen vielä opiskellut, toiminut aktiivisesti eri yhdistystoiminnassa paikkakunnallamme, harrastanut jotain pientä. Mutta nyt tuntuu, että olen vain väsynyt, niin helvetin väsynyt näihin asioihin, että en vain enää jaksa, tätä menoa menee työkyky, olen vasta kolmessakymmenissä, en usko enää elämän antavan minulle mitään hyvää, kun viimeiset vuodet on ollut yhtä helvettiä.

Vastaukset 21
Vanhimmat
Kaikki ei mene aina niinkuin suunnittelee. Tilannetta ei kannata jäädä murehtimaan liikaa, vaan apua kannattaa hakea.
Varatkaa aika sosiaalitoimistoon, tiedän erittäin hyvin, että yrittäjällä on sisua ja ylpeyttä mutta nyt se on nieltävä. Alkuapua varmasti tulee sieltä.
Seuraavaksi menette kuntanne diakoniatoimistoon ja kysytte neuvoa sieltä. Voisitte mainita tästä kirkon diakoniarahastosta, tässä lisätietoja:
http://www.evl.fi/kkh/to/kdy/diakoniarahasto/
Myös Suomen Punainen Risti tekee kotimaassa arvokasta työtä, voitte ottaa piiritoimistoon yhteyttä.Tärkeintä on, ettei jäädä ns. tuleen makaamaan, vaan reilusti otetaan yhteyttä eri tahoihin.
http://www.redcross.fi/apuajatukea/kotimaanhataapu/fi_FI/index/
Lisäksi Takuusäätiö on hyvä paikka ottaa yhteyksiä, nettisivut näköjään aukeavat uudessa muodossaan huomenna, puhelinneuvontaa saa myös.
Maksuton neuvontanumero Velkalinja 0800-9-8009
palveleearkipäivisin klo 10-14.
Toivon teille voimia ja uskon, että kun asiasta saa kerrottua muillekin, asiat alkavat näyttää valoisemmilta. Tietysti nuo ihmiset ovat vaitiolovelvollisia.
Eri vaihtoehtoja miten tilanteesta selviytyä, itsarin tekeminen ei lopeta murheita kuin sinulta itseltäsi, mieti minkälaista tuskaa se aiheuttaa muille. Varmasti elämäsi on elämisen arvoinen.
Ei kaikkea voi mitata rahassa, nyt vaan rohkeasti hakemaan apua, saatte eri näkökulmia ja vaihtoehtoja.
Äläs nyt synkkiä mieti! Raha ja tavara on vain rahaa ja tavaraa, mutta henkikulta ja elämä ne on ainokaiset. Ei pidä antaa niin suurta valtaa tuolle mammonansäilyttämiselle. Tyttäreni kun oli vuosia työttömänä ja pienillä tuloilla kitkutteli niin sanoin sille että vielä sinunkin vuoros tulee ja ei täällä suomessa kukaan nälkään tai kylmään kuole. Aina sitä sen verran jelppiä saa. Jos sua tänään väsyttää niin nuku yön yli ja mieti huomenna uudelleen. Järjestele asioita rohkeasti, jos ei ole vara pitää jotain esim. asuntoa, täytyy myydä pois ja asua vähän aikaa vuokralla. Niin nuorikin olet että ties mihin yllät elämäsi aikana vielä. Elämä on pitkä ja aikaa siihen tavaran ja rahankeruuseen on sulla vielä koko loppuelämä. Maailmassa on ollut tosi rikkaita ihmisiä joille ei ole ollut kuitenkaan paskankaan iloa rahoistaan kun terveys on mennyt ja parhaista hoidoista huolimatta kuolema korjaa. Tänään kun olin ulkona kuulin jo lintujen visertävän, ihanaa kevään odotuslaulua. Olen usein ajatellut, olisinpa pikkulintu, joka kevät olisi uusi rakkaus ja pesänteko, mutta kovaa se on pikkulintujenkin elämä. Taistelua kylmää vastaa, nälkää talvella ja pesänryövääjiä kesällä. Yhtäkaikki, aina ne yrittää uuden pesän rakentaa alusta jos entinen tuhotaan. Mutta arkeen palatakseni: Rohkeasti vaan pankkiin selvittämään tilannetta, pahinta on antaa kaiken rästiytyä. Ja niin se vaan on tyttökulta että elämä on taistelua jonka voittaja olet kuitenkin sinä! Tuota noin, jos kovin aamullakin väsyttää niin ehkä kannattais piipahtaa tohtorinkin puheilla. :)
Olen ihan samassa jamassa paitsi että henkeäni en aio iteltäni nitistää. Mulla on autolaina, asuntolaina ja opintolainat ja monen monet muut lainat myöhässä ja olen aivan veitsen terällä joka päivä ja maksan mitä kykenen ja on perintätoimstoon mennyt ja jopa ulosottoonkin jotain pikkulaskuja jnee..! KYLLÄ TÄÄ NAISTA SYÖ!
vaikeudet kasautuu.
Itsari on aina optio mutta sitä ei voi käyttää kuin kerran. Älä tee sitä.
Ympäristö ja sekä itse asettaa tietyt roolit ja paineet kulissien pitämiseksi.
Vastaavassa tilanteessa myin asuntoni ja muutin riittävän kauas naapureiden ja tuttujen hampaista.
Kulukarsinnalla johon sisältyi turhien kulissien maksamisen lopetus pääsin jaloilleni.
Nyt menee hyvin ja opin jotain.
...että itsemurha on pysyvä ratkaisu väliaikaiseen ongelmaan. Voimia!
Hei!
Kiitos tuesta. Sain tänään lapun pankilta, jossa eräännyttävät asuntolainan ja opintolainan myöhässä olevat maksut maksamaan kahden viikon kuluessa tai muuten irtisanovat lainat. Shokki oli suuri.Yritin mieheni kanssa keskustella eri vaihtoehdoista ja hän valoi minuun vähän elämänuskoa. Nyt koitan pikkuhiljaa miettiä asioille tärkeysjärjestystä. Ehkä huomenna on paremmin.
Asunto myyntiin, auto myyntiin, irtaimistoa mahdollisuuksien mukan myyntiin. Nyt on viimeinen hetki myydä itse, pakkohuutokaupassa saa paljon vähemmän.
Halpaan vuokra-asuntoon asumaan ja tarkka selvittely jäljelle jääneestä velasta ja kunnon maksusuunnitelma. Jossain vaiheessa on taas mahdollista aloittaa elämä alusta. Kyllä sitä yritteliäs ihminen ehtii alusta aloittaa ainakin kaksi tai kolme kertaa elämänsä aikana. Voimia tulevaan !
edellisen kanssa. Vuokralle asumaan ja kaikki tarpeeton myyntiin ennen kuin menee pakosta myyntiin, koska siinä häviää vielä paljon enemmän. Elämässä selviää vähällä mammonalla jos osaa ottaa onnen irti arjesta.
Asumme pienellä paikkakunnalla ja suurin ongelma meillä on leimautumisen pelko.
Sain maksettua tänään kaikki erääntyneet autolainan lyhennykset pois ja Rahoitusyhtiö suostui jatkamaan lainaa. Neuvoivat minulle, että yritä säilyttää auto, koska velkaa on puolet auton arvosta. Ostin auton puolitoista vuotta sitten ja maksoin siitä 19.000 euroa. Tiedustelin eräältä autojobbarilta paljonko maksaisi jos myisin pois sanoi, että 7000 euroa, eli tilanne olisi, että myisin auton alihintaan ja minulle ei olisi autoa ja lisäksi jäisi vielä velkaa. Se ei kyllä houkuta todellakaan.
Asunnon kanssa on myös niin, että asumme maalaiskylässä ja täällä asuntojen hinnat eivät päätä huimaa. Lainan lyhennys on pankin kanssa vaivaiset 550 euroa/kk ja neljä erää on nyt myöhässä. Kuitenkin jos ajattelee, että minun pitäisi muuttaa perheeni kanssa vuokralle niin voi olla että joutuisin, joka tapauksessa maksamaan kolmen kuukauden takuuvuokrat ja vuokra varmasti olisi enemmän kuin nyt lainan lyhennys.
Eikö minun kannattaisi ennenminkin neuvotella pankin kanssa lainojen yhdistämistä tai maksuaikaa. Olen Nordean asiakas ja viime syksyyn saakka olen hoitanut vuosikymmenet asiani ajallaan. Olen aina sopinut ja neuvotellut, mutta nyt ongelmana on se, että voimat on loppu.
Niin vielä ajattelin tarkentaa, että tämänhetkiset tulot yhdessä mieheni kanssa ovat n. 4700 e/kk. bruttona. Asiakkaamme maksavat Nordeaan joka päivä rahaa ja töitä tehdään se mikä keretään. Minä olen ajatellut hakea lisätöitä,eikö sekin olisi ratkaisu.
Tai toinen vaihtoehto olisi hakea toisesta pankista uusi asuntolaina pidemmällä maksuajalla.
Onko kellään kokemusta vastaavasta tilanteesta?
Kaikkien vaikeuksien keskellä raha-asioiden ja laina-asioiden vaikeinta minulle on se, että mieheni on maannut viikon. Välillä hän on kännissä, välillä hieman selvempi.
Hänessä on vikana se, että hän on sairaalloisen mustasukkainen. Ollut jo vuosia.
Tänään keskustelimme päivällä asioista ja sovimme, että olisi parempi, jos kumpikin ottaisimme toisiimme etäisyyttä ja viettäisimme päivän toisistamme erillään. Oleilisimme toisessa huoneessa.
Minä ajattelin käyttää aikani tänään tämän keskustelupalstan selailuun. Mieheni hermostui siitä ja samalla alkoi huorittelemaan minua.
Hän on erittäin mustasukkainen tälle tietokoneelle.
Olen lopen väsynyt tähän kaikkeen. En taida enää jaksaa ajatella. Kaiken haukkumisen ja mollaamisen jälkeen minulla on sellainen olo, että pahin viholliseni on kotona oleva mieheni.
Pankkiin soittaminen tuntuu sekin jo kohta helpommalta kuin kotona asuvan mieheni kanssa eläminen.
Mutta mihin minä menisin, työtä vailla oleva perheenäiti, velkaa vaikka muille jakaa. Ei minulla ole sijaa täällä, eikä missään muuallakaan. Roskakin lattialla on tärkeämpi kuin minä.
Olen niitä ihmisiä, jotka yleensä kuuntelevat toisten murheita, mutta nyt kun minun pitäisi hakea apua, se tuntuu ylitsepääsemättömältä.
Ei raha-asioiden vuoksi, vaan sen takia, mitä mieheni tekee minulle, kuinka hän alistaa ja huorittelee melkein päivittäin ilman syytä, mistä tämä voi johtua sitä en tiedä, ehkä te lukijat olette viisaampia.
Se miksi kirjoitan tänne, on opetuksesi muille. Miettikää tarkkaan mihin ryhdytty lainaa ottaessanne. Varsinkin, kun otatte sitä toisen ihmisen kanssa yhdessä tai toisen pakottama.
Elämäni jää ehkä arvoituksesi, miksi juuri minulle kävi näin. Kaikesta yrittämisestä ja periksiantamattomuudesta huolimatta. Kaikki kokemani jättää ikuiset arvet, niitä ei unohda.
Sä taidat ollakin ruikuttaja. Miksi olet ostanut auton joka maksoi 19 000 ekee, halvemmallaki saa autoja. Itte oot kuses järjestänyt. Paa äijä pihalle jos tosissaan on tommonen paskakasa. Ei se ukko siitä parane että täällä sitä haukut. Julkisivun ylläpitäminen vain naapureiden ja muiden hämäämiseksi ei taida enää sit onnistua kun ulosottomies kolkuttaa ovea.
En perkele anna periksi, sisuni tuli takaisin
murmelin viestiä lukiessa. En valita enää kenellekkään, en täällä enkä muualla.
Onko nyt sitten niin, että kaikki pahuus on miehestäsi johtuvaa? Kun sellaisen kuvan noista teksteistäsi saa. Onko sinussa itsessäsi mitään vikaa? No ainakin jotain keksin tekstiesi perusteella heti. Paitsi talousajattelussa, niin myöskään äitinä et taida järin hyvä olla. Nimittäin hyvä äiti tuskin viettäisi yhteiseloa miehen kanssa, jos se altistaa lapsen alkoholismin ja väkivallan seuraamiseen.
Tapasit syksyllä 1998 miehen ja jäit kesällä 1999 äitiyslomalle? Eli suunnilleen ensideiteillä hankkiuduit raskaaksi, vieläpä määräaikaisessa työsuhteessa olevana?
Syksyllä 2001 talous meni kuralle ja vuonna 2004 ostit 19 000 euron auton, vaikka vanhojen velkojen kanssakin vielä oli painimista?
Asuntolainan maksut on muiden laskujen lailla myöhässä, mutta leimautumisen pelko estää asunnon myymisen?
Joo, ei mulla oikeastaan aiheeseen muuta kommentoitavaa ole kuin selkeä provoavaus. Ei kai kukaan ole noin tollo oikeasti! Jos olisi, niin silloin toimintasi kuulostaisi siltä kuin hakkaisit päätäsi tahallaan seinään niin kauan kunnes pää vuotaa verta ja sen jälkeen itkisit kuinka päästä vuotaa verta.
Tämä tollo lähtee nyt nukkumaan ja kriittiselle tiedoksi, että lapsi on parasta mitä minulle on elämässä tapahtunut, ja olen onnellinen, että hän on terve reipas poika.
Velat 2001 olivat avomieheni velkoja, eivät minun.
Minulle ei todellakaan ollut talous silloin kuralla. Nyt toivon, että kaikki on tilapäistä ja yrittäminen on välillä alamäkeä, mutta en vaihtaisi näitä vuosia palkkatyöläisen hommiin, vaikka helvetin tulessa olen käynytkin yritystoiminnan takia. Ehkä olen hieman uhkarohkea naiseksi, mutta sillä olen myös menestynyt elämässäni ja maksoin tänään autolainan lyhennykset ajantasalle. Auton aion myydä kevään aikana ja otan jonkun vähän halvemman. Asunnosta en nyt vielä tiedä, on varmaan järkevää myydä tämä ja katsoa sitten vähän aikaa vuokralla. Yritystoiminta jatkuu ja
olen tänään kehitellyt uusia ideoita naisyrittäjäkollegani kanssa. Yrittäjänä aion toimia jatkossakin. Ehkä se ei haittaa, vaikka naapurit saisivatkin tietää, että ollaan myymässä taloa, sillä ollaan sitä harkittu jo pitkän aikaa mieheni kanssa. Pankkiin soitan huomenna ja sovin asiat, sillä onneksi on rahaa tulossa, ettei ihan persaukisia vielä olla
Kun velkoja yhdessä maksatte ja ENNENKAIKKEA kun olet ylivelkaantuneen lainojen takaajaksi ryhtynyt, niin silloin se on sinukin velkaasi. Valitettavasti.
Kerroit menestyneesi uhkarohkeudellasi. Missä se menestys näkyy? Velkavankeus ja väkivaltainen avomies ei kuulosta järin suurilta saavutuksilta. Velkojen maksu omaisuutta realisoimalla sekä lapsen kanssa häipyminen väkivaltaisesta kodista sitävastoin voisi olla jo askeleita kohti menestystä.
väkivaltaista kuin tämä kriittinen kuvittelee.
nainenkin kuin mies voi olla vittumainen naputtaja
jolle ei mikään riitä ja kun voimat menee niin
teepä siinä töitä. yleensä suomessa on yrittäminen
typerää koska jopa sossusta saa paremman toimeen-
tulon kuin työteliäästä työstä. ikäni olen ollut
ns yrittäjä ja ei työstäni ole ollut muuta hyötyä kuin että syön ja kahvittelen silloin kun ehdin.
jonkinlaista palkkaa olen saanut 11 vuotiaasta
lähtien ja valtion eläkkeet lähtee karttumaan
vasta 23v iässä. enkä muuten ole koskaan käynyt
sossussa tai työkkärissä. revi siitä kriittinen!
täällä riittää kriittisiä ja kateellisia.älä välitä.itselläni menossa koti alta ex-avokin velkaantumisen vuoksi.kuinka tämä on mahdollista?
jaa a, tässä maassa kaikki on mahdollista...
Kiitos viestistäsi, joka antoi minulle hieman lohtua. Olen nyt uskaltautunut ottamaan yhteyttä ammattiauttajiin, jotka katsovat perheemme tilannetta. Kynnys oli korkea, mutta nyt jo helpottaa, että voi jollekin purkaa paineitaan.
Elämässä on kuitenkin niin paljon hyvää, minkä vuoksi kannattaa elää ja tosiaan raha-asiathan on vain raha-asioita.
Eniten minua pisti miettimään oma lapseni, miten hän selviäisi jo minua ei olisi. Hän jäisi ikävöimään äitiään ja isäänsä. Aina on olemassa ulospääsy, mahdottomalta tuntuvaan tilanteeseen.
Voimia vastaavassa tilanteessa eläville ja älkää luopuko haaveistanne vain siksi, että se olisi helpompaa, säilyttää elämänuskonne ja usko itseenne.