analyysi

Matti Vanhanen joutui mahdottoman tilanteen eteen, kun joutui vastentahtoisesti ehdokkaaksi.
Piti ensin perustella, miksi haki ja mikä virassa kiinnosti, kun omassa virassa on enemmän valtaa.
No keskustalla ei ollut muuta sopivaa, eikä porvarit saaneet myöskään yhteistä ehdokasta liikkeelle, joten matin tie vei kamppailuun, johon hänellä ei ollut mitään mielitekoa.
Keskustalaiset äänestäjät jäivät kotiinsa, sen näkee erittäin alhaisista äänestysprosenteista monilla vahvoilla keskustan alueilla mm. pohjois-savossa.
Maailma on ihmeellinen, sillä vuoden päästä keskusta juhlii suurta voittoaan eduskuntavaaleissa, kun niihin on helppo ennustaa runsasta äänestysinnokkuutta omien joukossa ja prosentit on helppo saada nousuun.
Luulen ,että vanhaselle ei pitkää kipua tuosta tappiosta tullut.
089
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


prosentit ratkaisi kirjoitti:

Matti Vanhanen joutui mahdottoman tilanteen eteen, kun joutui vastentahtoisesti ehdokkaaksi.
Piti ensin perustella, miksi haki ja mikä virassa kiinnosti, kun omassa virassa on enemmän valtaa.
No keskustalla ei ollut muuta sopivaa, eikä porvarit saaneet myöskään yhteistä ehdokasta liikkeelle, joten matin tie vei kamppailuun, johon hänellä ei ollut mitään mielitekoa.
Keskustalaiset äänestäjät jäivät kotiinsa, sen näkee erittäin alhaisista äänestysprosenteista monilla vahvoilla keskustan alueilla mm. pohjois-savossa.
Maailma on ihmeellinen, sillä vuoden päästä keskusta juhlii suurta voittoaan eduskuntavaaleissa, kun niihin on helppo ennustaa runsasta äänestysinnokkuutta omien joukossa ja prosentit on helppo saada nousuun.
Luulen ,että vanhaselle ei pitkää kipua tuosta tappiosta tullut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu