tällä Halosella.Ei äänestäneille kiitosta, mutta tukijoukolleen puhkui että mietitään mikä meni pieleen ja hoidetaan homma kotiin.Juu ihan noin vain?Ihan piti sitä itsestään selvänä ?Nyt on minulla ensimmäinen kerta pitkän äänestysurani aikana tullut ongelma,että joudun äänestämään kokoomusehdokasta.En helvetti enää siedä ensimmäistäkään sosdemaria.Riittää saatana. :(
Todella
omituinen käytös
7289
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
korvias ennen lähetystä! Kiitokset tuli ja kauniit, äänestäjille!
Ehdokas Niinistöön ja tulet huomaamaan kuinka tavallaan näiden kahden ihmisen julkisuuskuvat ovat heittäneet häränpyllyä. Sauli on näistä kahdesta todellakin se lämmisydäminen ja toisia kunnioittava ja arvostava ihminen. Katso vaikka ihmeessä Ylen vaalisivuilla oleva Lasten presidentti ohjelma.
kaiken sen valheen minkä "kansan pressa" ilmoille päästää! Hei haloo, herätkää jo!
Vappupuhe Hakaniemen torilla 1.5.1976
"Halonen totesi Suomelle olevan siunaus jos liittyisimme Neuvostoliittoon rauhanomaisin keinoin. Samalla Tarjan mukaan pääsisimme irti kapitalismin ikeestä ja näin olisimme askelen lähempänä kommunistista ihanneyhteiskuntaa. Lopuksi Tarja Halonen totesi kapitalismin luhistuvan kuitenkin lähimmän 20 vuoden sisällä,joten voisimme olla edelläkävijöitä Neuvostoliiton rinnalla kohti kommunistista yhteiskuntaa."
Eiköhän tän jälkeen tiedä kaikki ketä äänestää :)
lisää ja kaikki vielä mielipidepalstoille suuriin lehtiin sekä myöskin paikallisiin..
menemään
Halonen keskittyi puheessaan keinoihin joilla saisivat lisää äänestäjiä. Jäi sellainen vaikutelma ettei presidentillä ole omaa kantaa vaan organisaatio sanelee toimintatavan. Siellä nyt pohditaan millä kansa saataisiin koukkuun. Ja halonen välittää tämän viestin. Niinistön paikalla oli ihan eri tunnelma. Hyvin vaikuttava puhe.