Naiset rules

Suomessa on loistava naispresidentti, jonka me naiset olemme aikanaan virkaan äänestäneet. Vuonna 2005 irtisanottiin lähes 40.000 työntekijää Suomessa. "Työväen presidentti" Sauli Niinistö ei voi mitään tälle asialle. Yritykset päättävät itse omista asioistaan ja siihen ei ole presidentillä mitään vaikutusvaltaa. On naurettavaa ja harhauttavaa väittää toisin! Enemmän olen huolissaan Niinistön NATO-hulluudesta. Suomi tunnetaan puolueettomuuspolitiikastaan ja NATO:on liittyminen olisi selvä käänne toiseen suuntaan. NATO tuo myös tullessaan sen, että meidän lapset, pojat voivat joutua taistelemaan toisten maiden sodissa! Äitinä tulen antamaan ääneni Tarjalle, jota näin ei kävisi. Tarvitsemme tässä kovassa maailmassa pehmeitä arvoja ja uskon, että Tarja tarjoaa niitä edelleen. Olen ollut tyytyväinen hänen kauteen ja tulen äänestämään häntä toisellakin kierroksella.
301066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

...jospa kertoisit jotain faktaa siitä MITEN Halonen on ollut hyvä kuluneella kaudella ??

Äänestä

tajua, että Natoon liitytään kun siihen tulee aika. Se on ihan sama kuka siellä presidenttinä silloin on! HERÄÄ PAHVI!

Äänestä

Hei äityli. Kaunis ajatus sulla myönnän sen. "Tarvitsemme tässä kovassa maailmassa pehmeitä arvoja ja uskon, että Tarja tarjoaa niitä edelleen".

Mut tosi asia on, että sitä omaa perhettäsi voit johtaa pehmeillä arvoilla.

Mutta jos Suomea aletaan johtaa pehmeillä arvoilla niin siitä ei todellakaan hyvää seuraa. Mieti nyt oikeesti hei!

Äänestä
  • älkää nyt herrantähden sotkeko asioita , ei tässä ole kysymys , äitilöistä eikä isukeistä , VAAN KIVENKOVISTA POLIITIKOISTA JOISTA TOISEN ON VÄISTYTTÄVÄ . toisen tieltä , haloselle on aika tulla , on aika mennä kiitos näkemiin.

    Äänestä

Haloskan arvoilla olevaa ja huonosti maata johtavaa naista ei tämä nainen äänestä- ei ikinä! En ole koskaan äänestänytkään- lue oma tekstisi ja mieti hieman mitä kirjoitat. Presidentillä on nimenomaan vaikutusta vientiin joka kappas vaan lisää työtä Suomessa- NATO asiaa haloska ei uskalla kommentoida koska sinne ollaan jo menossa oltu ihan viimoset 6 -vuottakin.....

Nainekin voi ajatella omilla aivoillaan

Äänestä
  • Miten huonosti Halonen on asiansa hoitanut????

    Äänestä

  • mitä on tapahtunut? kirjoitti:

    Miten huonosti Halonen on asiansa hoitanut????

    juuri siinä, että mitään EI OLE TAPAHTUNUT. Ei voi hoitaa asioita huonosti jos ei ole asioita. Halosella ei ollut mitään todellisia haasteita kaudellaan.

    Äänestä

  • onkin kirjoitti:

    juuri siinä, että mitään EI OLE TAPAHTUNUT. Ei voi hoitaa asioita huonosti jos ei ole asioita. Halosella ei ollut mitään todellisia haasteita kaudellaan.

    Niinistön uskotaan hakevan niitä asioita!?
    Voi herrantähden, se mies ajaa meidät sotimaan venäjääkin vastaan...

    Äänestä

  • onkin kirjoitti:

    juuri siinä, että mitään EI OLE TAPAHTUNUT. Ei voi hoitaa asioita huonosti jos ei ole asioita. Halosella ei ollut mitään todellisia haasteita kaudellaan.

    Äänestin Tarjaa viime pressanvaaleissa, nyt ennakkoäänestyksessä en enää äänestänyt.

    Tuntui tv-tenteissäkin niin hermoilevalta ja sekoilevalta. Mitään ei muka muistanut, mitä on tehnyt ja mitä on sanottu. Ei ihme, ettei Ahtisaarikaan ollut Tarjan takana.

    Ääneni menee satawarmasti Sauli Wäinämölle ja toivon, että muutkin Suomen naiset tajuaisivat näin tehdä. Oli kiva, kun viimeksi saatiin naispresidentti, mutta eihän se mitään saanut aikaiseksi, joten EI OLE ENÄÄ MITÄÄN SYYTÄ ÄÄNESTÄÄ TARJAA!

    Äänestä

Halosen kaudella Suomi mennyt lähemmäksi Natoa kuin koskaan. Halonen ei vaan uskalla sanoa asioita niin kuin ne ovat. Suomen puolueettomuus on haudattu jo vuosia sitten EU-jäsenyyden myötä. Heräisit sinäkin todellisuuteen. Niinistön Nato-kanta perustuu realismiin ei pään laittamiseen pensaaseen.

Totta on, että yritykset investoivat ja tyällistävät, ei presidentit. Presidentin tehtävän on vaikuttaa mielipideilmastoon yrittämistä ja investointeja tukien. Isot yritykset irtisanovat ja julkinen sektori pienenee. Uudet työpaikat syntyvät pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Halosella olisi ollut jo mahdollisuus puhua näiden tahojen puolesta, mutta mitään ei ole saanut aikaiseksi. Suomi tarvitsee n. 100 000 uutta yritystä lähivuosina. Halosen opeillako? Ei ikinä.

Tarvitsemme muutoksen.

Äänestä

Olen samaa mieltä.
Pehmeät arvot kunniaan hyvät naiset!
Natoa emme tarvitse vielä, meillä on jo joukkoja auttamassa kriisialueilla.
Meillä on hyvä presidentti, ei me voida antaa miesten jyrätä meitä nurin! Naiset ovat paljon parempia joka suhteessa, kuuntelemaan, hoitamaan asioita...Sen näkee jokainen omassa elämässäänkin. Vai alistummeko taas miehisen vallan alle?

Äänestä

Myö anonyymit kotikiusatut tiijämme, että Pentti on suanu kuulla kunniansa tilanteissa, joissa Tarjan oes pitäny osata käättäytyä. Se on kärttysä ja kova akka, jossa ei oo pehmeetä ku vyötärön seuvulla. Lippalakkilook puolestaan on vuan temppu. Maenostoimistokammoo.

Äänestä
  • onneks teistäkin muutamalla on järki päässä!

    Äänestä

Ei ole mihinkään,niiltä sais ottaa ajokortit ym pois,töpeksivät liikenteessä koko ajan.
Kauppoihin omat jonot niille luusereille.
maatuska pois pressan pallilta!!!
Tosin se kuvastaa suomalaista nais "kauneutta"...

Äänestä
  • sanottu!!!! siinä tuli totuus!!!!

    Äänestä

Tarja on ollut hyvä presidentti. Hänet haluan myös jatkamaan seuraavat kuusi vuotta. Ei vie meitä NATO:n. Minäkään en halua poikieni joutuvan sotimaan Bushin, tai jonkun muun suuruudenhullun sotiin. Suomi pärjää omillaan, niin kuin tähänkin asti. Niinistö on öykkäri, joka ähisee, eikä saa asiaansa sanottua.

Äänestä
  • Löytyihän täältä joku sivistynytkin mies! Sait hymyn kasvoilleni :o). Maailma ei parane koskaan ellei sitä paranneta. Ei mennä muitten talutusnuorassa vaan ollaan rohkeasti erilaisia.
    Se ei ole heikkoutta vaan vahvuutta.

    Äänestä

  • Äityli kirjoitti:

    Löytyihän täältä joku sivistynytkin mies! Sait hymyn kasvoilleni :o). Maailma ei parane koskaan ellei sitä paranneta. Ei mennä muitten talutusnuorassa vaan ollaan rohkeasti erilaisia.
    Se ei ole heikkoutta vaan vahvuutta.

    ei sukupuolella ole minulle väliä ei munilla pysty ajattelemaan jote annan myöskin ääneni Tarjalle

    Äänestä

  • Äityli kirjoitti:

    Löytyihän täältä joku sivistynytkin mies! Sait hymyn kasvoilleni :o). Maailma ei parane koskaan ellei sitä paranneta. Ei mennä muitten talutusnuorassa vaan ollaan rohkeasti erilaisia.
    Se ei ole heikkoutta vaan vahvuutta.

    Äitylin mielestä on olemassa kaksi mielipidettä. Oma ja väärä. Sivistykseen kuuluu myös erilaisten mielipiteiden ymmärtäminen, minkä ei tarvitse tarkoittaa niiden hyväksymistä.

    Minun mielestäni sosiaalidemokraatit ovat kulkeneet talutusnuorassa aina. Sitä historiakin todistaa. Esimerkiksi Neuvostoliiton talutusnuora oli niin houkutteleva, että Tarjakin siihen aikanaan tarttui, kun esitti rauhanomaista liittymistä Neuvostoliiton osaksi. Se ei ollut rohkeaa erilaisuutta tai vahvuutta, vaan se oli heikkoutta. Se myös kertoo siitä, että hän kuvitteli kommunismin olevan keino parantaa maailmaa.

    Äänestä

  • Talutusnuoraton kirjoitti:

    Koska Neuvostoliittoakaan ei enää ole, niin olisi varmaan syytä elää tätä päivää. Nythän nimenomaan katsotaan tulevaisuuteen ja valitaan kuusi vuotta eteenpäin presidenttiä Suomeen. Menneisyyttä ei voi muuttaa. Siitä voi vain oppia. Nyt ei ole eduskuntavaalit vaan henkilövaalit. Suomeen haetaan presidenttiä. Vain yhtä ainoaa henkilöä ei koko puoluetta. Minä en voi mitään, mutta Tarja vaan edustaa paremmin minun arvomaailmaani.Olen pahoillani, ehkä olen turhan pehmo, mutta aion pysyä sellaisena aina.

    Mikset siis voi kertoa niitä konkreettisia faktoja joilla perustelet Tarjan pätevyyttä, hyvyyttä tai jopa ylivertaisuutta??

    Ihan kautta linjan tämä näyttää olevan vaikeaa Halosen kannattajille,perustelut ovat luokkaa "kun se nyt vaan on niin hyvä."

    Äänestä

  • Kikka kirjoitti:

    Voisitko itse kertoa, miten Tarja olisi johtanut tätä maata huonosti? Muista kun alat kertomaan, niin ota huomioon asiat jotka kuuluvat presidentin valtaan.
    Enää ei olla Kekkoslandiassa. Eli eduskunta ja hallitus päättävät lähes kaiken täällä. Presidentti on keulahahmo ja minun mielestä Tarja on ollut hyvä sellainen. Saulista ei tule sen parempaa, koska Saulilla ei tule olemaan yhtään enempää valtaa, kuin Tarjallakaan. Demokraattisessa maassa kansan valitsemat kansanedustajat voivat vain vaikuttaa meidän asioihin. Ei presidentti. Ellei hän julista itseään diktaattoriksi, niin sitten asia on toinen.....

    Edelleen kysyn että millä konkreettisilla asioilla perustelet Tarja Halosen hyvyyttä presidenttinä? Vastaan välittömästi Sauli-kysymykseesi jos Sinä ensin.
    Jätä liturgiat ja yksinkertaisesti vaan vastaa kysymykseen.

    Eipä niiltä sosialisteilta taideta saada vieläkään vastausta tähän kysymykseen!!

    Äänestä

  • Kikka kirjoitti:

    Edelleen kysyn että millä konkreettisilla asioilla perustelet Tarja Halosen hyvyyttä presidenttinä? Vastaan välittömästi Sauli-kysymykseesi jos Sinä ensin.
    Jätä liturgiat ja yksinkertaisesti vaan vastaa kysymykseen.

    Tässä tekstiä Tarjan omilta sivuilta:

    Presidenttinä Tarja Halonen on vahvistanut jo pitkällä ulkoministerikaudella syntyneitä suhteita naapurimaihin, EU-maihin, kehitysmaihin sekä Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. Tarja Halosella on vahvat siteet YK:hon ja muihin kansainvälisiin järjestöihin, joissa hänet tunnetaan oikeudenmukaisuuden puolestapuhujana. Hän on edistänyt Suomen työllisyyttä ja vientiä ottamalla virallisille matkoilleen mukaan
    yritysjohtajavaltuuskuntia.

    Olen läpikäynyt 90-luvun laman ja muistan Saulin kyllä sieltä. Ei kiitos.

    Odotan edelleen Äitylin omaa henkilökohtaista vastausta kysymykseen "miksi". En osaa tätä rautalankaa sen paremmin enää vääntää, toivoisin vaan että ihan OMIN sanoin kertoisit miksi Tarja on Sinusta hyvä presidentiksi.

    Äänestä

Kyllä se nyt vaan niin on, että kerropas, mitä kyseinen rouva on saanut tähän mennessä aikaiseksi.

Suomessa tavataan olla ylen tyytyväisiä, kun kukaan ei tee mitään - olisiko tässä Tarja -rouvalle kannatusta, tuskin.

Äänestin ennen ko. rouvaa - en enää. Naiset voivat ruleta mutta Saulia !

Äänestä

nyt äkkiä takas hellan ja nyrkin väliin..hop hop..

Äänestä
  • ole lainkaan tosissasi. Hop hop ja Niinistöä äänestämään, kun aika on.

    Äänestä

  • Tiesin, että et kirjoitti:

    ole lainkaan tosissasi. Hop hop ja Niinistöä äänestämään, kun aika on.

    Epätoivoisesti koitatte täällä palstalla mustamaalata ja käännyttää Tarja Halosen kannattajia Sauli Niinistön kannattajiksi.
    Meinaatteko tunkea sinne vaalikoppiinkin mukaan sitä kolmosta piirtelemään? Sorry, en kuulu takinkääntäjiin ja linja pysyy. Kikkakolmoselle sen verran, että käy lukemassa Tarja Halosen kotisivuilla hänen mietteitään ja ajatuksiaan. Ajattelen juuri samalla tavalla. Siinä on rautalangan vääntöä ihan tarpeeksi ja mene Kikka välillä tekemään töitä, että saadaan Saulin ja Tarjan kampanjat maksettua verovaroista.
    Lisäksi vielä tahdon muistuttaa, että Tarja Halonen sai eilen enemmän ääniä, kun nämä kaksi veikkosta yhteensä, joten lähtökohta on hiukan toinen. Nyt lähden sitten hellan väliin tekemään tuleville Suomen toivoille "äitien tekemää" ruokaa. Mukavaa illan jatkoa keskustelijoille ja luulenpa, että kantani on vahvempi kuin koskaan ja siitähän kuuluu kiitos teille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Äityli kirjoitti:

Suomessa on loistava naispresidentti, jonka me naiset olemme aikanaan virkaan äänestäneet. Vuonna 2005 irtisanottiin lähes 40.000 työntekijää Suomessa. "Työväen presidentti" Sauli Niinistö ei voi mitään tälle asialle. Yritykset päättävät itse omista asioistaan ja siihen ei ole presidentillä mitään vaikutusvaltaa. On naurettavaa ja harhauttavaa väittää toisin! Enemmän olen huolissaan Niinistön NATO-hulluudesta. Suomi tunnetaan puolueettomuuspolitiikastaan ja NATO:on liittyminen olisi selvä käänne toiseen suuntaan. NATO tuo myös tullessaan sen, että meidän lapset, pojat voivat joutua taistelemaan toisten maiden sodissa! Äitinä tulen antamaan ääneni Tarjalle, jota näin ei kävisi. Tarvitsemme tässä kovassa maailmassa pehmeitä arvoja ja uskon, että Tarja tarjoaa niitä edelleen. Olen ollut tyytyväinen hänen kauteen ja tulen äänestämään häntä toisellakin kierroksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu