Jos Niinistö haluaa viedä Suomen Natoon, niin vieköön puolestani. Kansan on luotettava johtajaansa.
Tarvitsemme rautaisen johtajan. Näin sanon, vaikka äänestin edellisvaaleissa Halosta. Kuusi vuotta on riittävä aika kenelle vain.
Tarvitsemme rautaisen johtajan. Näin sanon, vaikka äänestin edellisvaaleissa Halosta. Kuusi vuotta on riittävä aika kenelle vain.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä vastustan Natoa. Ajattelen omilla aivoillani, enkä tarvitse Johtajaa sanomaan että Suomen tulee mennä Natoon. Siispä en äänestä Sauli Niinistöä.
mutta silti tunnut olevan tyhmä. Ei se oikeasti merkitse mitään kuka sinne presidentiksi valitaan. Natoo tulee kyllä jos on tullakseen.
Sinulla riittääkin varmaan ammattitaito kyseiseen asiaan. Hyvä näin. Valtaosalla Suomalaisista ei ole mitään tietoa asiasta. Tarvitsemme Suomelle vahvan määrätietoisen johtajan. Saulin. Kun kuuntelin eilen halosen kiitospuhetta tuli mieleen että ajatteleeko presidentti yhtään itse vai onko hän vain organisaation äänitorvi.
Kyllä minä ajattelen riippumatta siitä pitääkö joku minua fiksuna vai tyhmänä. Sinäkö kaipaat Johtajaa ajattelemaan puolestasi. Miksi? Pidätkö itseäsi liian tyhmänä? Natoon ei mennä jos ihmiset ajattelevat omilla aivoillaan ja tekevät päätöksensä itse. Siksi en äänestä Sauli Niinistöä.
mennäänkö natoon. Kohtahan se hajoaa kuitenkin. Saadaanpahan pakollinen armeija laukkautettua sen aikana kun huomataan puolustusmenojen kasvavan liian suuriksi. Ei keretä onneksi paljon rahaa tuhlata sinne.
Kahden pienen pojan äitinä vain toivon että kun natossa ollaan joskus, niin ei käsky kävisi kun jenkkien omat pojat on tapatettu, että seuraavaksi laitetaan suomen lapsoset sotimaan maailman vapauden puolesta.
Ei ketään suomalaista pakoteta taistelemaan Naton puolesta. Halukkaita sinne kyllä riittää muista maista ja he ovat koulutettuja ammattisotilaita, jotka tietävät minne menevät. Eikä Suomen Presidentti edes voi yksin viedä Suomea Natoon.
no ei ne Jenkkilän pojat 300 miljoonaisesta kansasta ihan heti lopu. ja jos loppuu, niin on tapahtunut valtava katastrofi.