Jotkut näyttävät unohtaneen sen tosiasian, että Matti Vanhanen ei ole Keskustan valitsema puolueen puheenjohtaja eikä pääministeri, vaan Lipposen valitsema. Lipposen ääretön kauna hänen överiksi menneiden bush-nuoleskelujensa paljastajaa Jäätteenmäkeä kohtaan oli se syy, jonka jälkinäytöksissä Jäätteenmäki kammettiin vallasta heti kun siihen jokin tilaisuus tarjoutui. Keskusta oli saanut vaalivoittonsa koska USA:n sotapolitiikkaa vastustavat ihmiset olivat äänestäneet Lipposta vastaan, ja Lipposen koston jälkeen Matti Vanhanen sai pääministerinpostinsa siksi että hänet lipposlaisten leirissä luokiteltiin alusta alkaen sekä helposti hyväksikäytettäväksi tossukaksi että aatteellisesti tarpeeksi oikeistolaiseksi.
Jäätteenmäki sai siis väistyä, ja vaikka aika on tehnyt työtä hänen hyväkseen, häntä on pidetty - ja hän on mahdollisesti itsekin jättäytynyt - kotimaan politiikan ulkopuolelle. Hän ei ole halunnut sotkea Vanhaselle annetun nukkepääministeriyden kuvioita. Keskustan naiset ovat kuitenkin valinneet hänet puheenjohtajakseen, mikä kertoo jotain siitä millaisia hyviäkin tuulia jossain puolueen sisällä yhä puhaltelee. Samalla on tapahtunut se että demarit ovat pikkuhiljaa - hitaalla väännöllä - pääsemässä painolastistaan Lipposesta eroon. Miksi Keskustassa tässä kehittyvässä tilanteessa pitäisi pitää kiinni Vanhasesta? Hän oli kompromissi ja hätäratkaisu lipposlaisten demareiden sanelemassa pakkoraossa -- jos lipposlaiset demarit ovat kokemassa hiljaista tappiota kaikessa koivistolaisen rahapolitiikan, kasinotalouden, yleisen amerikkaihaneteellisuuden ja natotuksen pakkosyötössä, miksi Keskustan pitäisi nyt hirttäytyä Vanhaseen ja vajota hänen mukanaan epäsuosioon?
Sillä tosiasiahan on, että Halosen suuret linjaukset ovat ne jotka vastaavat ylivoimaisen suomalaisen valtaenemmistön suuria linjauksia. Eikä Halosen voittoa toisella kierroksella käytännössä estä mikään. Ja kun Halonen on kahden viikon linjaväittelyiden jälkeen sitten valittu, on valittu myös se linja jolla suomalaisten suuri enemmistö yhä jatkaa näissä mielipiteenjakajiksi muodostuvissa kysymyksissä. Ja linjan tunnustaminen on sitten sellainen yhteiskunnallinen ilmastomuutos, jossa Keskusta tulee korjaamaan katkerat kalkit. Sen jälkeen Keskusta on leimautunut puolue -- se on heikkotahtoisen, oikeistoystävällisen, lipposlaisdemareilta valtansa saaneen Matti Vanhasen tahdoton ja ajatukseton apupuolue, jonka koko aatteellinen sisältö näyttäytyy ihan samanlaisena populistisena mössönä kuin Niinistön mainostoimiston hänen suuhunsa istuttamat vähäjärkiset iskulauseet.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Noin sitä on selitetty!
Mutta ei se niin mene, että demarijuntta valitsee
keskustalaiset ministerit!
Hölmöksi meitä luulet!
t. Kalle
Noin se nimittäin juuri meni.
Vaalivoitot ovat Vanhasen myötä kääntyneet vaalitappioiksi. Kuinka pitkälle jatketaan?
kaikki!
... jukuripäistä on kysymys. Kannattaisi kuitenkin käyttää vähän sitä älyäkin, eikä vain iskeä päätä seinään.
Asia on juuri näin!!!
Noinhan se meni. Ei keskusta osannut kuin demareita myötäillä.