Tarja tukee tyranneja

Äänestin kuusi vuotta sitten Tarja Halosta koska uskoin hänen toimivan ihmisoikeuksien, demokratian ja tasa-arvon puolesta kansainvälisestikin. Enää en tee samaa virhettä. Tarja Halonen on sanonut "Tiibetin olevan Kiinan sisäinen asia". Kiina miehitti Tiibetin 1950-luvulla ja miehittää yhäkin - aivan samoin kuin Neuvostoliitto miehitti Baltian. Tarja Halonen vaalitenteissä useaan otteeseen kehui Vladimir Putinia demokratian edustajaksi Venäjällä. Nämä kaksi esimerkkiä kertovat siitä, että Tarja Halosen maine solidaarisena ihmisoikeuksien tinkimättömänä puolestapuhujana on katetta vailla. Tekopyhää touhua!
2341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

... että Tarja on kaikkea sanomaansa tarkoittanut ?

No eipä olisi varmaankaan venäjän kauppaa ollenkaan kun koko ajan olis valittamassa naapurin asioista, ollaan nyt hyvät ihmiset tyytyväisiä siihenkin että venäläiset pysyvät omalla puolellaan. Jos jollain tuntuu niin kovasti olevan tarvetta muuttaa naapurin politiikkaa niin menköön venäjälle, hakekoon venäjän kansalaisuutta ja muuttakoon järjestelmää sisältäpäin. On ihan sama antaisiko Halonen moitteet Putinille, kun mitään se ei kuitenkaan aiheuttaisi paitsi kauppasuhteiden heikentymistä. Ja näin pienellä maalla ei ole varaa suututtaa itseään isompia maita.

ja siksi toisekseen mitä sitä Tarjaa tekopyhänä pitämään, eiköhän sen kaikki tiedä että globaalilla tasolla joskus sanotaan asioista kauniimmin kuin ne todellisuudessa ovat, koska eipä niihin juuri muutosta tule pienestä sanomisesta. Ainoat asiat jotka saavat joitain maita muuttamaa kantaansa asioista on se että jos ne ovat jollain lailla taloudellisesti , sotilaallisesti tai muuten riippuvaisia niistä maista jotka niitä painostavat muutokseen.

Äänestä
  • Tuo on juuri se logiikka joka on sallinut Hitlerin, Stalinin, suur-Serbian ajajien, Kiinan kommunistisen puolueen jne. päästä ja joskus pysyäkin vallassa. Suomessa tästä logiikastasi on ääriesimerkki Mauno Koivisto, joka vielä Baltian maiden itsenäistyessä kehoitteli suomalaisia toppuuttelemaan Baltia-kannanottojaan. Kauppa on erinomaisen hyvä asia, mutta ei se edellytä perseennuolemista. Mutta älä sure, aikaisemmin toivoin Tarja Halosen puhuvan totta mutta enää en usko hänen eettiseen ajattelutapaansa. Yksi small talk-ihminen muiden joukossa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


iguassu kirjoitti:

Äänestin kuusi vuotta sitten Tarja Halosta koska uskoin hänen toimivan ihmisoikeuksien, demokratian ja tasa-arvon puolesta kansainvälisestikin. Enää en tee samaa virhettä. Tarja Halonen on sanonut "Tiibetin olevan Kiinan sisäinen asia". Kiina miehitti Tiibetin 1950-luvulla ja miehittää yhäkin - aivan samoin kuin Neuvostoliitto miehitti Baltian. Tarja Halonen vaalitenteissä useaan otteeseen kehui Vladimir Putinia demokratian edustajaksi Venäjällä. Nämä kaksi esimerkkiä kertovat siitä, että Tarja Halosen maine solidaarisena ihmisoikeuksien tinkimättömänä puolestapuhujana on katetta vailla. Tekopyhää touhua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu