Kuka voisi määritellä minulle sanan porvari nyky-yhteyksissään?
Ensin Niinistön kampanjassa ei ollut kahtiajakoa ja sitten yhtäkkiä oltiinkin porvareita...
Jos joku fiksusti osaa määritellä käsitteen porvari, hyvä juttu. Jos taas sitä ei pysty määrittelemään tai siitä on paljon erilaisia tulkintoja, voisiko sen jättää viime vuosisadalle??
Äänestin Niinistöä ensimmäisellä kierroksella, koska ajattelin, että nyt suunnataan tulevaisuuteen. Eilen illalla kuitenkin totesin, että on Niinistön kampanjaväki taantuikin jonnekin 1970-luvulle. Niinpä toisella kierroksella annan kyllä ääneni sinne, minne itsekin kuulun, en ainakaan porvareihin.
Minä olen koulutettu, akateeminen keskituloinen työväkeen kuuluva henkilö, mutta en missään nimessä porvari! Eivät nuoret enää näin osaa ajatella!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Alunperin porvarit oli kauppamiehiä. Sittemmin porvari on liitetty myös yrittäjyyteen. Jos otetaan mukaan "sisäisen yrittäjyyden"-käsite, niin meissä jokaisessa asuu pieni porvari.
Puhekielessä se on köyhien haukkamasana niistä, joilla menee (tai näyttää menevän) paremmin kuin itsellä. Alunperinhän se tarkoitti kauppiasta (yhä toimii eräs sen niminen oppilaitos kuin "porvari- ja kauppakoulu"). Kauppiaathan olivat yleensä varakasta ("parempaa") väkeä. Koulutukseen sillä ei sinänsä viitata, vaan taloudellisen asemaan hieman kateellis-sävytteisesti (tosin esim. demaripamppujen taloudellinen asema on parempi kuin useimpien "porvareiden"). Tietynlainen oikeistolainen arvomaailma liittyy asiaan (koti, uskonto, isänmaa, yrittäminen).
julkisella puolella, olet siis perusdemari. Ei siis ihme, ettet tiedä mitä porvari tarkoittaa.
En tiedä, kenelle oletus, että on julkisella puolella töissä, on heitetty. Mutta minä ketjun alkuperäisenä kysyjänä en ole julkisella puolella töissä.