Tarja Halonen vappuna 1976

Savontyttö

Luepa tämä, kertoo arvomaailmasta sekä täydellisestä arviointikyvyn puutteesta, oli sentään jo reilusti yli kolmekymppinen tuolloin:

"1976 vappupuheessaan T. Halonen totesi Suomelle olevan siunaus jos liittyisimme Neuvostoliittoon rauhanomaisin keinoin. Samalla Halosen mukaan
pääsisimme irti kapitalismin ikeestä ja näin olisimme askeleen lähempänä kommunistista ihanneyhteiskuntaa. Lopuksi T. Halonen totesi kapitalismin luhistuvan kuitenkin lähimmän 20 vuoden sisällä, joten voisimme olla
edelläkävijöitä Neuvostoliiton rinnalla kohti kommunistista yhteiskuntaa."

Puhe pidetty 01.05.1976 Hakaniementorilla Helsingissä. Asiasta kirjoittivat tuoreeltaan mm. Tiedonantaja-lehti sekä neuvostoliittolainen Izvestija heti Vapun jälkeen.

Itse asiassa onhan Tarja Halonen kirjoittanut myös punaisen manifestin, jossa mm. vaaditaan suomen armeijan lakkauttamista. Niin ja vastusti
EEC:hen liittymistä (allekirjoittajien joukossa oli mm. Erkki Tuomioja) Suomen olisi pitänyt käydä kauppaa vain SEV-maiden ja Neuvostoliiton kanssa.

13

759

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näitä on jo

      Tällä palstalla kymmeniä, Copy Pastea sullekkin.

      • Peter Fechter

        On hyvä että joku jaksaa muistuttaa faktoista.


      • kansalainenn
        Peter Fechter kirjoitti:

        On hyvä että joku jaksaa muistuttaa faktoista.

        ...vaan valhe.

        Miettikääpä nyt järjen kanssa. Tiedonantajat ja vastaavat löytyvät lukuisista eri arkistoista. Mikäli avausviesti olisi totta, asia olisi helppo todistaa. Todellisuudessa Hakaniemessä ei olla edes pidetty mitään puhetta tuolloin, eikä Halonen ole koskaan kannattanut neuvostojärjestelmää.

        Tämä juttu on todettu urbaanilegendaksi niin monta kertaa, että voitaisiin jättää jo omaan arvoonsa.


    • Moderni ihminen

      Kyllä se kokoomuskin siellä neukuissa huseerasi.

    • Ajatellaan modernimmin

      Kyllä se kokoomuskin siellä neukuissa huseerasi.

    • Voi haeskella, postata näytille.

      Joka vanhoja kaivelee, kupsahtaa lopulta kuitenkin toisen kaivamaan...

      • Savon tyttö

        Onhan se kieltämättä kiusallista kun tällaista on tullut sanottua.

        Olkoon kuitenkin menneeksi. Vanhoja ei pidä muistella kun kyse on noinkin pikku jutusta...

        Eihän kukaan ole täydellinen, varsinkaan tasavallan presidentti.

        Huh huh... Oletko syönyt sieniä?


    • poliit

      Miksi Halosen vastustajat levittävät tällaisia ala-arvoisia valheita? Eikö todellista kritisoitavaa löydy?

      Mikäli mm. Tiedonantaja olisi tuosta kirjoittanut, olisi teksti varmasti löydettävissä ja juttu sen myötä todistettavissa. Mitään todisteita ei kuitenkaan ole, koska tämä on puhtaasti internetissä keksitty valhe.

      Kertoo ylipäätään erittäin huonosta poliittisen lähihistorian asiantuntemuksesta jos uskoo kenenkään demarin liputtaneen Neuvostovallan puolesta edes 70-luvulla. Taistolaisuus oli kuitenkin loppujenlopuksi vain pieni osa ajan vasemmistoliikehdintää. Halonen ja Tuomiojahan kuuluivat rauhanliikkeen ei-stalinistiseen ja jopa neuvostovastaiseksi väitettyyn osaan, ja etenkin Tuomioja oli hyvinkin kriittinen Neuvostoliittoa kohtaan. Tämän voivat kaikki todeta lukemalla Tuomiojan vanhimpia kirjoituksia hänen sivuiltaan.

      • Peter Fechter

        Kuten ei myöskään Halosen DDR-komitea- ja SETA-tausta.

        P.S. Tuomiojan itsesensuuri on muotoillut hänen sivunsa. Omilla sivuillaan jokainen voi olla jälkikäteen sellainen sankari kuin itse haluaa.


      • poliit
        Peter Fechter kirjoitti:

        Kuten ei myöskään Halosen DDR-komitea- ja SETA-tausta.

        P.S. Tuomiojan itsesensuuri on muotoillut hänen sivunsa. Omilla sivuillaan jokainen voi olla jälkikäteen sellainen sankari kuin itse haluaa.

        Tiedät varmasti itsekin, että kyseinen väittämä on valhe. Kehoitan lukemaan asiasta mm. Wikipedian keskustelusta ja toteamaan tosiasiat. JOS väittämä on totta, näyttäkää todisteet. Käytännössä ette tähän pysty, koska Tiedonantaja tai mikään muukaan lehti ei ole asiasta koskaan kirjoitettu, eikä puhetta ole koskaan pidetty.

        DDR:n tunnustamiskomiteaan kuului ihmisiä myös oikeistopuolueista, kysehän oli vain diplomaattisten suhteiden luomisesta Itä-Saksaan. SETA-tausta taas ei liity asiaan mitenkään. Oletko kaappihomo vai miksi pidät tuota kiusallisena?


      • Peter Fechter kirjoitti:

        Kuten ei myöskään Halosen DDR-komitea- ja SETA-tausta.

        P.S. Tuomiojan itsesensuuri on muotoillut hänen sivunsa. Omilla sivuillaan jokainen voi olla jälkikäteen sellainen sankari kuin itse haluaa.

        Itsekin pöllähtää "vanhalle kaiteelle"!


    • jjjjjj

      Wikipediasta:

      "Kyseessä on siis jo parisen vuotta sitten äärioikeistolaisten keskustelupalstoilla levitelty juttu, jota kukaan ei väitteistään huolimatta ole millään tavalla pystynyt todistamaan. Se nyt vain on niin, että jos jotain asiaa toistetaan tarpeeksi paljon, niin siihen aletaan lopulta uskoa, varsinkin jos se sopii omaan maailmankuvaan. Suomessa Helsingin ja Turun yliopistojen kirjastoilla on vapaakappaleoikeus kaikkiin suomenkielisiin sanomalehtiin [2] ja sieltä löytyvät myös tuon kevään Tiedonantajat. Samoin Izvestija-arkistoista voi lukea tuonaikaiset lehdet (esim. Helsingin venäläinen kirjasto [3]). Sanomattakin lienee selvää, ettei kummastakaan lehdestä löydy mitään näitä väitteitä tukevaa. Lisäksi 70-luvulla demareiden vappupuheita ei ymmärtääkseni edes pidetty Hakaniementorilla. Sitäkin voi kysyä, että kun Esko Ahon vaalikampanja silloin vuonna 2000 kaivoi esiin kaiken mahdollisen Halosen menneisyydestä, niin olisiko tällaista tilaisuutta jätetty käyttämättä, jos noissa väitteissä olisi mitään perää? Eli ei ehkä kannattaisi uskoa kaikkea mitä netistä lukee, eikä varsinkaan toistella sitä Wikipediassa."

      Iltasanomien keskustelusta:

      "Kyseinen juttu lähti liikkeelle www.network54.comin foorumilta, jossa jutun kirjoittaja aikansa tilannetta seurattuaan ja taustalla hykerreltyään totesi keksineensä koko jutun omasta päästään. Hän vakuutteli alunperin tiedon oikeellisuutta sillä, että Tiedonantaja-lehdessä olisi ollut juttu kyseisestä puheesta. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, kyseistä juttua ei löydy Tiedonantaja-lehdestä (tietenkään, sillä koko juttu oli jonkun pilailua).

      Tämä urbaani legenda on kuitenkin kiertänyt yllättävän ahkerasti kaikilla mahdollisilla foorumeilla jo ainakin vuoden ajan. Syykin on varsin ymmärrettävä: Suomesta löytyy liikaa asenteellista porukkaa jotka ovat valmiita nielemään mitä tahansa mitä joku täysin ventovieras väittää tapahtuneen joskus. Sinäkin, Totuus esiin Tarjalta, täysin vilpittömästi ja sokeasti uskot Pajazzon vakuutteluja kyseenalaistamatta niitä lainkaan. Aika erikoista mielestäni, siis vähintäänkin kummallista.

      Huhuilta tuntuu olevan vaikeaa leikata siipiä, toivottavasti edes joku teistä ymmärtää tämän viestin jälkeen hieman tutkia asioita eikä vain ota niitä annettuina."

      Eiköhän tämä ole tällä selvä? Jos jutussa olisi jotain perää niin todisteet voitaisiin kaivaa arkistoista esiin. Tosin Niinistön kannattajista nyt tuskin on muuhun kuin surkeaan mustamaalaamiseen ja valehteluun.

    • Matti

      Ei sen kummenpaa. Näin kampanjoi suomalainen porvari vuonna 2006. Valheella vääryydellä ja viekkaudella. Tyäväenpresidentti, saunamajuri, unilukkari, talousmiäs... Missä asia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3382
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3202
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      2738
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      44
      2553
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1505
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe