Tällaisen ihmisen kanssa DDR-Halonen on "hyvä ystävä".
Venäjällä nousee totalitarismi
Kirjoittanut: Matti Posio 11.2.2004 klo 10.21
Sisältäpäin katsoen Venäjä käyttäytyy kuin se valmistautuisi sotaan tai vallankaappaukseen.
Presidentti Vladimir Putinin osittain salaisella asetuksella on ylimääräiseen asepalvelukseen kutsuttu peräti 200000 reserviupseeria. Kouluihin on palautettu neuvostoaikojen pakollinen aine - sotilaallinen alkeiskasvatus, jossa lapset ottavat tuntumaa kaasunaamareihin ja leikkikranaatteihin.
Politiikasta perillä olevat moskovalaiset joko pakkaavat laukkujaan muuttaakseen tai valmistautuvat jälleen elämään totalitaarisessa yhteiskunnassa. Virallisesti maassa vallitsee autuas yksimielisyys, mutta kahden kesken moni älymystön edustaja tunnustaa pitävänsä Putinia "hyvin vaarallisena miehenä".
Tällaista kuilua julkisen totuuden ja keittiökeskustelujen välillä Venäjällä ei ole ollut vuosiin. Ihmiset puhuvat mutta pelkäävät kertoa nimeään. Liberaali älymystö kokee olevansa uhanalainen vähemmistö.
- Minusta olemme menossa sotilasdiktatuuriin, sanoi eräs moskovalainen toimittaja yksityiskeskustelussa.
- Ei sotilasdiktatuuriin, vaan totalitarismiin. Ne ovat eri asioita, korjasi kollega.
- Sotilasdiktatuurissa valta kaapataan ja pidetään aseellisesti, mutta totalitaarisessa valtiossa kansa itse haluaa alistua rakastamansa johtajan komentoon.
Putin on tietenkin torjunut huhut diktatuurista ja sanonut, että ainoa hyväksyttävä diktatuuri on "lain diktatuuri".
- Joka puhuu diktatuurista, varmaan itse haaveilee siitä, Putin syytti.
Kansanvihollinen on taas arkipäivän termi
Tshetshenian sodan myötä totuus on Venäjällä jälleen kerran paennut varjoihin.
Pintajulkisuuden takana mikään ei ole sitä miltä näyttää - mutta kukaan ei kykene todistamaan toisinkaan. Liikkuu valtava määrä mielikuvituksellisia teorioita valtion tiedusteluelinten salaliitoista.
Uutislähetyksissä tietoa jakavat reportterien sijasta kenraalit, "joiden leveiden hartioiden takana emme näe mitään", kuten riippumattoman NTV-kanavan päällikkö Jevgeni Kiseljov äskettäin kuvaili.
Politiikassa jokapäiväiseen kielenkäyttöön ovat juurtuneet sellaiset sotilailta opitut termit kuin hävitys, puhdistus ja väestön suodatus.
Aluksi toimet kohdistettiin "terroristeihin ja bandiitteihin", mutta nyt puhutaan yhä useammin myös "pettureista" ja "sisäisistä vihollisista".
Jälkimmäisellä termillä leimataan mm. toimittajia, sodan vastustajia ja gulagin käyneitä ihmisoikeusaktivisteja.
Valtiollisen RTR-kanavan toimittaja Jevgeni Revzin palasi äskettäin elämänsä ensimmäiseltä työmatkalta Tshetsheniaan. Hän kertoi silmiensä auenneen.
- Ymmärsin että tämä on sota kansaa vastaan.
- Meitä opetetaan puhumaan terroristienvastaisesta operaatiosta, mutta jokaista tshetsheeniä voidaan nimittää bandiitiksi.
Kysymykseen, miksi näin keskeinen oivallus ei näkynyt uutisraporteissa, Revzin vastaa:
- Kertaakaan en valehdellut. Mutta en minä kaikkeakaan voinut kertoa.
Viime viikkoihin saakka Tshetsheniassa työskenteli yksi venäläistoimittaja, joka ei pelännyt olla hyväksyttämättä juttujaan Venäjän propagandalla. Parhaillaan amerikkalaisen Radio Vapauden kirjeenvaihtajan Andrei Babitskin olinpaikka on tuntematon, ja Putinin hallituksen edustajat pitävät Moskovassa pilkkanaan asiaa tivaavia toimittajia.
- Itkemme vielä monta kertaa Boris Jeltsinin perään. Vaikka hänen kaudellaan tehtiin kaikenlaisia konnuuksia, hän oli kuitenkin jotenkin inhimillinen. Nykyisessä vallassa ei ole inhimillisiä piirteitä lainkaan, eräs Radio Vapauden työntekijöistä sanoo.
Demokratiaa muistaa vain optimistinen länsi
Optimistisia puheita demokraattisten arvojen kehityksestä Venäjällä kuulee nykyisin vain läntisiltä ulkoministereiltä, jotka vuoron perään vierailevat Kremlissä ja mittailevat katseella vt. valtionpäämiestä.
Peli muistuttaa uuden vävypojan katselmusta, kun anoppi yrittää epätoivoisesti löytää edes jonkin seikan, jolla kerskua kylän ämmille.
Moskovasta katsottuna Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen arvioita Venäjän nykytilasta vaivaavat näköharhat.
Tiukkiin toimittajiin ja tiedostaviin äänestäjiin tottuneiden länsipoliitikkojen on ilmeisesti mahdotonta uskoa, että Venäjän poliittisessa kulttuurissa neuvottelukumppanin sana ei yksin paina höyhenen vertaa.
Kun Putin silmät pyöreinä antaa ymmärtää olevansa liberaali, pragmaattinen patriootti, maailma Yhdysvaltain ulkoministeriä myöten kiiruhtaa heti pitämään häntä sellaisena.
Länsi näkee Venäjällä vain sen, mitä se haluaa nähdä.
Venäjällä kuolee tuhansittain siviilejä ja sotilaita, mutta länttä se ei tunnu huolestuttavan pinnallista paheksuntaa enempää. Tshetsheniassa ei ole yhtään suurlähetystöä. Sieltä puuttuvat maailman omaatuntoa ravistelevat avustusjärjestöt ja kaukaista äänestäjää itkettävät kamerat.
Venäläisupseerit kerskuvat tuhonneensa omiin miestappioihin verrattuna moninkertaisen määrän tshetsheenisissejä ja "rauhallisiksi siviileiksi naamioituneita bandiitteja".
Venäjällä nousee totalitarismi
Kirjoittanut: Matti Posio 11.2.2004 klo 10.21
Sisältäpäin katsoen Venäjä käyttäytyy kuin se valmistautuisi sotaan tai vallankaappaukseen.
Presidentti Vladimir Putinin osittain salaisella asetuksella on ylimääräiseen asepalvelukseen kutsuttu peräti 200000 reserviupseeria. Kouluihin on palautettu neuvostoaikojen pakollinen aine - sotilaallinen alkeiskasvatus, jossa lapset ottavat tuntumaa kaasunaamareihin ja leikkikranaatteihin.
Politiikasta perillä olevat moskovalaiset joko pakkaavat laukkujaan muuttaakseen tai valmistautuvat jälleen elämään totalitaarisessa yhteiskunnassa. Virallisesti maassa vallitsee autuas yksimielisyys, mutta kahden kesken moni älymystön edustaja tunnustaa pitävänsä Putinia "hyvin vaarallisena miehenä".
Tällaista kuilua julkisen totuuden ja keittiökeskustelujen välillä Venäjällä ei ole ollut vuosiin. Ihmiset puhuvat mutta pelkäävät kertoa nimeään. Liberaali älymystö kokee olevansa uhanalainen vähemmistö.
- Minusta olemme menossa sotilasdiktatuuriin, sanoi eräs moskovalainen toimittaja yksityiskeskustelussa.
- Ei sotilasdiktatuuriin, vaan totalitarismiin. Ne ovat eri asioita, korjasi kollega.
- Sotilasdiktatuurissa valta kaapataan ja pidetään aseellisesti, mutta totalitaarisessa valtiossa kansa itse haluaa alistua rakastamansa johtajan komentoon.
Putin on tietenkin torjunut huhut diktatuurista ja sanonut, että ainoa hyväksyttävä diktatuuri on "lain diktatuuri".
- Joka puhuu diktatuurista, varmaan itse haaveilee siitä, Putin syytti.
Kansanvihollinen on taas arkipäivän termi
Tshetshenian sodan myötä totuus on Venäjällä jälleen kerran paennut varjoihin.
Pintajulkisuuden takana mikään ei ole sitä miltä näyttää - mutta kukaan ei kykene todistamaan toisinkaan. Liikkuu valtava määrä mielikuvituksellisia teorioita valtion tiedusteluelinten salaliitoista.
Uutislähetyksissä tietoa jakavat reportterien sijasta kenraalit, "joiden leveiden hartioiden takana emme näe mitään", kuten riippumattoman NTV-kanavan päällikkö Jevgeni Kiseljov äskettäin kuvaili.
Politiikassa jokapäiväiseen kielenkäyttöön ovat juurtuneet sellaiset sotilailta opitut termit kuin hävitys, puhdistus ja väestön suodatus.
Aluksi toimet kohdistettiin "terroristeihin ja bandiitteihin", mutta nyt puhutaan yhä useammin myös "pettureista" ja "sisäisistä vihollisista".
Jälkimmäisellä termillä leimataan mm. toimittajia, sodan vastustajia ja gulagin käyneitä ihmisoikeusaktivisteja.
Valtiollisen RTR-kanavan toimittaja Jevgeni Revzin palasi äskettäin elämänsä ensimmäiseltä työmatkalta Tshetsheniaan. Hän kertoi silmiensä auenneen.
- Ymmärsin että tämä on sota kansaa vastaan.
- Meitä opetetaan puhumaan terroristienvastaisesta operaatiosta, mutta jokaista tshetsheeniä voidaan nimittää bandiitiksi.
Kysymykseen, miksi näin keskeinen oivallus ei näkynyt uutisraporteissa, Revzin vastaa:
- Kertaakaan en valehdellut. Mutta en minä kaikkeakaan voinut kertoa.
Viime viikkoihin saakka Tshetsheniassa työskenteli yksi venäläistoimittaja, joka ei pelännyt olla hyväksyttämättä juttujaan Venäjän propagandalla. Parhaillaan amerikkalaisen Radio Vapauden kirjeenvaihtajan Andrei Babitskin olinpaikka on tuntematon, ja Putinin hallituksen edustajat pitävät Moskovassa pilkkanaan asiaa tivaavia toimittajia.
- Itkemme vielä monta kertaa Boris Jeltsinin perään. Vaikka hänen kaudellaan tehtiin kaikenlaisia konnuuksia, hän oli kuitenkin jotenkin inhimillinen. Nykyisessä vallassa ei ole inhimillisiä piirteitä lainkaan, eräs Radio Vapauden työntekijöistä sanoo.
Demokratiaa muistaa vain optimistinen länsi
Optimistisia puheita demokraattisten arvojen kehityksestä Venäjällä kuulee nykyisin vain läntisiltä ulkoministereiltä, jotka vuoron perään vierailevat Kremlissä ja mittailevat katseella vt. valtionpäämiestä.
Peli muistuttaa uuden vävypojan katselmusta, kun anoppi yrittää epätoivoisesti löytää edes jonkin seikan, jolla kerskua kylän ämmille.
Moskovasta katsottuna Euroopan unionin ja Yhdysvaltojen arvioita Venäjän nykytilasta vaivaavat näköharhat.
Tiukkiin toimittajiin ja tiedostaviin äänestäjiin tottuneiden länsipoliitikkojen on ilmeisesti mahdotonta uskoa, että Venäjän poliittisessa kulttuurissa neuvottelukumppanin sana ei yksin paina höyhenen vertaa.
Kun Putin silmät pyöreinä antaa ymmärtää olevansa liberaali, pragmaattinen patriootti, maailma Yhdysvaltain ulkoministeriä myöten kiiruhtaa heti pitämään häntä sellaisena.
Länsi näkee Venäjällä vain sen, mitä se haluaa nähdä.
Venäjällä kuolee tuhansittain siviilejä ja sotilaita, mutta länttä se ei tunnu huolestuttavan pinnallista paheksuntaa enempää. Tshetsheniassa ei ole yhtään suurlähetystöä. Sieltä puuttuvat maailman omaatuntoa ravistelevat avustusjärjestöt ja kaukaista äänestäjää itkettävät kamerat.
Venäläisupseerit kerskuvat tuhonneensa omiin miestappioihin verrattuna moninkertaisen määrän tshetsheenisissejä ja "rauhallisiksi siviileiksi naamioituneita bandiitteja".
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.