VASEMMISTO HALUAA!!

Ei provosoiduta!!
Vetoamalla joihinkin yksittäis tapauksiin viime vaaleissa. Naurettavaa!!
Oikeistoon mahtuu mielipiteitä. Ei mitään juntta meininkiä!!
6194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Siinäpä oiva ohje porvareille tai oikeistolle tai mikä se löyhä ryhmittymä nyt sitten onkaan. Mutta ihan vakavasti ottaen kuinka moni ihan aidosti uskoo että suomalaista äänestäjää voi ohjailla? Paitsi nyt tietenkin joitain tyyppejä. Mutta uskon että kepu ei lähde junttaamaan koska riskinä on.... arvatkaa mikä!

Äänestä
  • vuoden päästä. Ja tappiohan pressanv. käy demareiden nilkkaan!!!

    Äänestä

  • Demareitten Matti on tehnyt pitkää päivää näillä palstoilla ja esittänyt myrkyllisiä kommentteja kaikista niistä ehdokkaista, joita on demarileirissä kulloinkin pelätty. Nyt hän ottaa esille ilmeisesti hallitusyhteistyön vaarantamisteeman, jota on esitetty jo joitakin kommentteja aiemmin.

    Presidentinvaalit ja eduskuntavaalit ovat kuitenkin kaksi aivan eri asiaa, mikä on todettu jo kertaalleen.

    Sen lisäksi hän ottaa esille sen, ettei ihmisiä voi määrätä äänestämään. Sehän on tietysti demareilla tuoreessa muistissa, kun luulivat voivansa käskeä kansan äänestämään Halosen suoraan presidentiksi.

    Äänestä

  • Palasit siis päivystämään kirjoitti:

    Demareitten Matti on tehnyt pitkää päivää näillä palstoilla ja esittänyt myrkyllisiä kommentteja kaikista niistä ehdokkaista, joita on demarileirissä kulloinkin pelätty. Nyt hän ottaa esille ilmeisesti hallitusyhteistyön vaarantamisteeman, jota on esitetty jo joitakin kommentteja aiemmin.

    Presidentinvaalit ja eduskuntavaalit ovat kuitenkin kaksi aivan eri asiaa, mikä on todettu jo kertaalleen.

    Sen lisäksi hän ottaa esille sen, ettei ihmisiä voi määrätä äänestämään. Sehän on tietysti demareilla tuoreessa muistissa, kun luulivat voivansa käskeä kansan äänestämään Halosen suoraan presidentiksi.

    Vaan toteaa vilpittömästi että on olemassa tietty riski jos kepu lähtee junttaamaan. Vilpitön toteamus on yhtä kaukana uhkailusta kuin Jokerit playoff_viivasta.

    Äänestä

Äänestäjiään!
Tottakai porukka nukkuu sunnuntaina krapulaansa!
On se sen näköistä sakkia. No onhan siellä näitä "tuonti suomalaisiakin"

Äänestä

Eihän siinä Halosessa vikaa ole, vaan vikahan on hänen kannattajissaan, joita on syytä moittia.
On se sakki sen näköistä, että ovat olleet yhteiskunnan elättinä jo 20 viimeistä vuotta!
Miksi palstan vasemmistoseriffi poistaa esin mielipiteen H:n poliittinen tausta kyseenalainen...antakaa kansan lukea totuuksia!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OIKEISTON HAJALLE!! kirjoitti:

Ei provosoiduta!!
Vetoamalla joihinkin yksittäis tapauksiin viime vaaleissa. Naurettavaa!!
Oikeistoon mahtuu mielipiteitä. Ei mitään juntta meininkiä!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu