ennusteet pielessä. Moni tuttavani, jotka ovat ilmeisesti äänestäneet Vanhasta, ovat sanoneet, etteivät viitsi enää toisella kierroksella mennä äänestämään. Itse äänestin Halosta ja aion äänestää toisella kierroksella. Vaan jos minäkin olisin äänestänyt vaikkapa Soinia, enpä viitsisi vaivautua äänestyspaikalle. Ovatkohan nämä "ennustajat" ottaneet tämän huomioon?
Toisen
kierroksen
278
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ota huomioon, että moni Halosta varsinkin ennakkoon äänestäneistä vaihtaa toiseen leiriin. Liian hätäisesti uurnille kiiruhtaneet joutuivat tv-tenteissä huomaamaan, millainen huonopinnainen ja osaamaton eukko hän todellisuudessa on.
Prosentit muuttuvat rajusti kaksinverroin, kun Haloslainen muuttuu Niinistöläiseksi. Kehotan teitä katsomaan vaalitentit ennen lopullista kantaanne. Niinistön osaaminen tulee varmasti esille samoin kuin Halosen sietämättömyys.
Kun 5 % Halosta äänestäneitä siirtyy Niinistön leiriin, on kokonaismuutos jo 10 %.
Kun ennusteita tehdään, on otettava huomioon myös se syöksykierre, johon nykyisen presidentin kannatus joutui pari viikkoa sitten ja joka jatkuu edelleen.
Todennäköisesti moni häntä ensimmäisellä kierroksella kannattanut joko ei vaivaudu äänestämään tai äänestää kilpailijaa.
Nyt olisi joka tapauksessa mahdollisuus saada aikaan muutos maan johdossa.
Globaalisuuden puolustajalla Tarjalla voisi olla paljon mahdollisuuksia vaikuttaa maailman menoon muualla kuin tuolla paikalla. Edistetään sitä toisella kierroksella!