Pirjo Kauppinen on hyvä esimerkki hyvä veli

mafiasta

Sonera Heinonen, miljardin munauksen miehelle annetaan lahjatyöpaikka YLE:stä. Vastalahjaksi tämä nimittää työkyvyttömän Kauppisen YLEN ohjelmatoimintaan mukaan. Vai mitkä ovat Kauppisen pätevyydet?

6

668

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pätevyydeksi

      mairea ja tekopirteä hymy. Sitä opetetaan Sarasvuon kursseilla.

    • Taneli Totuus

      Ihminen jolta puuttuu elämä ja itsetunto tyrkyttää itseään lehtiin ja televisioon vaikka siihen ei edes olisi aihetta.
      Joskus lehdet tarttuvat turhaan paremman puutteessa, laittavat sanat henkilön suuhun
      ja taskunpohjaan ropon pari, jutun antaja ja
      aihe ovat siis kauppatavaraa.

      Pirjo Kauppinen esiintyy toimittajana ja eikös mielenkiinto herännyt!
      Lyhyt kierros yliopistopiireihin vahvisti että PIRJO KAUPPISELLA EI OLE HYVÄKSYTYSTI
      SUORITETTUA TOIMITTAJAN TUTKINTOA!.
      Toimittajan pätevyyden nimittäin punnitsee loppujen lopuksi akateeminen loppututkinto.
      Professorit ihmettelivät "kuka toimittaja Pirjo Kauppinen!"

      Mutta miksi valehtelu, miksi esiintyä toimittajana jos ei edes ole sitä?

      Asiaa tutkittaessa selvisi että Pirjo Kauppinen on vain tavallinen juontaja.
      Juontajan ja toimittajan ero on yhtä
      vesiselvä kuin ero yöllä ja päivällä.

      Pirjo Kauppisen kontaktipinta "toimittajaksi"
      on rääpäletyö radioaseman juontajana sekä jobi edesmenneessä jaana lehdessä(kuuluu ns.
      keltaiseen lehdistöön, vastaa nykypäivän nykyposti-juorulehteä).
      Lisäksi keskeytettyjä opintoja,
      mutta edelleenkin: ei mitään konkreettista toimittajan pätevyyteen edellyttävää
      tutkintoa! Näillä eväin ei käytännössä ole perusteita saati edes laillista oikeutta
      kutsua itseään sillä ammattinimikkeellä mitä
      ei ole ...?
      ellei kyseessä ole taloudellisen hyödyn tavoittelu????
      Mitä erikoista Pirjo Kauppisessa voi olla verrattuna satoihin tuhansiin muihin
      vammautuneisiin? muu kuin julkisuudenhakuisuus "minä olen vähän tälläinen, säälikää minua ja antakaa armopaloja" "älkää välittäkö sadoista tuhansista muista vammautuneista"

      Selvisi lopulta todellisuus...!
      Pirjo Kauppinen on luonut itselleen
      valeammatin "toimittaja" jotta saa palstatilaa roskalehdistä ja huuhaamediasta..
      aseenaan hän käyttää vammaisuuttaan,
      "kukaanhan ei viitsi säälistä tarttua asiaan liittyviin epänäkökohtiin"
      Roskalehdet ja huuhaamedia eivät viitsi
      noudattaa journalistien kultaisinta etikettiä
      mikä on taustatietojen tarkistus, vaan
      painavat tekstiä henkilön valheen ja mielikuvien perusteella... !
      Valitettavaa että mainittu huuhaamedia on levinnyt nykypäivänä jopa Ylen kanaville ja sanomalehtiin... mm. Satakunnan kansa esittelee Pirjo Kauppisen tähtinäyttelijänä!

      Siis mitä ihmettä...? edelleen kierros yliopistopiireissä ja näyttämötaiteen puolella. Edelleen toteamus että Pirjo Kauppisella
      ei ole myöskään näyttelijän koulutusta,
      kukaan ei tuntenut näyttelijää nimeltä Pirjo Kauppinen.
      Tämä on faktaa ja tositarinaa jonka kanssa teidän on vain opittava elämään!!!

      Asiaa voisi tutkia myös lisää: tutkiessani Pirjo Kauppisen toimia juontajana (siis sen Pirjo Kauppisen joka mieltää itsensä toimittajaksi vaikka ei sitä ole, miksi ei
      samantien olisi mieltänyt että on vaikka presidentti tai kansanedustaja).
      Pirjo Kauppinen on ollut juontaja MTV3:n ala-arvoisessa helmi- ohjelma,
      joka on juuri sellainen ohjelma kuin Mtv3
      antaa katsojan ymmärtää olevansa, eli tyhmille suunnattu.
      Näin Pirjo Kauppisesta kerrotaan mainitussa ohjelmassa: heti perään olen laittanut rivin kysymyksiä mietittäväksi!

      Näillä Helmi-treffeillä Pirjo Kauppinen kertoo muun muassa, missä asioissa hän haluaisi kehittyä, miksi hän lähti mukaan politiikkaan ja kuka on hänen elämänsä Helmi eli ihminen, jota ilman hän ei haluaisi elää.

      kysymys: siis mitä ihmettä, Onko Pirjo Kauppinen jo mukana politiikassakin, herra varjele!!!!!

      Pirjo Kauppisesta on kasvanut suomalaisen sisun ja selviytymisen mannekiini. Hänet on valittu vuoden positiivisimmaksi suomalaiseksi ja muutenkin hänet tunnetaan valoisana optimistina, joka ei pienistä
      lannistu.

      kysymys: hahahaha ja aivan selvästi Pirjo Kauppisen itsestään kirjoittamaa tekstiä.
      Tiesittekös muuten että suurin osa julkisuudenkipeistä turhiksista
      lähestyy aina lehteä ensin itse kirjoittamallaan lehtijutulla itsestään. Yleensä toimittajat julkaisevat jutun sellaisenaan että
      säästyvät (turhan) kirjoittamisen vaivalta!

      - Joskus mietin, ymppäävätkö varsinkin vanhemmat ihmiset jotakin ylimääräistä sädekehää pääni päälle. Sisua ja urheutta on toki vaadittu varsinkin seitsemän vuotta sitten pyörätuoliin vieneen onnettomuuden jälkeen, mutta totuus on se, että olen varsin kaukana enkelistä. Ystävät ja perheenjäsenet tietävät että minussa asuu
      väliin turhamainen, joskus liiankin iloluontoinen ja tarvittaessa suorasanainen tyyppi.

      kysymys: ai, olisi mielenkiintoista tietää miten Kauppinen eroaa sadoista tuhansista muista neliraajahalvaantuneista? muuten kuin että
      on julkisuudenkipeä?
      Pirjo Kauppisella hepo vielä vetää vaikka kärryt on mennyt rikki. Tätä helmi- ohjelmaa
      lukiessa herää vielä epäilys että hepollakaan ei taida olla kaikki niinkuin kondiksessa?

      ja lopuksi, lause jolla ohjelmaa missä Kauppinen esiintyi markkinoitiin:
      Pirjo Kauppinen nauttii vauhdista ja vaarallisista tilanteista
      kysymys: hupsista! no tuon iljettävän mainoskaupallisen lauseen perusteella on todettava että Kauppinen halveksii muita vammautuneita
      ja korottaa itsensä "uhmakkaaksi" joka on ottanut elämässään vaaroja ja niitten johdosta menettänyt terveytensä" Tai en tiedä mitä vauhtia-vaaraa on kompuroida itse omassa kodissaan ja aiheuttaa
      itse tilansa ilman että se on muitten aiheuttama.


      Totuus! se on merkillinen asia sen takia kun se ei pala edes tulessakaan!

      • makkeri

        Pätevyydet heheh.


    • makkeri

      Ja miten muka rampa on mukana Ylen ohjelmatoiminnassa, ei mitenkään. Taitaa henkilön avustajat olla täällä valehtelemassa.

      • sääli on sairautta

        Eiköhän samantien pyrkis vaikka presidentiks. Keksis parempaa tekemistä jo kuin säälillä ja kerjuulla rahastaminen.


    • Tutkija Tarkka

      Ei Pirjo Kauppinen nimistä henkilöä ole koskaan ollut Ylen palkkalistoilla sen sijaan Liisa Kauppisia ja Pirkko Kauppisia Ylellä on mutta yhtä liikuntakyvyttömyyden takia todellisuuden kadottanutta espoolaista pienyrittäjää ei koskaan http://www.laki24.fi/keskustelu.php?id=37127

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3422
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3242
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      142
      3068
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      50
      2663
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1983
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1880
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1555
    9. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      40
      1445
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1350
    Aihe