Halonenko duunarien

Koittakaan muistaa yksi asia, kun mietitte kumpi edustaa Suomalaista työntekijää paremmin pressana: Halonen, yhteiskunnan elätti, joka ei ole koskaan eläessään tehnyt yhtään tuottavaa, verotettavaa työtä vaan ollut koko ikänsä järjestötoiminnassa valtion elätettävänä vai Niinistö, joka ainoana pressaehdokkaista on ollut ihan oikeassa työssä?

Kumpi siis on työväen presidentti, ihan oikeasti?
2107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yhdyn tähän kommenttiin. Kyllä Saulilla parempi kuva on työstä ja työyhteisöistä kuin halosella. En voi ymmärtää halosen suosiota, tai no lehdistö on puolueellinen ja suomalaiset lukevat lehtiä.

Nauroin makeasti (vaikka olisi varmaan pitänyt itkeä), kun HS teki vähän aikaa sitten jutun ehdokkaiden kahvipaikoista. Kaikkien muiden paikat oli kierretty pääkaupunkiseudulla ja Saulin paikassa oli käyty lapissa. Tasapuolisuuden vuoksi olisi kyllä pitänyt valita kahviot samalta alueelta.

Halosen Kulta Katriina kahvia kehuttiin maasta taivaaseen, kun taas Vanhasella ja Saulilla oli tarjolla "vain" Presidenttiä. Jos se kirjoitus ei ollut puolueellinen niin ei mikäään. Ja tällaista Halosta kehuvaa kirjoitusta Hesarista saa lukea harva se päivä.

Taisi olla City-lehti, joka oli laskenut kuinka paljon Hesarissa oli juttuja presidenttiehdokkaista ja minkä sävyisiä. Halosesta oli paljon positiivisia juttuja ja Saulista paljon negatiivisia. Toteutuuko tällaisessa yhteiskunnassa demokratia? Kysyn vaan.

Äänestä

siellä ulkomailla. Siitähän se Suomi nyt hyötyisi kuitenkin kaikista eniten. Pidetään provaripelle poissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asialla, hah! kirjoitti:

Koittakaan muistaa yksi asia, kun mietitte kumpi edustaa Suomalaista työntekijää paremmin pressana: Halonen, yhteiskunnan elätti, joka ei ole koskaan eläessään tehnyt yhtään tuottavaa, verotettavaa työtä vaan ollut koko ikänsä järjestötoiminnassa valtion elätettävänä vai Niinistö, joka ainoana pressaehdokkaista on ollut ihan oikeassa työssä?

Kumpi siis on työväen presidentti, ihan oikeasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu