Halonen tuntui olevan hyvin pettynyt siihen, ettei saanut yli 50% äänistä. Selitteli äänestäjien kotiin jäämisellä ja laittoi median (gallupit) syyksi.
Olin hieman järkyttynyt siitä, ettei Halonen osannut arvostaa niitä ääniä, jotka hän sai. Mielestäni asiaan olisi pitänyt suhtautua sillä lailla, että on hyvä että toinen kierros tuli. Kyllä presidenttiehdokkaankin pitäisi olla sitä mieltä, että demokratiassa kansa äänestää ja heillä on oikeus äänestää itselleen parasta ehdokasta ja olla myös äänestämättä lainkaan.
En ymmärrä Halosen kiittämättömyyttä. Se tuntuu pahalle ihmiseltä, jota monet suomalaiset äänestivät.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.