Miten se Haipola noita heittojaan perustelee?
Millä kokemuksella, tosiasioilla ja osaamisella hän tyrmäilee liiketoiminta-alaa, jossa menestytään koko ajan enemmän ja enemmän. Hyvä on, ei se kasvu toki tapahdu Raja-Karjalassa, mutta yllätys se on tämäkin:
Maailmaa on pönttövuoren takana enemmän kuin uskotkaan ja markkinoita kaikenlaisille tuotteille vaikka millä mitalla. Joku ne tuotteet aina markkinoille saattaa ja sinä tuskin olet ollut missään sen kaltaisessa mukana
Onko hän ollut joskus mukana yritystoiminnassa? Onko hän ansainnut omalla työllään ja omassa komennossaan joskus leipänsä tai jopa sille särvintä?
Onko hän perheellinen, asuuko omistusasunnossa ja onko nähnyt maailmaa muualtakin kuin näyttöpäätteen takaa?
Yksi asia on varmaa, hän on kiihkoilija sekä omassa uskossaan, että mielipiteissään.
Kiihkoilijat ovat vaarallista väkeä seurata, uskoa ja siteerata. On näet vanhastaan tiedetty, että kun tieto vaihtuu uskoon, tosiasioiden vaikutus puolittuu ja väittämisen voima kasvaa potenssiin.
Osama on ehkä meille paras osoitus siitä, mitä tapahtuu, kun asioita katsellaan vain oman navan suunnalta.
Uskovaiset ovat kuitenkin aina kaikkein pahinta väkeä vaikka toista vakuuttelevatkin.
Mitä Haipola tekee siis työkseen, paljonko ansaitsee ja onko töissä (jos on ollenkaan) kunnalla vaiko valtiolla?
Yksityiseltä hän olisi saanut jo potkut mielipiteittensä ansiosta, koska ei pysty fiksuuttaan missään peittelemään.
Minä tienaan VM:ssä 5-6tonnia per kuukausi ja se on jatkunut jo vuosia. Tulot kasvavat koko ajan ja se, mitä Haipola vakuuttelee teille, hyvät kanssaveljet ja -sisaret, ei liikuta minua piiruakaan.
Hyvää kevättä!
(PS. Puo tarkoittaa koillismaan murteessa persreikää ja pola on koho, eli korkki. Haluaisin olla se piikki, mutta se ei kuulostaisi niin sointuvalta)
Millä kokemuksella, tosiasioilla ja osaamisella hän tyrmäilee liiketoiminta-alaa, jossa menestytään koko ajan enemmän ja enemmän. Hyvä on, ei se kasvu toki tapahdu Raja-Karjalassa, mutta yllätys se on tämäkin:
Maailmaa on pönttövuoren takana enemmän kuin uskotkaan ja markkinoita kaikenlaisille tuotteille vaikka millä mitalla. Joku ne tuotteet aina markkinoille saattaa ja sinä tuskin olet ollut missään sen kaltaisessa mukana
Onko hän ollut joskus mukana yritystoiminnassa? Onko hän ansainnut omalla työllään ja omassa komennossaan joskus leipänsä tai jopa sille särvintä?
Onko hän perheellinen, asuuko omistusasunnossa ja onko nähnyt maailmaa muualtakin kuin näyttöpäätteen takaa?
Yksi asia on varmaa, hän on kiihkoilija sekä omassa uskossaan, että mielipiteissään.
Kiihkoilijat ovat vaarallista väkeä seurata, uskoa ja siteerata. On näet vanhastaan tiedetty, että kun tieto vaihtuu uskoon, tosiasioiden vaikutus puolittuu ja väittämisen voima kasvaa potenssiin.
Osama on ehkä meille paras osoitus siitä, mitä tapahtuu, kun asioita katsellaan vain oman navan suunnalta.
Uskovaiset ovat kuitenkin aina kaikkein pahinta väkeä vaikka toista vakuuttelevatkin.
Mitä Haipola tekee siis työkseen, paljonko ansaitsee ja onko töissä (jos on ollenkaan) kunnalla vaiko valtiolla?
Yksityiseltä hän olisi saanut jo potkut mielipiteittensä ansiosta, koska ei pysty fiksuuttaan missään peittelemään.
Minä tienaan VM:ssä 5-6tonnia per kuukausi ja se on jatkunut jo vuosia. Tulot kasvavat koko ajan ja se, mitä Haipola vakuuttelee teille, hyvät kanssaveljet ja -sisaret, ei liikuta minua piiruakaan.
Hyvää kevättä!
(PS. Puo tarkoittaa koillismaan murteessa persreikää ja pola on koho, eli korkki. Haluaisin olla se piikki, mutta se ei kuulostaisi niin sointuvalta)
Vastaukset 36
Vanhimmat
Sinäkään et kuitenkaan ole noita "heittoja" millään tavalla vaivautunut osoittamaan vääriksi? Joudut menemään henkilökohtaisuuksiin puolustaaksesi "firmaasi".
Tienaat siis sanomasi mukaan 5-6k€/kk, taidat olla aika ylhäällä sikariportaassa? Minkä yrityksen edustajana työskentelet? Myytkö tuotteita vai edustajuuksia?
"Miten se Haipola noita heittojaan perustelee?"
Lue!! Haipola perustelee sanomansa hyvinkin seikkaperäisesti ja on tehnyt oikein laskelmatkin heittojensa tueksi. Kumoa ne PERUSTELLEN jos ne kerran ovat aivan puppua.
Jos sallit huomautuksen, sinulla jäi heittosi perustelematta. Jotenkin tuntuu että osui arkaan paikkaan kun pitää takertua haipolan henkilökohtaisuuksiin. Hauku sen sanomisia, älä henkilöä. Vai etkö pysty osoittamaan haipolan sanomisia vääriksi?
Miten haipola perustelee?
Helppoa: hän on kopioinnut mikä hän on lyötänyt nettista (olisko se totta vai ei). Hän on sekoitannut kaikki, ja tarjo sen meille ilmaiseski!!
Jos mietitään miten kunnon tutkimus tehdään:
- etsitään materiaali: niin kuin haipola teki: kunnon kirjasto rottan työ.
- sen jälken kehitetään teoria, ja testi (teoreetiset laskelmat ...)
- sen jalkeen tarkistetaan jos laskelmat ovat "realistiset". Haipola laskemat sanoavat että pitaisi olla 1000000000000 VM-huijarit. Onko se totta? Ei ole. Haipola on vain 1000% vääri. Sitten kunnon tutkia etsis uusi lakselma, uusi teoria. Mutta haipola ei halua, koska uusi teoria todistais vain että hän on väärin!!
"Haipola laskemat sanoavat että pitaisi olla 1000000000000 VM-huijarit"
Niin, JOS VERKOSTO TOIMISI NIINKUIN SE LUPAA EDUSTAJILLEEN! Kasvumahdollisuudet ovat kuitenkin rajalliset. Häviäjiä on aina enemmän kuin niitä jotka siitä jotain tuloa saavat.
etkö ymmärrä vai muutenko vaan olet tyhmä? Jos olet itse ylempänä niin tietenkään et silloin voi ymmärtää sitä, että alemmat tasot menettävät enemmän rahaa kuin tienaavat.
voin todistaa että haipola ja sinä olette väärässä.
En vain aio olla kovin pitkään alalijassa.
"voin todistaa että haipola ja sinä olette väärässä. "
Anna palaa, olen pelkkänä silmänä! Vihdoinkin saadaan todisteet..
odotellaan kovasti miten saat sen todistettua.
"En vain aio olla kovin pitkään alalijassa. "
Miten meinasit päästä ylälinjaan? Tietenkin olet oman alalinjasi ylälinja.
Mutta tiedätkös montako ihmistä on sinun ylälinjassasi AINA?
Aikoinaan movettaja2, mursis ja phaipola kävivät varsin aktiivista keskustelua Moven palkkiojärjestelmästä. Laskelmat on tehty Moven omien palkkiojärjestelmien mukaan, jotka movettaja2 toimitti. Eipä noita tarvinnut netistä "kirjastorotan työllä" hankkia.
Kukaan ei ole niitä osoittanut vääriksi. Jos kuitenkin olen erehtynyt, niin pyytäisin linkkiä siihen keskusteluun, jossa se tehdään.
Jos ostan kunnon tuoteet, miten voin menettä?? olisin joka tapauksessa ostanut sen tuotte (vain eri kauppalta)??
Ai niin, jos ostat valtava määrä ja säilytät ne omassa autotallissa, sitten toki menettät. Mutta miksi nain tekisit?? olenko minä se tyhmä ihminen??
Se koko laskelma on vääri!! Se on pelka matikka, teoria, mutta ei yhtä realistinen tieto ja historia!!
Jos kehität simulaatio malli, sinun pitaisit tehda vertailu historialliset faktat mukaan: jos malli sanoo että 10v sisällä saadaan 1000000000 jäsenia, ja historia sanoo että saatiin 1000, sitten malli on VÄÄRIN, Historia EI voi olla.
Esim:
malli sano että joka vuosi määrä tuplantu
V.0 = 100 henkilöa
V.1 = 200
V.2=400
V.3=800
V.4=1600
V.5=3200
V.6=6400
V.7=12800
V.8=25600
V.9=51200
V.10=102400
Jos historia sanoo että, firma on 10v toiminut,ekä vuosi oli 100 henkilöä, ja nyt 5000 (joka on FAKTA), sitten ilman muuta, malli on VÄÄRIN. Verkosto EI TOIMII NIINKUIN PHAIPOLA SANOO!!! Se on varma!
Hyvä todistaja, kirjoitat usein ihan ymmärrettävästi, mutta nyt valitettavasti viestissäsi on kyse sinun täydellisestä väärinymmärryksestäsi.
Haipola sanoo nimenomaan, että nämä eivät ole mahdolliset kasvuluvut. Tämän vuoksi hän otsikoi nämä luvut usein sanoilla "Mahdottomat kasvuluvut". Paino on sanalla mahdottomat. Haipolan tarkoitus on nimenomaan todistaa, että jotta kaikki saisivat kunnolla tuottoa tekevän alalinjan (missä tahansa verkostomarkkinointifirmassa), kasvulukujen pitäisi olla näin mahdottomat.
Jos esimerkiksi verkoston alimmalla tasolla olevien esimerkiksi 1000 ihmisen pitäisi saada jokaisen 30 ihmistä alapuolelleen saadakseen edes kohtuulliset tulot, verkoston pitäisi värvätä 30 000 ihmistä. Ja jotta nämä 30 000 edelleen saisivat tarpeeksi alalinjaa edes jonkinlaisiin tuloihin, pitäisi värvätä 900 000 ihmistä. Haipola on sitä mieltä, että tämä on mahdotonta. Tämän lisäksi Haipola vielä väittää, että vaikka tämä olisikin jotenkin ihmeellisellä tavalla mahdollista, verkostoihin liittyvän väen määrä on kuitenkin hyvin rajallinen (jos ei muuten niin sillä tavalla, että maailmassa ei ole äärettömästi ihmisiä).
Esimerkiksi seuraaville tasoille edellä kuvatussa esimerkissä pitäisi saada 24 000 000 ihmistä, sitä seuraavalle 720 000 000 ihmistä, ja äkkiä maailman koko väkiluvun pitäisi olla verkostossa mukana. Ja tämähän on täysin absurdia.
Ymmärrätkö nyt?
Olette Haipolan kanssa siis SAMAA mieltä siitä, että historia todistaa tällaiset kasvuluvut vääriksi. Firmasi historia sanoo, että kymmenessä vuodessa nuo ensimmäiset 100 edustajaa ovat saaneet itselleen vasta keskimäärin 50 hengen alalinjan.
Jos firmassasi esimerkiksi 50 hengen alalinja on jatkuvien kohtuullisten tulojen edellytys, parhaassakin tapauksessa kohtuullisia tuloja verkostofirmastasi saa vasta 100 ihmistä, muutama lisää tekee pieniä tuloja, ja suurin osa ei saa mitään.
Esimerkillään Haipola yrittää todistaa vain sen, kuinka vaikea on saada jonkinlaisia tuloja tuottava alalinja. Yleensä se on käytännössä mahdotonta, ja teoriassakin potentiaalisten värvättävien määrän katto (jota Haipola kuvaa "markkinoiden kyllästymisenä") tulee hyvin nopeasti vastaan. Ei jokainen lähde mukaan näihin viritelmiin; lopulta hyvin harva lähtee.
Kasvuluvut ovat mahdottomat siksi, että verkosto ei (1) voi ikinä kasvaa kuvatulla tavalla, ja vaikka kasvaisikin, (2) maailman väkiluku on rajoitettu. Firmasi historia osoittaa tämän hyvin: 10 vuotta, sadasta 5000 ihmisen verkostoon. En tunne palkkiojärjestelmääsi, mutta kuinkakohan moni tällä tienaa? Ja kauanko menee, että verkosto kasvaa edelleen niin paljon, että kaikki nuo 5000 tienaavat jotakin kohtalaista firmasta? 500 vuotta?
Koska se todistus tulee?
Tätä odotetaan mielenkiinnolla, ensimmäinen todistus siitä, että Haipola on väärässä, lol
Toivottavasti laitat mukaan hiukan perusteitakin :)
niin näytän.
minua haittaa. on siellä aina. Jos ei ole ylälinjaa, ei ole myöskään alalinjaa.
Kato tällainen päivänselvyys tähän koska et ole itse hokannu.
kunhan rakennan sen todisteen. Odota puoli vuotta. Pidän sinut ajantasalla.
Lähtötilanteessa on yli kymmenen ylälinjassa.
"Lähtötilanteessa on yli kymmenen ylälinjassa."
Mitenköhän toi määrä sun ylälinjassa pitäs muuttua kasvaa vai pienenee :)
Ilmottele sitten tasasin väliajoin, että miten menee alotappa vaikka uus keskustelu..
Ja kerro sitte aina, miten sun palkkiot on muodostunut, siis värväyksen ja tuotemyynnin suhteen...
ne on osoitettu vääriksi. Keskustelusta on aikaa niin paljon että en niitä näin äkkiä löytänyt. siellä ne ovat luettavissa vieläkin.
En silloin itsekään ollut niin selvillä siitä palkkiojärjetelmästä mutta suunnilleen oikein minä niitä oioin.
Pilkakirveet vain alkoivat heilua kun ne näytti niin hyviltä että vastustajat eivät halunneet niitä hyväksyä. Olivat muka niin oikeassa että eiollut selvillä faktoilla kumottuihin virheisiinkään varaa tehdä korjauksia.
Kyllä ne on osotettu vääriksi tuola jossain, mutta en nyt löydä missä enkä muista miten, enkä jaksa sulle niitä ettiä eti ite...
Nyt kaikki varmasti uskovat sinua, kun noin vakuuttavasti juttusi taas perustelit...
Hyvä movettajat te ootte kuninkaita :)
"En silloin itsekään ollut niin selvillä siitä palkkiojärjetelmästä mutta suunnilleen oikein minä niitä oioin."
Suunnilleenkin on niin suhteellinen käsite :)
Ei ne varmaan menny ku muutamalla tonnilla ne palkka arviot pieleen per päivä :)
viimeisen vuorokauden aikana käytyjä keskusteluja lue ne oikein kunnolla ilman sitä ennakkoasennetta. Sieltäkin löytyy hyvin paljon sellaista joka kumoaa nuo laskelmat. Katso vaikka huviksesi. Vertaa niitä.
Niitä linkkejä kertyy melkoinen määrä jos kaikki keskustelut tähän linkittäisi.
Minä muuten tiedän että olet itsekin ne lukenut koska olet niihin myös vastannut. Mutta vastauksesi on ollut "ei VOI pitää paikaansa", syy miksi, Koska Haipola on toisin LAUSUNUT. Haipola EI voi olla VÄÄRÄSSÄ.
JUu'u näin eli ei ole mitään kumottu koska Haipola ei ole kumoamista vahvistanut.
haha
Voitko nyt vain osoittaa edes yhden virheen, tai edes linkittää yhden viestin, joka kumoaa esimerkiksi tämän esimerkin:
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/esimerkki.htm
tai tämän kirjoituksen:
http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/verkostomarkkinointi/tyypillinen/systeemi.htm
Yksikin linkki riittää, jos on jotenkin vaikeaa löytää paljon asiaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000013333130
täällä
http://www.geocities.com/pro_analysts/
http://www.quixtar.com/
Onko tämä se sinun eettinen VM yrityksesi?
en itse ole jaksanut tuhlata energiaani näihin "totuusfoorumeihin". Joskus käyn lukemassa huvikseni, kun siltä tuntuu. Haipola osaa kirjoittaa vakuuttavasti, mutta se joka pelkästään häntä uskoo, ei tiedä asioista käytännössä mitään. Jos oikeasti haluaa ottaa selvää niin ehkä joku muu paikka olisi sopivampi, kuin keskustelupalsta. Sama se niille, jotka näitä lukevat ja uskovat. Kypsä ja PÄTEVÄ ihminen tekemään tätä työtä haluaa nähdä asiat monelta kantilta. Tänne taas kirjoittelevat pääasiassa työttömät ja opiskelijat, jotka eivät tiedä asioista käytännössä mitään. Mahtaapa suurinosa olla vielä alaikäisikäin. Ja ketkä näitä sitten lukee? ..No, pääasiassa ne saman ryhmän ihmiset.
"Tänne taas kirjoittelevat pääasiassa työttömät ja opiskelijat, jotka eivät tiedä asioista käytännössä mitään."
Senkö takia esim. Moven edustajat ovat pitkälle koulutettuja markkinointi- ja myyntialan ihmisiä?
"Tänne taas kirjoittelevat pääasiassa työttömät ja opiskelijat, jotka eivät tiedä asioista käytännössä mitään."
Senkö takia esim. Moven edustajat ovat pitkälle koulutettuja markkinointi- ja myyntialan ihmisiä?
vaan sellaisia, joilla yleensä on muuta tekemistä, kuin istua kotona päätteellä lukemassa keskustelupalstoja. Ei pahalla työttömiä ja opiskelijoita kohtaan, hyvin harva, ainakaan vastustaja, on ollut päivääkään toiminnassa mukana. Mutta kumma kyllä, he täällä ovat äänessä.
/// "Tänne taas kirjoittelevat pääasiassa työttömät ja opiskelijat, jotka eivät tiedä asioista käytännössä mitään. Mahtaapa suurinosa olla vielä alaikäisikäin. Ja ketkä näitä sitten lukee? ..No, pääasiassa ne saman ryhmän ihmiset." ///
Millä perusteella toteat, että suurin osa tämän palstan keskustelijoista on työttömiä, alaikäisiä tai opiskelijoita? Esimerkiksi tekstisi asiasisältö (tai oikeamminkin sen puute), kirjoitustapasi ja oikeinkirjoituksesi surullinen tila ei anna meille mitään syytä olettaa, että olet täysi-ikäinen tai ainakaan että olet opiskellut muuallakin kuin ammattikoulussa tai että pärjäisit sellaisessa työssä, jossa tarvitaan älyä tai kirjallista kykyä. Siltikään en ole valmis väittämään, että olet työtön amis. Mistä minä sen voisin varmasti tietää?
Lisäksi tällä palstalla esiintyy huomattavasti parempia kirjoittajia kuin sinä - sellaisiakin kirjoittajia, jotka selkeästi eivät voi olla työttömiä amiksia. Jos opiskelijoilla on varaa ja aikaa "istua kotona päätteellä", on tietysti mahdollista, että osa heistä on (korkeakoulu)opiskelijoita.
/// "Ei pahalla työttömiä ja opiskelijoita kohtaan, hyvin harva, ainakaan vastustaja, on ollut päivääkään toiminnassa mukana." ///
Hyvin moni työtön ja opiskelija on ollut esimerkiksi juuri Moven toiminnassa mukana. Hyvin moni työtön ja opiskelija on ottanut minuun yhteyttä ja pyytänyt apua rahojensa saamisessa takaisin. Ja moni todennäköisesti ei-työtön ei-opiskelija on kirjoittanut tälle palstalle ja kertonut kokemuksiaan Movesta - siis siitä, kuinka koko toiminta on huijausta.
Voisitko nyt hyvä ihminen yksinkertaisesti kertoa, miten nämä esittämäsi epäuskottavat demografiset väitteet ylipäätään liittyvät esimerkiksi siihen, kannattaako Movessa olla mukana vai ei, tai siihen, onko Haipola väärässä vai ei? Jos esimerkiksi puolet meistä tänne kirjoittelevista olisi työttömiä amiksia ja toinen puoli olisi hovioikeudenneuvoksia, miten tämä vaikuttaisi siihen, että Movessa tulee ainakin noin 95 % edustajista takkiin tai että poliisi tutkii sen toimintaa?
Minusta ainoa relevantti seikka on se, että verkostomarkkinoinnin, erityisesti Natures/Nopg/Seven/Move -ketjun kohde on useasti nuoret, työttömät ja opiskelijat. Heillä on useasti myös erittäin vähän rahaa ja vaikkapa 999 euroa on heille suuri summa menetettäväksi. Jos olet oikeassa ja palstaa seuraavat ihmiset ovat pääsääntöisesti työttömiä ja opiskelijoita - sitä parempi. Haipolan (tai minun, tai monen muun) sanoma tavoittaa näin juuri ne, jotka muuten joutuisivat ehkä huijatuiksi.
"Senkö takia esim. Moven edustajat ovat pitkälle koulutettuja markkinointi- ja myyntialan ihmisiä?"
Vaan näin. Pitkälle koulutettavana.
täällä on kaikki! Jopa minä tällähetkellä.
Teen töitä samalla ja minulle maksetaan siitä palkkaa. Toisin kuin movessa :P
missä firmassa tienaat tuon 5-6 tonnia/kuukausi?
Taasko herra Rekola värvää lisää porukkaa moveen täällä, säälittävää..Vai olisitko vain rahaton joka on menettänyt itsensä movelle?
Kertoisit firman nimen niin saataisiin luotettavuuspohjaa asioille.
Tunnen monia uskovaisia ihmisiä,ne ovat aina avuliaita, rehellisiä ja tosiystäviä,jo monien vuosien takaa. AINA auttamassa jos on tarve.
Ne EIVÄT värvää huijausbisneksiin mukaan, niinkuin muut eiuskovat.
Sinulla ei selvästikkään ole niitä ystävinä, niistä kokemusta kun noin voit mustamaalata omien ajatustesi perusteella.
Värväri tuossa tosiaan kirjoittelee, kaveria vaan harmittaa kun täällä kerrotaan perusteltuja totuuksia hänenkin firmastaan - ja totuudethan haittaa bisnestä!
Yksikään fiksu menestynyt ihminen ei täällä rehvastelisi tuloillaan, jos sellaisia oikeasti olisi. Menestyjän ei tarvi täällä rehvastella. Paskapuhetta ja vanha konsti värvätä mukaan lisää porukkaa, joilta saa taas huijattua muutaman sata euroa itselle.
Olen läheltä seurannut nyt kolmea verkostofirmaa ja kaikkien värväystilaisuuksissa iso osa ajasta kerrottiin isoista tuloista, joihin pääsee helposti ja nopeasti kiinni. Nyt kun katsoo noita "isotuloisia" värvääjiä, niin tavallisia köyhiä ovat kaikki - tai no yksi hukkui verovelkoineen joku aika sitten.
Niin ja uskon kyllä että on rehellisiäkin verkostofirmoja, niistä ei vaan täällä puhuta eikä niihin täältä väkeä värvätä...
joista täällä puhutaan.
Panetteluuhan maailman yksinkertaisinta hommaa. Ei tarvi kun kertoo että on kuullut kerrottavan. Ei tarvitse itse valehdella kun sen valheen "syöttää" sinne jollekin tuntemattomalle naamatomalle taholle. Siinä on vielä hyvä että se tieto on kerrottu luottamuksella joten sen kertojaa ei voi paljastaa. Sattui vain vahingossa lipsahtamaan se salaisuus esiin.
Näin ja sitten on taas yksi kerroos lisää ja asian alku etääntyy koko ajan kuin verksotossa.
Se sanoi sen sanoneen kuulleensa...