Nopeaa toimintaaDocument Actions
Peruutin autoni Forumin autotallin seinään, kun kuulin autoradiosta Tanja Karpelan myöntäneen jollekin Outi Nyytäjälle valtionpalkinnon.
Pakko tässä on olla koko ajan valmiina liittymään nopean toiminnan joukkoihin, jos ylipäällikkö käskee. Nykyisen ylipäällikön aikana lähtö on erityisen nopea, kun pasifisti ei hyväksy aseita.
Kun Suomella on vain puolustusvoimat eikä lainkaan hyökkäysvoimia, nopean toiminnan joukot kokoontuvat Helsingissä rukoilemaan Temppeliaukion kirkkoon.
Museovirasto on ryhtynyt suojelemaan Malmin lentokenttää ja Aleksanterinkadun taloja. Se on kaupunginvaltuuston enemmistön mielestä pöyristyttävää. Pöyristys olisi siedettävää, jos suojeltaisiin ainoastaan Malmin kentän pyöristetty asemarakennus.
Kävin Eduskunnan sivistysvaliokunnassa kuultavana, ”asiantuntijana”. Kun näin neljännen kerroksen käytävällä kävelevän tuttuja äijiä, oikein säikähdin. He menivät kuitenkin ohitse ilmeisesti Eduskunnan urheilukerhon kokoukseen.
Eduskunnan henkilömuutoksista sai alakerrassa selkeän käsityksen. Alkamassa oli veteraanikansanedustajien kokous, johon reippaimpien joukossa marssi Nestori Kaasalainen, 90. Sampsa Aaltio tuli pyörätuolissa, mutta Helsingin kaksi aikaisempaa kaupunginjohtajaa Raimo Ilaskivi ja Eva-Riitta Siitonen reippaasti pääsisäänkäynnin portaita loikkien. Polvivammasta kärsivän Reiska Laineen kulku oli hitainta, mutta puhe nopeinta.
Annoin nimeni Itäkeskuksessa yrittäjyyden professorin Arto Lahden kansalaisadressiin, johon hän tarvitsi 20 000 nimeä päästäkseen presidenttiehdokkaaksi. Arto on jo valmiiksi presidentin näköinen, musta puku ja mirri kaulassa.
Kävin linja-autoasemalla hakemassa Sauli Niinistön vaalitoimistosta postikortteja. Joku valppaimmista ihmetteli, että mihin tarkoitukseen. Vastaus ”toiselle kierrokselle, varmuuden vuoksi” riitti ja tarjolla oli jopa kahvia.
Kirsi Piha -niminen nuori ja kaunis opiskelijatyttö liimaili aikanaan postimerkkejä Raimo Ilaskiven kampanjatoimistossa Fabianinkadulla. Hänestä tuli kansanedustaja. Sama Kirsi johtaa nyt linja-autoasemalla Niinistön tuotemarkkinointia, vaikka ilmoittautui edellisissä vaaleissa kuusi vuotta sitten ensimmäisten kokoomuslaisten joukossa Tarja Halosen kannattajaksi.
En huomannut kysyä, miksi Halonen ei enää kelpaa.
Martti Huhtamäki
1.12.2005
Keskustelussa nyt
» PRESIDENTINVAALIT -06 17.01.2006
» Uuden kunnan nimi 17.01.2006
» liioiteltua 16.01.2006
» Kuinka valtuutetut hoitavat työnsä? 14.01.2006
» Hiippari Paavolanharjussa 13.01.2006
Sappee-kysely
Mikä saa sinut lähtemään Sappeeseen?
hoidetut rinteet
hyvät ladut
upeat maisemat
muut ihmiset
opastettu ohjelma, safarit
Tapahtumakeskus Huipun ohjelma
en käy Sappeessa
Tulokset
Ääniä: 132
--------------------------------------------------------------------------------
Julkaisija Sydän-Hämeen Kustannus Oy, tekninen toteut
Huhtamäki:"Miksi Kirsille e ikelpaa enää
Halonen"?
1
187
Vastaukset
- Gutta-Perkka
...yht'äkkiä kelpakaan Halonen.
Eikö Varsovan liitto olekaan enää in?
Miten voi kuudessa vuodessa koko maailmankuva ja
'arvo'maailma muuttua noin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1632571Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2051198Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131111Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299933- 101912
- 66878
- 62855
- 53851
- 46849