Erikoinen kuukautisten poisjääminen.

Kuukautiset ovat olleet minulla jo 6-7 vuotta, mutta viime aikoina kierto on alkanut temppuilemaan. Puolen vuoden sisällä ovat alkaeet viikon tai pari myöhässä, mutta nyt yli kahteen kuukauteen eivät ole tulleet ollenkaan. Vatsakipuja on sen sijaan esiintynyt.
Olen n. 10 kiloa ylipainoinen ja yritin vähitellen muuttaa ruokailutottumuksiani terveellisimmiksi, esim. aloin käyttää rasvattomia tuotteita, syödä enemmän kasviksia, muuttaa ruoka-aikoja säännöllisimmiksi ja muutenkin vähentään ruuan kulutusta, lihan käyttöä olen yrittänyt rajoittaa parin vuoden aikana vähemmäksi, pyrkien ehkä joskus kasvisravintoon. Kaloreita en laske, mutten syö mitään kärpäsen annoksia. Liikuntaa en tällä hetkellä voi lisätä opiskelukiireiden vuoksi, mutta sekin on vielä tulevaisuudessa parannuksen alla.
En ole laihtunut ollenkaan (mikä ei ole yllätys), mutta voiko olla mahdollista, että ruokailutottumuksien muutos on jättänyt kuukautiset pois?
E-pillereitä en käytä, enkä pysty olemaan raskaana. Elän myös aikamoisen univajeen keskellä, sillä en pysty nukkumaan yössä kuin ehkä 3-6 tuntia (viikonloppuna saatan joskus nukkua 8 tuntia), en kumminkaan ole väsynyt.
Toivon, että joku täällä tietäisi, sillä alan olla jo huolissani.
Lääkärissä sanovat, ettei minulla ole mikään (muuta kuin ylipaino), eli olenko sitten vainoharhainen, ettei minulla enää ole kuukautisia?(!!)
Pikaisia vastauksia, alan jo stressata asian puolesta (ja tiedän, että stressin vuoksi kuukautiset saattavat jättää tulematta).
79446
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ylipaino ei mitä ilmeemmin ole syynä kuukautisten poisjäämiseen, sillä olen ollut jo 3-4 vuotta sen 10 kiloa ylipainoinen. Tuttavat sanovat, että olen hoikistunut, mutta vaaka näyttää minun olevan kilolleen tavallisissa mitoissani.
Olen 158-senttinen, painan 68 kiloa, ikää 18-vuotta. Ihannepaino olisi 50-kilon luokkaa, mutta lääkäri on sanonut kohdallani lievän ylipainon rajan kulkevan 62 kg:ssa.

Äänestä

Heippa!

mulla oli viime keväänä että kierto heitti että yhdet kuukautiset jäi tulematta vaikka kierto on muuten suht säännöllinen. Ja nyt on taas sama homma kuukautisiet 3 viikkoa myöhässä kas kun on kevät.

ja itse tiedän että stressiä riittää ja laihduttaa olen yrittänyt.
koska viime keväänä kun kävin lääkärissä juuri siksi kun säikähdin kuukautisten pois jääntiä niin lääkäri nauroi vain että kuule se ei haittaa... ja sitten tuumasi perään, että jos sä hoikistuisit niin kuukautisetkin alkaisi temppuilemasta. Eli sekin ylipainon syy.

muuta minun mielestä sun kannattaa kanssa odotella ihan rauhassa koska kyllä ne sieltä alkaa ja jotkuthan odottavat ihan puol vuotta .

koska se ei ainakaan edes auta että hermoillaan.

Tsemppiä

Äänestä
  • Olisin kyllä halunut tietää, onko ruokavalion muuttamisella mitään yhteyttä kuukautisten kanssa.
    Oli miten oli, nyt vihdoin tulivat, ja että mikä kipu. Oli lääkäriaikakin tilattu ja alkoivat tasan tuntia ennen sitä. Tuli valitettua lääkärille, jos olisin saanut selville jotain muuta, mutta eipä tuo osanut sanoa muuta kuin: "saatat olla raskaana, tee raskaustesti". Mitäpä minä testiä tekemään, kun olivat jo tulleet ja tiedän tasan tarkkaan, etten ollut/ole.
    Tyhmä mies todellakin. Ei uskoisi sen olleen pariakymmentä vuotta lääkärinä.
    Mutta kiitos. Meinasi jo pää pamahtaa, kun mietin kaikkia vaihtoehtoja.

    Äänestä

  • Crystal kirjoitti:

    Olisin kyllä halunut tietää, onko ruokavalion muuttamisella mitään yhteyttä kuukautisten kanssa.
    Oli miten oli, nyt vihdoin tulivat, ja että mikä kipu. Oli lääkäriaikakin tilattu ja alkoivat tasan tuntia ennen sitä. Tuli valitettua lääkärille, jos olisin saanut selville jotain muuta, mutta eipä tuo osanut sanoa muuta kuin: "saatat olla raskaana, tee raskaustesti". Mitäpä minä testiä tekemään, kun olivat jo tulleet ja tiedän tasan tarkkaan, etten ollut/ole.
    Tyhmä mies todellakin. Ei uskoisi sen olleen pariakymmentä vuotta lääkärinä.
    Mutta kiitos. Meinasi jo pää pamahtaa, kun mietin kaikkia vaihtoehtoja.

    Sama ongelma. Kuukautiset ovat jääneet pois :s Mutta luin lehdestä että kuukautisten poisjäänti on merkki siitä, että treenaat liikaa. Tietysti tähän voi olla montakin syytä... Mutta minun kohdalla se on varmasti syynä tähän, koska olen ylipainoinen ja olen alkanut laihduttamaan ja poljen kuntopyörällä 30km päivässä.

    Äänestä

Toivottavasti tämä ei mene nyt aiheen vierestä, mutta kerrompahan kuitenkin. :)

Aloin itsekin tästä aiheesta nyt netistä kaivella tietoja, nimittäin menkat ne on temppuilleet minullakin tässä viime aikoina. Olen 20-vuotias, 160cm ja 59kg eli ihan normaalipainoinen, ruokavalio on monipuolinen ja terveellinen, lenkkeilen muutaman kerran viikossa tai käyn kävelyllä. Eli kaiken pitäisi olla ihan ookoo. Itse en ainakaan usko että syömisillä olisi niin kauheasti tekemistä kuukautiskierron kanssa, mutta mikseipä tuo mahdollistakin ole.

Itse olen käyttänyt jo monta vuotta ehkäisynä Nuvaring-rengasta, ja luulisi jo senkin säännöllistävän menkkojen alkua. Eli kun renkaan otat pois niin parin päivän päästä menkat alkaa. Mutta kun viime joulusta asti ne ovat tulleet vain joka toinen kuukausi! En keksi mitään syytä sille. Olen luullut niiden alkaneen kun vuotoa on tullut vain noin tunnin ajan tosi tosi vähän, mutta sitten ne ovat taas kadonneet. Välillä olen ollut ihan paniikissa kun olen luullut olevani koko ajan raskaana ehkäisystä huolimatta. Itse asiassa juuri tällä hetkellä menkkani olivat taas viikon myöhässä kunnes tänään tuli ihan vähän vuotoa, mutta nyt ei enää näy mitään. Omituista. Ja ärsyttävää.

Äänestä
  • Niin, siis ruokavalioni on monipuolinen ja terveellinen, lenkkeilen muutaman kerran viikossa tai käyn kävelyllä, nukunkin tarpeeksi, syön tarvittavia vitamineja, enkä poltakaan. Eli kaikenhan pitäisi olla ookoo, mutta silti menkat vaan temppuilee. :/

    Äänestä

Minulla ainakin stressin takia jäävät kuukautiset usein pois. Olen nyt 22 vuotias n.10 kiloa ylipainoinen nuori neitokainen :) Ainakin 3 kertaa mulla kuukautiset jääneet pois yli 6 kuukaudeksi pelkän stressin ja elämäntilanteiden muuttumisen vuoksi. Lääkäri kehotti aikoinaan tekemään aluksi raskaustestin jotta stressi (raskauden pelko) lähtisi pois ja sen jälkeen odottelemaan 6 kk ja sitten tilaamaan ajan jos kuukautisia ei vielä silloin näkyisi :) Että kyllä ne sieltä vielä sinullakin alkavat jossain vaiheessa vielä! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Crystal kirjoitti:

Kuukautiset ovat olleet minulla jo 6-7 vuotta, mutta viime aikoina kierto on alkanut temppuilemaan. Puolen vuoden sisällä ovat alkaeet viikon tai pari myöhässä, mutta nyt yli kahteen kuukauteen eivät ole tulleet ollenkaan. Vatsakipuja on sen sijaan esiintynyt.
Olen n. 10 kiloa ylipainoinen ja yritin vähitellen muuttaa ruokailutottumuksiani terveellisimmiksi, esim. aloin käyttää rasvattomia tuotteita, syödä enemmän kasviksia, muuttaa ruoka-aikoja säännöllisimmiksi ja muutenkin vähentään ruuan kulutusta, lihan käyttöä olen yrittänyt rajoittaa parin vuoden aikana vähemmäksi, pyrkien ehkä joskus kasvisravintoon. Kaloreita en laske, mutten syö mitään kärpäsen annoksia. Liikuntaa en tällä hetkellä voi lisätä opiskelukiireiden vuoksi, mutta sekin on vielä tulevaisuudessa parannuksen alla.
En ole laihtunut ollenkaan (mikä ei ole yllätys), mutta voiko olla mahdollista, että ruokailutottumuksien muutos on jättänyt kuukautiset pois?
E-pillereitä en käytä, enkä pysty olemaan raskaana. Elän myös aikamoisen univajeen keskellä, sillä en pysty nukkumaan yössä kuin ehkä 3-6 tuntia (viikonloppuna saatan joskus nukkua 8 tuntia), en kumminkaan ole väsynyt.
Toivon, että joku täällä tietäisi, sillä alan olla jo huolissani.
Lääkärissä sanovat, ettei minulla ole mikään (muuta kuin ylipaino), eli olenko sitten vainoharhainen, ettei minulla enää ole kuukautisia?(!!)
Pikaisia vastauksia, alan jo stressata asian puolesta (ja tiedän, että stressin vuoksi kuukautiset saattavat jättää tulematta).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu