Pitkän harkinnan jälkeen tulin siihen lopputulokseen,että olisin valmis "lainaamaan" kohtuani sitä tarvitsevalle pariskunnalle.Mutta en ymmärrä,miksi minun tulisi tehdä se ilman korvausta?Jenkkilässä kohdunvuokraus on arkipäivää ja siitä maksetaan,tosin välitysfirmat rosvoavat vanhemmilta itselleen ison siivun.Kyllä minun mielestä on kyseessä sen luokan "projekti",että siitä kuuluu kunnon korvaus synnyttäjälle.
Kohdunvuokrauksesta kipukorvaukset!
Hellu
303774
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Vaan tässäpä tulee Suomen laki vastaan nyt ja varmasti jatkossakin (todennäköisesti). "Jenkkilän tyyliin" ei meillä varmastikaan ryhdytä. Siellä jo munasolujen luovutuksesta on tullut omaa luokkaansa.
Hei!
Me tarvitaan lainakohtu. Palkonko sinä ottaisit rahaa, että tekisit meille lapsen? Kysyn näin suoraan asian, anteeksi.
Suomessa tästä käytetään nimitystä kohdunlainaaminen ja näin maksaminen on lain vastaista, se on ero jenkkeihin. Siellä todella rahastetaan lapsettomien kustannuksella ja se ei minun mielestä ole oikein. Oli vasta munasolujen luovuttamisesta ohjelma ja siitä kuinka paljon ne saava soluistaan ja kuinka siellä rikkailla on vain varaa hankkia lapsia tällä keinolla ja varmaan tämä lainakohtukin maksaa niin paljon, että päätä huimaa.
Oletko ajatellut asiaa niin, että mitä jos jää kiinni siitä, että maksaa kohdusta? Voiko lapsen menettää sen jälkeen vai istuuko linnassa petoksesta? Kulut suomen lain mukaan saa maksaa kyllä ja nehän varmasti kaikki maksaa mielellään :)
jos minä vuokraisin kohtua. Hintakin olisi kohtuullinen.
laskutusta tulisi 9 kk palkasta, kivusta ja särystä, mahdollisista arvista, väljemmistä vaatteista, loppuajan selibaatista, henkisestä ahdistuksesta jne jne..
kyllä se summa alkaisi minimissään olla 60 000 € ja siitä eteenpäin...
ps.kuka hullu tälläiseen lähtee edes rahasta???
Eihän se teidän ole. Lapsi on lain mukaan äitinsä eli siis synnyttäjän, eikä hänen ole pakko luovuttaa sitä teille. Hän voi pahimmassa tapauksessa viedä sekä rahat että lapsen.
Jos jäätte kiinni siitä, että olette maksaneet lapsen "tekemisestä", menetätte lapsen hyvin suurella todennäköisyydellä, sillä silloin sitä ei anneta teille adoptioon, vaan sille etsitään toiset adoptiovanhemmat.
Oletteko tulleet ajatelleeksi, että kohdunvuokraus on pahimmanlaatuista naisen esineellistämistä ja hyväksikäyttöä? Entäs, jos lapsi kuolee synnytykseen tai sen synnyttäjä tai ehkä molemmat? Entäs, jos lapsi onkin niin pahasti vammainen, ettette haluakaan adoptoida sitä?
En kehota ketään suunnittelemaan kohdunvuokrausta. Se on ensinnäkin meillä laitonta ja toiseksi se on moraalitonta.
Juuripa tuollaiset aatokset olivat minunkin mielessäni...
Tiedän kyllä,että maksun ottaminen on laitonta,mutta mielestäni näin ei siis tulisi olla.Minä tekisin lapsen 20 000:sta eurosta,vastaan suoraan.Ja mitä tämä "tarjous" sisältäisi;
-Kannan ja kasvatan lasta 9 kuukautta
-Neuvolakäynnit
-Terveelliset elämäntavat ilman alkoholia,tupakkaa,lääkkeitä,huumeita,vääriä ruokia ym.lapsen kehityksen takaamiseksi
-Raskauden aikaiset oireet,esim:pahoinvointi,väsymys,hormonimyrskyistä johtuvat mielialanvaihtelut,nukkumisvaikeudet,epämukava olo raskauden loppuvaiheessa jne...
-Muut mahdolliset riskit:raskausmyrkytys,vuodepotilaaksi joutuminen jne...
-Synnytyskivut,repeämät jne...
-Synnytyksen jälkeinen mahdollinen masennus,raskauden jättämät liikakilot,arvet,veltostunut iho jne...
-Toipumisaika vaihtelee riippuen synnytystavasta.
Ja mitä luovuttajavanhemmat saavat?
-Geneettisesti oman lapsen!Arvo:Korvaamaton.
Onhan näitä kohdunlainaamisia tai vuokraamisia tehty Suomessa parisenkymmentä,yleensä kai synnyttäjänä on toiminut sisko,muu lähiominen tai ystävä.En ole kuullut,että synnyttäjä olisi tullut toisiin ajatuksiin ja pitänyt itse lasta,enkä nyt usko,että se olisi mahdollistakaan (en tosin ole ottanut asiasta tarkemmin selvää).Ja mistä sitä voi tietää,onko kyseisissä tapauksissa raha liikkunut.Kyllä minäkin omalle siskolleni lapsen tekisin ilman korvausta,jos tarve olisi,mutta minkä ihmeen vuoksi ryhtyisin moiseen ventovieraille ihmisille pelkästään hyvää hyvyyttäni.
Mutta jotta välttyisin tulemasta leimatuksi rahanahneeksi synnytyskoneeksi,asialla on toinenkin puolensa.
Mielestäni ajatus sinänsä on huikea ja on uskomatonta,mitä lääketiede voi saada aikaan.Tämä olisi mielestäni yksi vaihtoehto esim. ulkomaita adoption rinnalle (joka sekin on työlästä ja aikaa ja rahaa vievää,jos vanhemmat nyt ylipäätänsä täyttävät kriteerit ja saavat adoptioluvan).Kohdun lainaaminen ei ole sen moraalittomampaa kuin adotiokaan,jonkun toisen kohdussahan se adotiolapsikin on kasvanut.
Kokemus olisi onnistuessaan kaikille osapuolille aivan ainutlaatuinen ja kyllä sillä lapsella olisi aina erityispaikka sydämessä.
Yhtään väheksymättä lapsettomien parien surua,kyllä kyseessä on synnttäjälle niin kova koitos,että en siihen alkaisi,jos en muuta saisi kun kulukorvaukset ja hyvän mielen.Ja kaikkihan perustuu ehdottomaan luottamukseen,kyllähän minäkin toki tarkkaan katsoisin,kenelle lapsen tekisin.
miksi se on mielestäsi moralitonta?
Kirjoitat että: "Tämä olisi mielestäni yksi vaihtoehto esim. ulkomaita adoption rinnalle (joka sekin on työlästä ja aikaa ja rahaa vievää,jos vanhemmat nyt ylipäätänsä täyttävät kriteerit ja saavat adoptioluvan).Kohdun lainaaminen ei ole sen moraalittomampaa kuin adotiokaan,jonkun toisen kohdussahan se adotiolapsikin on kasvanut".
Ihmettelet että rinnastat kaksi niin erilaista asiaa ja vielä sanalla moraaliton...
Suuri ero on ainakin siinä että adoptiossa lasta haluavat vanhemmat samalla antavat mahdollisuuden JO OLEMASSA OLEVALLE lapselle saada parempi eleämä kuin mihin hänellä olisi kotimaassaan ollut. Tuntuu hienolta pystyä auttamaan vaikka pohjalla on toive omasta lapsesta eikä hyväntekeväisyydestä. Missa siinä on moraalittomuus?
Kohdunvuokrauksessa on suurin riski biologisten vanhempiten kannalta on se, ettet haluaisikaan luopua lapsesta kun olet kantanut sen sisälläsi 9kk.
Ja omalta kannaltasi sama ongelma mutta myös siinä tapauksessa että hoidat oman osuutesi sopimuksesta moitteettomasti voit kyllä saada siitä aikamoiset traumat/omantunnontuskat. En voi uskoa että tilanne on "laina"äidin kannalta henkisesti ongelmaton eikä ohi sillä että lapsi on syntynyt ja luovutettu vaan uskon että mietit asiaa koko elämäsi loppuun...
Minusta sijaissynnyttäjän käyttäminen on prostituoisun käyttämiseen verrattava teko, toisen ihmisen häikäilemätöntä hyväksikäyttöä. Vaikka sijaissynnyttäjiksi ryhtyneet usein katsovat olevansa hyväntekijöitä, niin rajansa on sillä mitä toinen ihminen voi toiselta pyytää.
Välistähän synnyttäjiä kuoleekin tai vammautuu loppuiäkseen synnytyksessä. Vaikka synnyttäminen Suomessa on nykyisin suhteellisen riskitöntä, niin kyllähän aina jonkinasteinen riski on olemassa, puhumattkaan siitä millaiset jäljet tuollainen tapahtuma jättää ko naisen mielenterveyteen.
Sijaissynnyttäjiksi ryhtyneillä on ainakin Amerikassa todettu olevan mielenterveydellisiä ongelmia. Ei kai kukaan täysjärkinen tuollaiseen puuhaan ryhtyisikään. Ja ennen kaikkea: kukaan kunnollinen ihminen ei ehdota toiselle tuollaista hommaa.
Kummallista vaahtoamista.
Juurihan oli tuolla alempana puhetta, että Suomessa on ollut vain 20 tapausta vuodesta 1990 alkaen. Siis kyseessä on todellakin marginaalinen asia, kun kerran 15 vuodessa on syntynyt vain 10 lasta sijaissynnyttämisen kautta.
Eiköhän näissäkin 20 tapauksessa kyseessä ole ollut kuitenkin ihmisen oma, vapaaehtoinen suostumus. Nimenomaan ihmisen hyväksikäyttämisestä pyritään eroon mm. sen kautta, ettei sijaissynnyttäjille makseta erillistä korvausta. Että se siitä prostituutioväitteestä.
Onko sinulta, nimimerkki mix, kysytty tällaista asiaa, kun suhtaudut siihen niin vallankumouksellisesti ja negatiivisesti? Onko sinulla kenties omakohtaista kokemusta asiasta? Sitten ymmärrän negatiivisen suhtautumisen. Mutta jos kyseessä on vain mutu-tuntuma, niin ehkä ei kuitenkaan kannata tulla saarnaamaan ja kertomaan 'ainoina totuutena' omia mielipiteitä.
Jokaisella tietysti saa olla omat mielipiteensä, ei sen puoleen. Mutta niiden julistaminen oikeina totuuksina ja muiden ihmisten elämäntilanteiden ja valintojen haukkuminen se vasta mielestäni on ala-arvoista.
Sinänsä tosin luulen, että asianosaiset, jotka sijaissynnyttämisessa ovat mukana, harkitsevat asiaa muiden näkökulmien kautta kuin lukemalla tällaisia keskustelupalstoja. Ihminen, joka päättää ryhtyä sijaissynnyttäjäksi tuskin muuttaa mielipidettään sen vuoksi, että joku nimimerkki mis on sitä mieltä, että onpa törkeää touhua.
Sinänsä on myös jännä asia se, että kiinnostaisi oikeasti tietää, millainen elämäntilanne esimerkiksi nimimerkillä mix on.
Olen vain huomannut elämäni aikana, että ne, joilla on jo omia biologisia lapsia, ovat usein juuri niitä, jotka herkimmin ovat sormi pystyssä opettamassa muita, miten pitää elää. Miten ei ole soveliasta adoptoida tai miten törkeää on edes haaveilla omasta biologisesta lapsesta sijaissynnyttämisen kautta.
Onhan se tietysti kiva, kun itsellä on asiat hyvin ja omia lapsia, kertoa muille omia mielipiteitä ainoina oikeina totuuksina.
elämä on ihan toisella tavalla pyhä kuin aikaisemmin. Vastustan keinohedelmöitystä ja kohdun vuokrausta ihmisarvon vastaisina asioina. Rajansa kaikella. Miksi elämä ei enää ole ihmisille pyhä asia ja äitiys poljetaan lokaan? Tulen tekemään kaikkeni, että Suomessa kielletään sekä keinohedelmöitys että kohdunvuokraus! Poliitikot saisivat ryhdistäytyä!
En todellakaan tarkoittanut,että adoptio olisi moraalitonta,päinvastoin.Täällä on tullut mielipiteitä puolesta ja vastaan,yritin vain viestittää että en näe mitään lapsentekotapaa yhtään sen parempana tai huonompana.
Ylipäätänsä olen sitä mieltä,että pariskunnat,jotka TODELLA toivovat lasta,ovat lapsen ansainneet ja niin se vaan on,että lääketiede on tullut esim. kohdunvuokrauksen muodossa tullut avuksi tähän asiaan,vaikka se monia eettisiä kysymyksiä heräättääkin.
missä ne korvaukset?
tähän asiaan kuuluu???
...jne. Pakkoisyys = oman elämän päätäntävallan mureneminen, pakottaminen, eriarvoisuus naisiin, elatusmaksut jne. Missä korvaukset siitä?
kanssasi olen. Itsekin voisin harkita kohtunu vuokraamista, jos itsekin hyötysin siitä jotain. Suomessahan siitä ei mitään hyödy ja on se kuitenkin niin iso asia, että en rupeaisi ihan hyvää hyvyyttäni. Ja sen vaikutuksen tuntuisi vielä jälkeenpäinkin kropassa. Pitäähän siinä pitää 9 kuukautta huolta jonkun toisen lapsesta, katsoa mitä syö, liikkua, käydä lääkäreillä. Kärsiä kaikki raskausvaivat, mahdolliset arbet lopppuelämäksi, synnyttää kaikkine kipuineen, repeämineen jne. Ja kun itse ei siitä mitään hyödy, jos kyseessä olisi oma lapsi, mutta silloin se on jonkun muun ja loppuelämän kantaa mukanaan niitä arpia ja muistoja raskaudesta.
.. ensinnäkin suuresta, ja hienosta päätöksestäsi. Tosi on, ettei kohdunlainaamisesta makseta, mikä on mielestäni väärin. Kyllä jonkinmoinen korvaus kuuluisi asiaan. Itse jos tarvitsisin synnyttäjää lapselleni, niin olisin valmis maksamaankin siitä, vaikkei huimia summia olisikaan varaa laittaa. Tuntuisi niin epäreilulta esimerkiksi sinua kohtaan, saimme onnellisen perheen ja sinä jäät kipuinesi ja ikävän tuskaasi. Jos laki olisi toinen, maksaisin, mutta kun sitä ei sallita..
Niin, en tiedä uskaltaisko sitä ryhtyä ns. laittomaan juttuun matkaan, vaikka kuinka haluaa itselle oman lapsen ja kun sitä itse en voi synnyttää. Siinä on kuitenkin niin isot riskit jäädä kiinni ja menettää rakastamansa lapsi kokonaan.
Ja toisaalta kun ajattelee, että kaikki kulut kuitenkin saa synnyttäjälle maksaa ja hänen kuuluisi tehdä lapsi hyvästä sydämestä ja halusta auttaa lapsetonta paria, niin eikö tämä käy hänelle ns. palkkiosta? Näin minä kyllä asian ajattelisin, jos synnyttäisin toiselle lapsen.
Toisaalta taas tämä on niin iso asia puolin ja toisin, että voisi olla kohtuullista maksaa synnyttäjälle tietty summa, mutta mielestäni se ei saa olla niin iso, että se on rahastusta. Ei kai kukaan suomen maassa halua tehdä jotain hyvää toiselle rahastamalla häntä?
En tiedä, tämä on kyllä erinomainen keino saada lapsi, mutta riskejä on paljon ja mietityttää, että uskaltaako sitä alkaa moiseen...
Luin hallituksen esitystä, jossa mainittiin myös tämä kohdunvuokraus. Siinä sanottiin, että vuodesta 1990 alkaen kohdunvuokrausyrityksiä on ollut parisenkymmentä, joista kymmenen on onnistunut eli terve lapsi on syntynyt. Eli eipä niitä sijaissynnytyksiä nyt niin paljon Suomessa ole, vaikka kyseinen menettely on kyllä ihan laillista täällä meillä (toisin kuin joku väitti).
Rahaa ei liikutella sen vuoksi, ettei tästä tulisi mitään bisnestä, jossa köyhä osapuoli rahoittaa elämistään sillä, että synnyttää lapsen jollekulle toiselle. Nämä sijaissynnyttäjät ovat olleet lähisukulaisia tai ystäviä, jotka ovat halunneet auttaa lähimmäistää. Nimenomaan taloudellista hyötymistä ei ole ja mm. sen vuoksi tämä sijaissynnytysasia haluttaisiinkin kieltää, jos tämä hallituksen esitys menee eduskunnassa läpi.
UK:ssa ja Hollinnassa sijaissynnytykset ovat ihan lain puitteissa sallittuja. Muissa Pohjoismaissa paitsi Suomessa taas kiellettyjä.
Itse olemme mieheni kanssa valitettavasti tilanteessa, jossa olemme joutuneet pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja oman lapsen saamiseksi. Adoptiota on ajateltu, mutta vielä tällä hetkellä se ei tunnu omalta ratkaisulta. Sijaissynnytystäkin olemme ajatelleet ja ajatus on pikkuhiljaa kypsymässä. Mutta kuten sanottua, ne ovat vielä hyvin harvinaisia. Olen menossa tänään lääkäriin puhumaan vielä siitä, jos oman lapsen saaminen omin neuvoin olisi mahdollista. Sairastan lapsuusiän diabetestä ja riskit raskauden aikana voivat muodostua liian ylitsepääsemittömiksi. Mutta halu omaan lapseen on niin valtava, että vaikka olen riskisynnyttäjä, sen riskin olen valmis kantamaan.
Mielestäni on hienoa, että joku lähtee synnyttämään toisen ihmisen lasta. Olen seurannut oman siskoni raskautta ja vaikka hän on voinut oikein hyvin koko raskautensa ajan (laskettu aika aivan parin päivän päästä), niin onhan se ihan suuri asia naisen elämässä kantaa lasta. Tietysti se, että haluaa antaa niin hienon ja suuren lahjan jollekulle lähimmäiselle osoittaa ihmisen suurisydämisyyttä, mutta kyllä se ihmiseltä paljon vaatii.
Laki ei tunne sijaissynnyttäjäsopimusta eli kysymyksessä on aivan normaaliadoptio, jossa ei oteta huomioon, että adoptoijat ovct lapsen geneettiset vanhemmat. Siinä tietysti voi olla se vaara, että sosiaaliviranomaiset pääsevät väliin, jos eivät pidä adoptoivaa pariskuntaa eli siis lapsen geneettisiä vanhempia vanhemmiksi sopivina.
Kohdunvuokraus on laillista Suomessa.
Naisen munasolu hedelmöitetään miehen siittiöillä ja hedelmöittynyt munasolu laitetaan sijaissynnyttäjän kohtuun. Sijaissynnyttäjä synnyttää lapsen ja on tämän laillinen äiti siihen asti, kunnes adoptio on selvä eli munasolun ja siittiöt luovuttanut pari on saanut adoptoitua lapsen.
Älä viitsi lietsoa mitään omituisia mutu-kuvitelmia jostain älyttömistä 'vaaratilanteista'. Niitähän voisi keksiä vaikka kuinka paljon. Eiköhän anneta ihmisten itse päättää, mitä haluavat tehdä eikä olla jostain syystä niin katkeria.
Sijaissynnytykseen ryhtyvät ihmiset joutuvat varmasti miettimaan muutaman kerran enemmän omaa suhtautumistaan lapseen, vanhemmuuteen ja raskauteen. Tuskinpa siihen kukaan heppoisin perustein lähtee, vaikka kovasti sitä ajatusta täällä jostain syystä haluat viljellä.
Lain kannalta sitä ei ole olemassakaan. Se ei ole laissa kiellettyä eikä sallittua, eikä näin ollen siitä ole mitään ohjeita laissa. Kaikki on siis kiinni lapsen synnyttäjästä. Ei hänen ole mitään sopimuksia pakko pitää. Sosiaaliviranomaiset voivat puuttua asiaan, jos aihetta ilmenee.
Tiedän että sijaissynnyttäjiä on käytetty meillä Suomessakin. Silloin kysymyksessä on ollut joku lapsen tilanneen geneettisen äidin lähisukulainen. Hänen oma äitinsä tai siskonsa, joka on tehnyt tämän ilman korvausta. Näissä tapauksissa ei siis ole kysymyksessä varsinainen kohdunvuokraus, jossa maksetaan jollekin ulkopuoliselle sijaissynnyttäjälle lapsen kantamisesta ja synnyttämisestä.
Ja heitäkään ei ole kuin alle parikymmentä. Varsinaisesti ei voida edes puhua kohdunvuokrauksesta vaan sijaisynnyttämisestä.
60000 € ja 20000€ on tarjottu, itse olen ensimmäisen kannalla. Kuitenkaan en ryhtyisi touhuun noin vain, olisin itse äärimmäisen tarkka siitä kenelle lapsen synnyttäisin. Oikeastaan syy siihen miksi voisin toimia sijaissynnyttäjänä on halu auttaa ihmisiä; syövän vuoksi kohtunsa menettäneitä tms. Kaikista mieluiten auttaisin vakavaraista, luotettavaa, lapsirakasta, pitkäänseurustellutta homoparia, koska heillä ei ole mahdollisuutta adoptoida lasta mikä mielestäni olisi ehdottomasti paras vaihtoehto kaikille lasta suunnitteleville.
Koska lainsäädäntö on suomessa mitä on; kuka tahansa hedelmällinen 14 vuotias tyttö voi haarojaan levittämällä tulla kadulla raskaaksi ja nauttia sen jälkeen valtion etuja mutta homopari ei saa lapsen edunkaan nimissä adoptoida edes perheensisäisesti, on aivan oikeutettua synnyttää lapsi hyvään ja rakastavaan perheeseen vaikkakin "laittomasti". Mielestäni moraali käsittää paljon laajempia asioita kuin "laki" vrt. klassista esimerkkiä saako varastaa lääkkeitä jos lapsen elämä on siitä kiinni.
Uskoisin että perinpohjainen tutustuminen lasta haluavaan pariin, yhteiset sopimukset mm. vammaisuuden, onnettomuuden yms suhteen olisivat välttämättömiä. Suhtautuisin lapsen kantamiseen työnä mutta eräänlaisena kutsumuksena. Ainakaan sana hyväksikäyttö ei mielestäni kuvasta tilannetta, jossa synnyttäjän motiivina on muu kuin raha -tietysti raha on tärkeää, koska se mahdollistaisi ko. projektin, ainakin omalla kohdallani. Koska työskentelen kotonani, vaalin kehoani ja mm. raittius on itsestäänselvyys sekä olen synnyttämässä mahdollisesti oman lapsen viiden vuoden sisällä, en näe mitään syytä sille miksen voisi toimia sijaissynnyttäjänä. Mielestäni 60000 euroa on varsin käypä korvaus vuoden työpanoksesta.
Minä lähtisin projekttiin halvemallakin,kunhan vanhemmat olisivat kunnollisia.Mä en vaan voi ymmärtää,mikä tästä hommasta tekee niin moraalitonta monen mielestä?Jos asia suunnitellaan ja sovitaan yhteisymmärryksessä loppuun saakka niin tämän pitäisi olla ilonen asia kaikille osapuolille.Enkä usko,että vanhemmat,jotka tähän ryhtyisivät,tekisivät sitä hetken mielijohteesta,eiköhän tämä olisi loppuunajateltu juttu molemmin puolin.
Ja tottakai mahdollisiin ongelmiin tulisi varautua.
Ota yhteyttä, jos olet vielä käytettävissä. Minä kerron suunnitelmistamme. [email protected]
Heipähei Hellu!
Myös me mieheni kanssa olisimme valmiita keskustelemaan asiasta sinun kanssasi yksityisesti ja kertomaan oman, vaikean tilanteemme. Jos olet vielä kiinnostunut, niin olisimme hyvin kiitollisia, jos ottaisit yhteyttä meihin. Sähköpostimme on:
[email protected].
Ystävällisin terveisin
Toivovat
Heippa!
Mahtaako tuo sähköpostiosoite olla oikein kirjoitettu?
Me etsimme myös sijaissynnyttäjää, jos voisit auttaa kirj os [email protected]. Kevään odotusta kaikille
Itse olen harkinnut "kohdun" SEKÄ munasolun vuokrausta... ts. nainen kantaa ja toimii biologisena äitinä. Pointti kuitenkin olisi että nainen luovuttaa oikeudet lapseen 100%. Kun sopivia "äitejä" ei ole löytynyt tähän ikään niin yksin sitten. Eli omat perimät/geenit ja 100% yksinhuoltajuus mitä ei voi jatkossa kiistää. Mielipiteitä?