Presidentin tärkein tehtävä nykyaikana Suomessa on johtaa ulkopolitiikkaa, sisäpolitiikassa hänellä on vain mielipidevaikuttajan asema. Usein kysyttäessä suhteista ulkomaihin Tarja Halonen vastaa, että hän on kyllä tavannut valtionpäämiehiä, puhunut heidän kanssaan ja suhteet ovat ”hyvät”. Tämä on hieman merkillistä, koska tällainen toiminta on vähintä mitä presidentin virka edellyttää. Halonen siis toteaa, että hän on kyllä presidentti? Se onko Halonen ”hyvä presidentti” on sitten aivan toinen asia. Sauli Niinistö omassa kampanjassaan korostaa presidentin vaikutusta ulkopolitiikassa Suomen edunajajana ja tämä toteutuessaan toisi varmasti elävyyttä presidenttiyteen.
Halonen puhuu myös paljon paremman ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamisesta ja ihmisarvoista. Valitettavasti kauniit puheet eivät paljon lämmitä ja ilmeisesti menneisyyden aatteellisuus Halosen tapauksessa aiheuttaa ikävää puolueellisuutta ihmisoikeuskysymyksissä. Suuret puheet kaikuvat onttouttaan esim. Halosen vieraillessa Armeniassa hän oli täysin kykenemätön tunnustamaan Turkin toimeenpanemaa armenialaisten kansanmurhaa ensimmäisessä maailmansodassa ja sen jälkeen. Niinistöllä voisi olla urheutta ja rohkeutta ottaa kantaa tällaisiin kipeisiin kysymyksiin, vaikkakaan hän ei suuren ääneen maailman ihmisoikeuksista puhukaan.
Kun katselee Halosen presidenttikautta, ei voi välttyä näkemästä sen harmautta ja mitäänsanomattomuutta. Halonen ei edes tarjoa mitään uusia ideoita, sanoo vain jatkavansa samaa uneliasta linjaansa. Maailma on muuttunut paljon tänä aikana, paljon tapahtui ulkopolitiikassa, mutta Haloselta tuntuu puuttuvan täysin dynaamisuus ja todellinen tasapuolinen kantaaottavuus. Tuntuu pahalta ajatella, että tämä harmaus jatkuisi vielä toiset kuusi vuotta. Niinistö voisi tuoda uuden raikkaan tuulahduksen ja vireän aktiivisen ulkopolitiikan.
On outoa, että välillä kaikki toteavat presidentinvaalin olevan henkilövaali. Sitten silmänräpäyksessä tämä unohdetaan ja otetaan vanhat puoluepoliittiset rajat esiin, kaivetaan poterot ja aletaan ampumaan niillä samoilla iänikuisilla argumenteilla. Politiikka on politiikkaa. Niinistöllä on kampanjassaan kuitenkin hyvä pointti, vastakkainasettelusta eroon pääseminen. Toki iskulause ”työväen presidentti” on yliampuva, mutta ajatus on presidenttiyttä ajatellen oivallinen. Ei presidentillä ole todellista valtaa sisäpolitiikassa ja ulkopolitiikassa ”vasemmisto, oikeisto” linjat eivät enää niinkään päde. Niinistö tuntuu ymmärtävän paljon paremmin presidenttiyden todellisen luonteen toisin kuin harmaa, hieman tyhjänpäiväsiä lauseita toistava Halonen.
Kohta pidetään eduskuntavaalit, siellä voi taas ”tunnustaa väriä”, ajatella sisäpoliittisia asioita ja äänestää poliitikkoja, joilla todella on valtaa näissä asioissa. Nyt äänestetään presidenttiä, ihmistä ja persoonaa, joka edustaa suomalaisuutta ulkomailla. Paras vaihtoehto tähän tehtävään tässä tilanteessa on Sauli Niinistö.
Halonen puhuu myös paljon paremman ja oikeudenmukaisemman maailman rakentamisesta ja ihmisarvoista. Valitettavasti kauniit puheet eivät paljon lämmitä ja ilmeisesti menneisyyden aatteellisuus Halosen tapauksessa aiheuttaa ikävää puolueellisuutta ihmisoikeuskysymyksissä. Suuret puheet kaikuvat onttouttaan esim. Halosen vieraillessa Armeniassa hän oli täysin kykenemätön tunnustamaan Turkin toimeenpanemaa armenialaisten kansanmurhaa ensimmäisessä maailmansodassa ja sen jälkeen. Niinistöllä voisi olla urheutta ja rohkeutta ottaa kantaa tällaisiin kipeisiin kysymyksiin, vaikkakaan hän ei suuren ääneen maailman ihmisoikeuksista puhukaan.
Kun katselee Halosen presidenttikautta, ei voi välttyä näkemästä sen harmautta ja mitäänsanomattomuutta. Halonen ei edes tarjoa mitään uusia ideoita, sanoo vain jatkavansa samaa uneliasta linjaansa. Maailma on muuttunut paljon tänä aikana, paljon tapahtui ulkopolitiikassa, mutta Haloselta tuntuu puuttuvan täysin dynaamisuus ja todellinen tasapuolinen kantaaottavuus. Tuntuu pahalta ajatella, että tämä harmaus jatkuisi vielä toiset kuusi vuotta. Niinistö voisi tuoda uuden raikkaan tuulahduksen ja vireän aktiivisen ulkopolitiikan.
On outoa, että välillä kaikki toteavat presidentinvaalin olevan henkilövaali. Sitten silmänräpäyksessä tämä unohdetaan ja otetaan vanhat puoluepoliittiset rajat esiin, kaivetaan poterot ja aletaan ampumaan niillä samoilla iänikuisilla argumenteilla. Politiikka on politiikkaa. Niinistöllä on kampanjassaan kuitenkin hyvä pointti, vastakkainasettelusta eroon pääseminen. Toki iskulause ”työväen presidentti” on yliampuva, mutta ajatus on presidenttiyttä ajatellen oivallinen. Ei presidentillä ole todellista valtaa sisäpolitiikassa ja ulkopolitiikassa ”vasemmisto, oikeisto” linjat eivät enää niinkään päde. Niinistö tuntuu ymmärtävän paljon paremmin presidenttiyden todellisen luonteen toisin kuin harmaa, hieman tyhjänpäiväsiä lauseita toistava Halonen.
Kohta pidetään eduskuntavaalit, siellä voi taas ”tunnustaa väriä”, ajatella sisäpoliittisia asioita ja äänestää poliitikkoja, joilla todella on valtaa näissä asioissa. Nyt äänestetään presidenttiä, ihmistä ja persoonaa, joka edustaa suomalaisuutta ulkomailla. Paras vaihtoehto tähän tehtävään tässä tilanteessa on Sauli Niinistö.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.