SETA, pedofiilit ja Halonen

Olen aivan varma, että joskus noin 20 vuotta sitten SETA antoi pedofiileja ymmärtävän lausunnon. Sattuuko kellään olemaan sitä, voisi olla ajankohtainen. Eräs nykyään paljon julkisuudessa oleva henkilö oli silloin ao. laitoksessa duunissa.
8652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kyllä tämä on varmaan totta. Myös Sauli, nimiä mainitsematta oli erittäin hanakas antamaan mielipiteitään asiasta.

Luotettavista lähteistä olen kuullut että eräs nimeltä mainitsematon porvarimies on sanonut; "blaablaablabblab jokellus jokellus"!!!

Hän on selvästi kannattanut tuohon aikaan Alppien valtioiden ulkopoliitiikkaa; eihän muuten voisi kuulla suomalaisen pojan jokeltelevan kuin Sveitsin poikain jotka ovat oppineet puoluettomuuden jo aikoja sitten isiltään...

Sveitsi ei suostu liittymään mihinkään poliittiseen ynnä muuhun liittoon mutta tämä suomalaispoika pitää nyt tärkeänä että oma maa liittyy kaikkeen mahdolliseen joka tulee edistämään hänen ja hänen kaltaisten liiketoimia ulkomailla..Jokellus kertoo kaiken, ei silleen että kansa sen huomaisi vaan hiipien, kuten tapana on ollut...

Äänestä

niitte seta juttunes,nyt on pressavaalit.ja tarja voittoon.

Äänestä
  • Ei seksuaalista tasa-arvoa. Homot ja lesbot eläkööt kuten nytkin mutta en missään tapauksessa halua heille adoptio-oikeuksia.
    Mihin tämä maailma on menossa?

    Perinteiset arvot kunniaan. Koti, Perhe, Isänmaa.
    Tarja ei niitä kannata.

    Äänestä

  • ja niin taidat olla sinäkin kun sitä kannatat

    Äänestä

  • ruma kuin perse kirjoitti:

    ja niin taidat olla sinäkin kun sitä kannatat

    sisäinen kauneutesi suorastaa häikäisee säteilyllään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


isä minäkin kirjoitti:

Olen aivan varma, että joskus noin 20 vuotta sitten SETA antoi pedofiileja ymmärtävän lausunnon. Sattuuko kellään olemaan sitä, voisi olla ajankohtainen. Eräs nykyään paljon julkisuudessa oleva henkilö oli silloin ao. laitoksessa duunissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu