Halonen tuntuu turvallisemmalta vaihtoehdolta presidentiksi kuin Niinistö.
Niinistön politiikka syrjii sairaita, vanhuksia, vammasisia, köyhiä tai muutoin heikommassa asemassa olevia. Keskutassa on myös potkittu päähän niitä puolueenjäseniä, jotka yrittävät puolustaa heikommassa asemassa olevia. Keskuta tulee puolueena varmasti pienennemään, myös kaupunkien valtuutetut vähenee.
Niinistön politiikka syrjii sairaita, vanhuksia, vammasisia, köyhiä tai muutoin heikommassa asemassa olevia. Keskutassa on myös potkittu päähän niitä puolueenjäseniä, jotka yrittävät puolustaa heikommassa asemassa olevia. Keskuta tulee puolueena varmasti pienennemään, myös kaupunkien valtuutetut vähenee.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ja Halosen taustavoimat ovat olleet enemmän lapsiperheiden asialla.
Tarja Halosen tuki perhe-arvoille on kyllä olematon. Joensuussa Homoeroottisessa Tarja-rock showssa ruoskittiin alastonta miestä. On muistettava, ettei presidentti ole jakamassa rahoja lapsiperheille. Hänen on arvoillaan suojeltava lapsiperheitä. Niinistö on kahdesta selkeästi parempi.
Presidentti on mielipidejohtaja, että siinä mielessä voi mielipiteillä ruoskia myös hallitusta.
Mutta hyi olkoon mikä tommonen ruoskimisjuttu on? Onko se ihan totta tollasena?
Me äänestämme kyllä Tarja Halosta turvallisempi
vaihtoehto.Kyllä Sauli ajaa poikamme sotaan !!
Liian kylmä ja kyyninen tyyppi !
Eikä nais suhteillaan ole mitään kehumista
tai nuorille esimerkkiä .Suhde Tanjaan oli
juuri sitä PINTALIITOA mitä saatiin kaikki lehdistä lukea !!!Kauneus kun on katoavaa....
Keskustanaisena äänestään Halosta koska kokoomusnaisetkin valitsivat viime kerralla Halosen. Nyt on naisen hyvä äänestää Halonen, yli 60-vuotias nainenkin voi edetä urallaan.
Nainenhan on jo 30-kymppisenä vanha työelämälle, ainakin joidenkin mielestä, nyt meillä naisilla on mahdollisuus näyttä, etti edes 60-v. vanha nainen ole vanha työelämän pyörteisiin
kerranhan sitä ihminen erehtyy. En menisi Saulon naisjuttuja sorkkimaan, ruvetaan pian sorkkimaan muidenkin. Ja eiköhän siitä ollut Tanjallekin jotain hyötyä. Kahden kauppa....
Pressan valitseminen vain siksi että on nainen ja
60v on hiukan ontuva peruste.
Tasa-arvo ei ole tärkein tehtävä tässä yhteiskunnassa. Työllisyyden varmistainen on...
Yrittäjyyden tukeminen lisää niitä työpaikkoja ja kun työpaikkoja tulee lisää, hyvinvointi kasvaa
niiden pienten lähimmäistemme elämässä, joilla on ollut pula työstä.
Meille naisille on tullut työtä hakiessa joskus vastaan törmäys siitä, että kun esim. 38-vuotiaalle on sanonottu etenkin miehen ollessa haastattelua tekemässä, että "onko sulle koskaan sanottu, että olet vanha", niin tässä on nyt hyvä tilaisuus tätä paikata, kun Halonen näyttää, että nainenkaan ei ole uralla etenemisessäkään koskaan liian vanha.
Miehet pääsee uralla etenenään ja jopa uusiin tehtäviinkin vaikka ikää olisikin, mutta naisille tämä on ollut vaikeampaa, on törmätty ikään.
Tässä nimenomaan on kyseessä työllistyminen. Kaikenikäisillä työikäisillä naisillakin on mahdollisuus parempaan työölisyyteen, ei katsota enää ikään, tai ainakin toivossa on hyvä elää.
Työllisyys politiikan Halonen hoitaa paremmin tasapuolisesti kuin Niinistö. Niinistön on ollut mahdollisuus näyttää aikanaan työöluyyspolitiikkansa hyvät puolet, mutta ihmiset vain köyhtyivät ja rikkaat pärjäsivät paremmin.
rikkaat elelivät myös vähätuloisten turvin, tästähän on tutkittukin ja tämä on ollut näin, moni joutui silloin myöntämään.
Koska saamme sitä hyvinvointia tähän maahan työllisyyden kautta. Siksi työväen pressa (= Niinistö) pressaksi tälle maalle!
Pelkillä puheilla ei lapsiperheitä auteta eikä
puolueen kähmintäkulttuurilla ( huom. joulukuinen nimitys korkeaan virkaan)
Siksi on tärkeää että äänestämme Niinistön pressaksi
me Naiset lehdessä, että Niinistön arvomaailma on kova ja ei pahemmin lämpöä tullut lapsiin. Kai hän sentään tämän tiesi paremmin kun on Niinistön kanssa lähemmin tuttavuutta tehnyt.