On itkun aika. Ei auttaneet imagolasit, Pikku Gee, selittely tai hiljaisuus, selkeähkö ulosanti (ei änkytystä). Matti voi jatkaa hommassaan (hoitanut sitä ihan hyvin!) ja Pikku Geen preppaamista kansanedustajaksi, mitä ei voi pressana tehdä. Onhan se opinto-ohjaajan homma ihan kiva, vaikka pressan homma kivempi.
Kotipaikkakunnalla melkein vedettiin liput puolitankoon, kun tuli vain pronssisija. Surkeita on tunnelmat. Meillä muilla (ei-kepulaiset) vähän aikaa helpompi hengittää. Nyt odotetaan mahtikäskyä joka jaetaan joka kotiin: äänestäkää Saulia, terv. Paikallisosasto. Ennen vaaleja tuli mahtikäsky: äänestäkää Mattia. En tottele kumpaakaan käskyä vaan äänestän sitä ehdokasta, jonka minä itse olen päättänyt.
Päästiin me valtakunnalliseen lehteenkin, kun keskustamyönteisimpiä kuntia kirjattiin. En kovastikaan ylpeilisi tällä asialla. Onneksi tänne saa kirjoittaa salanimellä, ettei politbyroo tule hakemaanm vääräuskoista kuulusteluihin ;D)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.