Halonen torjuu väitteet

Halonen torjuu väitteet 1970-luvun vappupuheestaan
Presidenttiehdokas Tarja Halonen ei pitänyt vuonna 1976 Hakaniemessä vappupuhetta, jossa hän olisi kannattanut Suomen liittymistä Neuvostoliittoon.

Halonen torjuu STT:n haastattelussa täysin perättömänä juorun, joka leviää parhaillaan sähköposteissa ja tekstiviesteissä.

- En ole vuonna 1976 pitänyt mitään vappupuhetta Hakaniemessä, eikä sitä tekstiä löydy myöskään Tiedonantajasta. Ja jos 1970-luvulla sosialidemokraattinen SAK:n lakimies olisi pitänyt sellaisen vappupuheen, niin se työsuhde olisi jäänyt aika lyhyeksi, Halonen sanoo.

Halosen mukaan väite on itse asiassa vanha ja jo kertaalleen selvitetty, mutta näyttää nyt heränneen vaalien yhteydessä uudelleen henkiin. Suojelupoliisillekin Halosen väitetty valelainaus on tuttu.

Puhe olisi muka uutisoitu tuoreeltaan Tiedonantaja - ja Karjala -lehdissä. Kummankaan lehden toukokuun alun numerot vuodelta 1976 eivät vahvista "tietoa".

Karjala-lehti ei käsitellyt vapun tapahtumia lainkaan toukokuun alun numerossaan. Tai sitten Turun yliopiston kirjastoon on painettu ihan omat vuosikerrat.

- Tämä on sarjassa loanheitto, Halonen sanoo ja toivoi, että äänestäjillä on arkijärkeä erottaa kaupunkilegendat todellisuudesta. Hän arveli, ettei sellaista vaalikampanjaa olekaan, missä ei juoruja liikkuisi.

Julkaistu 18.1.2006 3:06:20

http://www.turunsanomat.fi/vaalit/?ts=1,4:138:0:0,4:138:1:1:2006-01-18,4:353097,1:0:0:0:0:
5248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

...Suomessakin tuon amerikkalaisen loanheittomeininkin henkiin. Kyllä sivistyneempi meininki olisi paljon miellyttävämpää kuin valheiden levitys.

Ajatteleeko kokoomus, että tarkoitus aina pyhittää keinot vai mikä on saanut noin toimimaan? Muutenkin tuo kokoomuksen toiminta tuntuu loppupelissä vieraalta. En halua olla tuollainen porvari.

Äänestä

Siis tämä P.Kemppainen? Onko tosiaan kokoomuslainen vai tarttuivatko kokkarit vain tyhminä syöttiin?

Tämä P.Kemppainenhan siteeraa Suomen Sisun nettisivuilla tutkija Georg Klausta: "Tieto tai väite, oli se tosi tai ei, aiheuttaa välittömästi lukijan aivoihin muistijäljen, joka jää olemaan vaikuttaen hänen reagointiinsa ja ajatteluun vaikka po. väite välittömästi sanomisensa jälkeen peruutettaisiin tai kumottaisiin."

Upeaa Kokoomus! Kiitos tästä.

Äänestä
  • ...kehui ja Verkkouutisten pakinapalsta nyt ei taida olla useimmille edes lukemisen arvoista, kokoomuksen nettilehdestä kun on kyse?

    En halua olla kaltaisesi porvari.

    Äänestä

NÄMÄ KIRJOITUKSET HALOSEN PUHEESTA 70LUVULLA
EI OLLEET VAPPUNA VAAN APRILLIPÄIVÄNÄ TS.APRILLI
HUHUNA LÄHTENYT LIIKKEELLE.!!LOPETTAKAA SE HÖPÖ-
TYS JA SOLVAAMINEN.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TurunSanomat kirjoitti:

Halonen torjuu väitteet 1970-luvun vappupuheestaan
Presidenttiehdokas Tarja Halonen ei pitänyt vuonna 1976 Hakaniemessä vappupuhetta, jossa hän olisi kannattanut Suomen liittymistä Neuvostoliittoon.

Halonen torjuu STT:n haastattelussa täysin perättömänä juorun, joka leviää parhaillaan sähköposteissa ja tekstiviesteissä.

- En ole vuonna 1976 pitänyt mitään vappupuhetta Hakaniemessä, eikä sitä tekstiä löydy myöskään Tiedonantajasta. Ja jos 1970-luvulla sosialidemokraattinen SAK:n lakimies olisi pitänyt sellaisen vappupuheen, niin se työsuhde olisi jäänyt aika lyhyeksi, Halonen sanoo.

Halosen mukaan väite on itse asiassa vanha ja jo kertaalleen selvitetty, mutta näyttää nyt heränneen vaalien yhteydessä uudelleen henkiin. Suojelupoliisillekin Halosen väitetty valelainaus on tuttu.

Puhe olisi muka uutisoitu tuoreeltaan Tiedonantaja - ja Karjala -lehdissä. Kummankaan lehden toukokuun alun numerot vuodelta 1976 eivät vahvista "tietoa".

Karjala-lehti ei käsitellyt vapun tapahtumia lainkaan toukokuun alun numerossaan. Tai sitten Turun yliopiston kirjastoon on painettu ihan omat vuosikerrat.

- Tämä on sarjassa loanheitto, Halonen sanoo ja toivoi, että äänestäjillä on arkijärkeä erottaa kaupunkilegendat todellisuudesta. Hän arveli, ettei sellaista vaalikampanjaa olekaan, missä ei juoruja liikkuisi.

Julkaistu 18.1.2006 3:06:20

http://www.turunsanomat.fi/vaalit/?ts=1,4:138:0:0,4:138:1:1:2006-01-18,4:353097,1:0:0:0:0:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu