Halonen ei tuntenut

Sattui muun hälinän seassa korviin tänä aamuna radiossa pidetty presidenttiehdokkaiden ensimmäinen keskustelu. Siinä oli mielenkiintoinen kohta, joka valitettavasti meni alkuosaltaan ohi.
Joka tapauksessa Ninistö joutui torumaan ja läksyttämään istuvaa presidenttiä, joka ei tuntenut työmarkkinoiden yleissopimusten sisältöä ja käyttöä.

Kyse oli suunnilleen siitä, että Niinistön mielestä pienet yritykset kärsivät siitä, että työmarkkinoiden sopimukset tehdään mammuttimaisten työmarkkinaosapuolten kesken, ja isojen yritysten lähtökohdista, pienten yritysten tarpeet unohtaen.
Halonen luuli pääsevänsä tässä lyömään ja kaakatti, että pienten firmojenko ei sitten tarvitsisi maksaa sopimusten mukaan. Johon Niinistö korjasi, että totta kai sopimukset koskevat heitäkin. Johon Halonen, että yritykset pakotetaan maksamaan minimisummat ja vain ne (tässä kohdassa jotakin meni ohitse). Ja silloin Niinistö hämmästeli, että presidenttikö ei tiedä, että yritykset saavat maksaa ja maksavatkin enemmänkin kuin minimipalkat.

Tilanne oli mielenkiintoinen. Sattuiko joku kuulemaan saman, ja voisi täsmentää, miten asia meni?

Toinen mieleen jäänyt seikka oli, että Halonen jälleen alkoi osoittaa kärttyisyyttään, ja Niinistö sai rauhoitella häntä ottamaan rauhallisemmin.

Pakko sanoa, että Halosen ylimielisyys ja ärtyneisyys ei jäänyt piiloon.
4247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Niinhän se on ollut koko ajan, että SAK taustoineen ei ole paljon olem ollut kiinnostunut pienyrittäjän asioista. Totta puhut, että sopimukset ja muut on tehty vain suuryritysten etuja ja asioita ajatellen. Pienyrittäjät joutuvat useimmiten maksamaan paljon enemmän kuin minimipalkka on, mikäli saavat osaavaa ja ammattitaitoista henkilökuntaa. En ole vielä monestikaan kuullut Halosen olevan huolestunut pienyrittäjien toiminnan edistämisestä.Halu tietääkin näistä asioista on ollut ihan toispuoleista.
Uskon, että töitä tulevaisuudessa ja jatkossa jöytyy vain rohkeiden peinyrittäjien toimesta, mihin Halonen taustajoukkoineen ole kiinnostunut.

Äänestä
  • hanskat naulaan, mistähän se Haloska työpaikat löytäisi.Niinistö kannattaa selkeästi yrittämistä ja tiedetään että sitäkautta työpaikkoja tulee.Kyllä ihmisten pitäisi se tajuta ettei työnantaja ole vihollinen vaan heidän puolestaan ja työpaikkojen puolestakin on ottanut riskejä.

    Äänestä

Niinistö jaaritteli jaarittelemistaan eikä vastannut esitettyihin kysymyksiin. Halonen on hätäinen ja innostui taas puhumaan päälle. Ilmeisesti Halonen oli jo hereillä, kun taas Niinistö puolinukuksissa.

Äänestä

Ei Halusella mistään muusta olekaan niin hyviä tietoja kuin homojen oikeuksista.
Pois koko ämmä ja pian...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työmarkkina-asioita kirjoitti:

Sattui muun hälinän seassa korviin tänä aamuna radiossa pidetty presidenttiehdokkaiden ensimmäinen keskustelu. Siinä oli mielenkiintoinen kohta, joka valitettavasti meni alkuosaltaan ohi.
Joka tapauksessa Ninistö joutui torumaan ja läksyttämään istuvaa presidenttiä, joka ei tuntenut työmarkkinoiden yleissopimusten sisältöä ja käyttöä.

Kyse oli suunnilleen siitä, että Niinistön mielestä pienet yritykset kärsivät siitä, että työmarkkinoiden sopimukset tehdään mammuttimaisten työmarkkinaosapuolten kesken, ja isojen yritysten lähtökohdista, pienten yritysten tarpeet unohtaen.
Halonen luuli pääsevänsä tässä lyömään ja kaakatti, että pienten firmojenko ei sitten tarvitsisi maksaa sopimusten mukaan. Johon Niinistö korjasi, että totta kai sopimukset koskevat heitäkin. Johon Halonen, että yritykset pakotetaan maksamaan minimisummat ja vain ne (tässä kohdassa jotakin meni ohitse). Ja silloin Niinistö hämmästeli, että presidenttikö ei tiedä, että yritykset saavat maksaa ja maksavatkin enemmänkin kuin minimipalkat.

Tilanne oli mielenkiintoinen. Sattuiko joku kuulemaan saman, ja voisi täsmentää, miten asia meni?

Toinen mieleen jäänyt seikka oli, että Halonen jälleen alkoi osoittaa kärttyisyyttään, ja Niinistö sai rauhoitella häntä ottamaan rauhallisemmin.

Pakko sanoa, että Halosen ylimielisyys ja ärtyneisyys ei jäänyt piiloon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu