Minusta Tarja Halosen turvallisuuspoliittinen haihattelu uhkaa vaarantaa Suomen tulevaisuuden.
Halosen linja on käynyt selväksi:
Hän haluaa edelleen pitää Suomen Naton turvatakuiden ulkopuolella, mutta kuitenkin pitää Suomen puolustusvoimat mahdollisimman Nato-yhteensopivina.
Hän on todennut uskovansa, että joku kyllä auttaa Suomea hädän hetkellä vaikka emme olekaan Naton turvatakuiden piirissä.
Hänen johtoajatuksensa lienee, että EU-poliittiset kytkennät ja sotilaallinen yhteensopivuus riittää takamaan sen, että Nato-maat kyllä auttaisivat Suomea tarvittaessa.
Tämä ei voi olla herättämättä useita kysymyksiä:
1. Miksi Halosen mielestä Suomen pitäisi esiintyä aggressiivisen opportunistisena ja itsekkäänä maana, joka pyrkii kaikin tavoin välttämään
itselle lankeavia pieniäkään velvoitteita (kuten Naton kriisinhallintaan ja rauhanturvatoimintaan osallistuminen), kuitenkin
samalla toivoen itse saavansa tarvittaessa apua ilman erillistä sopimusta? Ulkomaiden tarkkailijoille saattaa hyvinkin näyttää siltä kuin Suomi yrittäisi nuolla kermat kakusta.
Voiko tämä edes teoriassa onnistua, on jo toinen kysymys:
2. Miten on selitettävissä, että vaikka Halonen puheidensa perusteella luottaa Suomen maanpuolustuksessa merkittävästi muilta länsimailta
saatavaan apuun, hän ei juristina halua kuitenkaan sopia turvatakuista eikä avusta. Hän mieluummin luottaa amerikkalaisten hyväntahtoisuuteen ja siihen,
että he väliintulollaan tulisivat Suomen pelastamaan sotilaallisen uhan noustessa. Jos tämä ei ole toiveajattelua, niin mitä sitten?
3. Halonen vetoaa liittoutumattomuuden säilyttämisessä myös kansan mielipiteeseen. Kuitenkin 70 prosenttia kansasta pitäisi Nato-jäsenyyttä
tarpeellisena tilanteessa, jossa Venäjän käytös on muuttunut uhkaavaksi:
http://www.hs.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/1101982015561
Naton jäseneksi ei kuitenkaan normaalioloissakaan pääse ilmoitusluontoisesti, vaan jäsenyyden hakeminen kestää tyypillisesti vuosia. Yksikään sotilaallinen kriisi
maailmassa ei ole ollut minkäänsuuruisella varmuudella näköpiirissä vuosia etukäteen. Joskus kriisin syntymistä voi aavistella puoli vuotta tai
vuoden etukäteen, joskus siitä ei ole mitään merkkejä muutamaa viikkoa ennen sen syntymistä. Esimerkiksi New Yorkin WTC-terrori-iskujen aiheuttamaa
USA:n hyökkäystä Afganistaniin ei kukaan olisi osannut ennustaa seitsemän viikkoa ennen sen tapahtumista. On selvää, että aikataulut eivät käy
yksiin. Lisäksi on kyseenalaista, huolisiko Nato jäsenekseen valtiota jota uhkaa sotilaallinen kriisi. Jos Suomi toivoo omalta kohdaltaan tehtävän
poikkeuksia, on kyseessä aiemmissa kohdissa kuvattu opportunismin ja toiveajattelun yhdistelmä. Miksi Halonen antaa asian tässä tilanteessa kansan ja gallupien
päätettäväksi, vaikka kansalla ei ole riittävää tietoa ja valmiutta tätä asiaa kunnolla käsitellä? (Tämän todistavat Natoa vastaan keskusteluissa usein esitetyt
tunnepohjaiset argumentit, joilla ei juurikaan ole todellisuuspohjaa.)
4. Tutkijat ja sotilasvirkamiehet ovat todenneet, että Suomi ei kykene nykyisillä resursseilla ylläpitämään uskottavaa itsenäistä puolustusta. Näin siitä huolimatta,
että tätä ei varmasti kaikkien mielestä ole kovin sopivaa ääneen sanoa julkisuudessa.
Markku Salomaa Ulkopolitiikan tutkimuksen säätiöstä:
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/politiikka/84517.html
Periaatteessa täysin saman asian totesi puolustusministeriön entinen kansliapäällikkö Matti Ahola YLEn Aamu-TV:ssä 9.1.
Suomen olisi siis kasvatettava puolustuksen rahoituskehyksiä, mutta miten siihen voi olla varaa kun tulevaisuuteen katsoen julkinen sektori on muutenkin pahenevassa rahapulassa?
Useimmat muut EU-maat ovat jo supistaneet reserviään tai luopuneet kokonaan asevelvollisuudesta vastatakseen nykyteknologian haasteisiin. Näin on tehnyt Ruotsikin. Koska Suomi on
rajavaltio, se tarvitsisi sotilasliiton turvatakuut voidakseen tehdä nämä välttämättömät turvatakeet. Kun kaikki kerran viittaa Nato-jäsenyyden tarpeellisuuteen, mikä oikein on se tekijä
joka Suomea estää? Onko kyse, niinkuin vaikuttaisi, Halosen heikkoudesta presidenttinä, kun hän haluaa antaa Suomen tärkeimmän turvallisuuspoliittisen päätöksen gallupien kysymyksenasettelujen ratkaistavaksi?
Ja myös Halosen pasifistisesta idealismista, jota hän jostakin syytä voimakastahtoisesti toteuttaa liittoutumiskysymyksessä ja jalkaväkimiinakysymyksessä, mutta ei asevelvollisuuskysymyksessä? Ainakin niin kauan kuin kansan enemmistö
pysyy konservatiivisesti vallitsevan tilanteen kannalla.
Jos Halosen politiikkaa suomalaisille elintärkeässä turvallisuuskysymyksessä leimaa kansan mielipiteen myötäily, oma päättämättömyys, valikoiva idealismi, ulkopoliittinen itsekkyys ja toiveajattelu, niin onko hän sopiva presidentti Suomelle seuraavaksi kuusivuotiskaudeksi?
Halosen linja on käynyt selväksi:
Hän haluaa edelleen pitää Suomen Naton turvatakuiden ulkopuolella, mutta kuitenkin pitää Suomen puolustusvoimat mahdollisimman Nato-yhteensopivina.
Hän on todennut uskovansa, että joku kyllä auttaa Suomea hädän hetkellä vaikka emme olekaan Naton turvatakuiden piirissä.
Hänen johtoajatuksensa lienee, että EU-poliittiset kytkennät ja sotilaallinen yhteensopivuus riittää takamaan sen, että Nato-maat kyllä auttaisivat Suomea tarvittaessa.
Tämä ei voi olla herättämättä useita kysymyksiä:
1. Miksi Halosen mielestä Suomen pitäisi esiintyä aggressiivisen opportunistisena ja itsekkäänä maana, joka pyrkii kaikin tavoin välttämään
itselle lankeavia pieniäkään velvoitteita (kuten Naton kriisinhallintaan ja rauhanturvatoimintaan osallistuminen), kuitenkin
samalla toivoen itse saavansa tarvittaessa apua ilman erillistä sopimusta? Ulkomaiden tarkkailijoille saattaa hyvinkin näyttää siltä kuin Suomi yrittäisi nuolla kermat kakusta.
Voiko tämä edes teoriassa onnistua, on jo toinen kysymys:
2. Miten on selitettävissä, että vaikka Halonen puheidensa perusteella luottaa Suomen maanpuolustuksessa merkittävästi muilta länsimailta
saatavaan apuun, hän ei juristina halua kuitenkaan sopia turvatakuista eikä avusta. Hän mieluummin luottaa amerikkalaisten hyväntahtoisuuteen ja siihen,
että he väliintulollaan tulisivat Suomen pelastamaan sotilaallisen uhan noustessa. Jos tämä ei ole toiveajattelua, niin mitä sitten?
3. Halonen vetoaa liittoutumattomuuden säilyttämisessä myös kansan mielipiteeseen. Kuitenkin 70 prosenttia kansasta pitäisi Nato-jäsenyyttä
tarpeellisena tilanteessa, jossa Venäjän käytös on muuttunut uhkaavaksi:
http://www.hs.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/1101982015561
Naton jäseneksi ei kuitenkaan normaalioloissakaan pääse ilmoitusluontoisesti, vaan jäsenyyden hakeminen kestää tyypillisesti vuosia. Yksikään sotilaallinen kriisi
maailmassa ei ole ollut minkäänsuuruisella varmuudella näköpiirissä vuosia etukäteen. Joskus kriisin syntymistä voi aavistella puoli vuotta tai
vuoden etukäteen, joskus siitä ei ole mitään merkkejä muutamaa viikkoa ennen sen syntymistä. Esimerkiksi New Yorkin WTC-terrori-iskujen aiheuttamaa
USA:n hyökkäystä Afganistaniin ei kukaan olisi osannut ennustaa seitsemän viikkoa ennen sen tapahtumista. On selvää, että aikataulut eivät käy
yksiin. Lisäksi on kyseenalaista, huolisiko Nato jäsenekseen valtiota jota uhkaa sotilaallinen kriisi. Jos Suomi toivoo omalta kohdaltaan tehtävän
poikkeuksia, on kyseessä aiemmissa kohdissa kuvattu opportunismin ja toiveajattelun yhdistelmä. Miksi Halonen antaa asian tässä tilanteessa kansan ja gallupien
päätettäväksi, vaikka kansalla ei ole riittävää tietoa ja valmiutta tätä asiaa kunnolla käsitellä? (Tämän todistavat Natoa vastaan keskusteluissa usein esitetyt
tunnepohjaiset argumentit, joilla ei juurikaan ole todellisuuspohjaa.)
4. Tutkijat ja sotilasvirkamiehet ovat todenneet, että Suomi ei kykene nykyisillä resursseilla ylläpitämään uskottavaa itsenäistä puolustusta. Näin siitä huolimatta,
että tätä ei varmasti kaikkien mielestä ole kovin sopivaa ääneen sanoa julkisuudessa.
Markku Salomaa Ulkopolitiikan tutkimuksen säätiöstä:
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/politiikka/84517.html
Periaatteessa täysin saman asian totesi puolustusministeriön entinen kansliapäällikkö Matti Ahola YLEn Aamu-TV:ssä 9.1.
Suomen olisi siis kasvatettava puolustuksen rahoituskehyksiä, mutta miten siihen voi olla varaa kun tulevaisuuteen katsoen julkinen sektori on muutenkin pahenevassa rahapulassa?
Useimmat muut EU-maat ovat jo supistaneet reserviään tai luopuneet kokonaan asevelvollisuudesta vastatakseen nykyteknologian haasteisiin. Näin on tehnyt Ruotsikin. Koska Suomi on
rajavaltio, se tarvitsisi sotilasliiton turvatakuut voidakseen tehdä nämä välttämättömät turvatakeet. Kun kaikki kerran viittaa Nato-jäsenyyden tarpeellisuuteen, mikä oikein on se tekijä
joka Suomea estää? Onko kyse, niinkuin vaikuttaisi, Halosen heikkoudesta presidenttinä, kun hän haluaa antaa Suomen tärkeimmän turvallisuuspoliittisen päätöksen gallupien kysymyksenasettelujen ratkaistavaksi?
Ja myös Halosen pasifistisesta idealismista, jota hän jostakin syytä voimakastahtoisesti toteuttaa liittoutumiskysymyksessä ja jalkaväkimiinakysymyksessä, mutta ei asevelvollisuuskysymyksessä? Ainakin niin kauan kuin kansan enemmistö
pysyy konservatiivisesti vallitsevan tilanteen kannalla.
Jos Halosen politiikkaa suomalaisille elintärkeässä turvallisuuskysymyksessä leimaa kansan mielipiteen myötäily, oma päättämättömyys, valikoiva idealismi, ulkopoliittinen itsekkyys ja toiveajattelu, niin onko hän sopiva presidentti Suomelle seuraavaksi kuusivuotiskaudeksi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
piti kirjoittaa
"se tarvitsisi sotilasliiton turvatakuut voidakseen tehdä nämä välttämättömät toimenpiteet"
^^^^^^^^^^^^