Kaupunkilaisten käsi maanviljelijöiden taskussa

Heitin provosoivan otsikon , joka on käänteinen takavuosien hokemasta : "maalaisten käsi on kaupunkilaisten taskussa " Nyt tälle sloganille ei varmasti löydy isää eikä äitiä. Tosin Lintonen kyllä syksyllä -05 linjasi sosiaalidemokraattien suhtautumista maalaisiin ja maanviljelyyn. Sen viesti oli kyllä samansuuntainen.

Unionissa vietettyjen vuosien aikana on käynyt niin, että sen tuomat hyödyt eivät ole jakautuneet tasaisesti kaikille suomalaisille. MTT:n Taloustutkimuksen mukaan koko yhteiskunta on saanut jäsenyyden ansiosta hyvinvointivoittoa viime vuosina 500 - 700 miljoonaa euroa.

Yhteiskunnan hyvinvointia on mitattu ulos talonpojan kukkarosta. Taloustutkimus on arvioinut tuottajien menettäneen hyvinvointitappioina saman verran, sen suuruudeksi on kertynyt nyt 570 - 600 miljoonaa euroa vuodessa.

Taloustutkimuksen mukaan maatalouden tulot ovat laskeneet ja kiintein hinnoin laskettuna,ne ovat yhä kolmanneksen alhaisemmat kuin 10 vuotta aikaisemmin. Ruoan hinta EU-aikana on noussut, mutta muita kuluttajahintoja hitaammin. Se on nyt reaalisesti alhaisempi kuin ensimmäisenä EU-vuonna -95.

Nykyaikana jokainen aikaansa seuraava ihminen tietää, miten elintarvikkeen hinta jakautuu eri portaiden (tuottaja, alv, teollisuus, kauppa) kesken. Sitä taustaa vasten hän ymmärtää, että EU-tuet eivät ole turvanneet tuottajan asemaa. Ne ovat menneet elintarvikeketjun muiden osien, teollisuuden , kaupan ja kuluttajan hyväksi.

Nyt olisi presidenttiehdokkailla Niinistö :"vastakkainasettelujen aika on ohi " , tai Halonen :"koko kansan presidentti " oiva tilaisuus poistaa tämä epäkohta tullessaan presidentiksi.
057
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Akkre kirjoitti:

Heitin provosoivan otsikon , joka on käänteinen takavuosien hokemasta : "maalaisten käsi on kaupunkilaisten taskussa " Nyt tälle sloganille ei varmasti löydy isää eikä äitiä. Tosin Lintonen kyllä syksyllä -05 linjasi sosiaalidemokraattien suhtautumista maalaisiin ja maanviljelyyn. Sen viesti oli kyllä samansuuntainen.

Unionissa vietettyjen vuosien aikana on käynyt niin, että sen tuomat hyödyt eivät ole jakautuneet tasaisesti kaikille suomalaisille. MTT:n Taloustutkimuksen mukaan koko yhteiskunta on saanut jäsenyyden ansiosta hyvinvointivoittoa viime vuosina 500 - 700 miljoonaa euroa.

Yhteiskunnan hyvinvointia on mitattu ulos talonpojan kukkarosta. Taloustutkimus on arvioinut tuottajien menettäneen hyvinvointitappioina saman verran, sen suuruudeksi on kertynyt nyt 570 - 600 miljoonaa euroa vuodessa.

Taloustutkimuksen mukaan maatalouden tulot ovat laskeneet ja kiintein hinnoin laskettuna,ne ovat yhä kolmanneksen alhaisemmat kuin 10 vuotta aikaisemmin. Ruoan hinta EU-aikana on noussut, mutta muita kuluttajahintoja hitaammin. Se on nyt reaalisesti alhaisempi kuin ensimmäisenä EU-vuonna -95.

Nykyaikana jokainen aikaansa seuraava ihminen tietää, miten elintarvikkeen hinta jakautuu eri portaiden (tuottaja, alv, teollisuus, kauppa) kesken. Sitä taustaa vasten hän ymmärtää, että EU-tuet eivät ole turvanneet tuottajan asemaa. Ne ovat menneet elintarvikeketjun muiden osien, teollisuuden , kaupan ja kuluttajan hyväksi.

Nyt olisi presidenttiehdokkailla Niinistö :"vastakkainasettelujen aika on ohi " , tai Halonen :"koko kansan presidentti " oiva tilaisuus poistaa tämä epäkohta tullessaan presidentiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu