Halosen teot?

Tuleekko kellekkään mieleen mitään konkreettista mitä Halonen olisi tehnyt viimeisen 6 vuoden aikana tämän maan eteen?
8286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

sen minkä kerennyt ja levittänyt sosialismia esim. nimittämällä sosialisteja erilaisiin virkoihin.

Äänestä

Eräs tuttava oli käynyt kysymässä Halosen vaalitoimistolta tietoja mitä Tarja on tehnyt 6 vuoden aikana. Tarkoitus oli ollut levittää sanomaa ystäväpiirissä.

Vaalitoimiston työntekijöillä ei ollut mitään tietoa mitä heidän ehdokkaansa on tehnyt! Kyselivät toisiltaan tietäisitkö sinä jotain!! Ei ole siis paljon kerrottavaa

Äänestä

kyllä muistetaan muttei hyvällä samoin kun Iiro Viinasen

Äänestä

ennennäkemättömään menestykseen. Ei koskaan ennen maamme historiassa ole ollut tällaista talouskasvua eikä tällaista menestystä mm. koululaitoksessa, musiikissa, tohtorinväitöksissä, maalaustaiteessa , tanssitaiteessa, sotilaallisessa yhteistyössä, ilmailuteknologiassa, avaruusteknologiassa, lääketieteessä. Ymmärrän, että sinun pienellä pääkopallasi on vaikea ymmärtää tätä kaikkea ja uskotkin mieluummin sitä, mitä sinulle on kerrottu Cafe`Niinistössä. Näin se valitettavasti on monen pienipäisen kohdalla.

Äänestä
  • Perustelut on perseestä! Puhutaan vaan mitä sylki suuhun tuo! Menestystä... huh huh. Jos sellaista on jossain ollut niin en usko sen Tarjasta johtuneen.

    Äänestä

  • Ensinäkin en ole koskaan käynyt Cafe Niinistössä ja nämä asiat vaan askasrruttavat minua ja varmasti monia muita ihmisä jotka miettivät mitä Halonen on oikeasti saanut aikaan? Itse en oikein yhdy nähin väitteisiin... Suomalainen koulutus on ollut aina huipputasoa eikä Halosen aikana ole tapahtunut mitään merkittävää muutosta. Tohtoväitökset onko se hyvästä, jos tohtoreita on paljon sekin on pois vaan työelämästä jos suuri joukko ihmisä on opiskelemassa työnteon sijasta. Sotilaallissa yhteistyössä mitä merkittävää siinä on muka käynyt. Maailmantalouden näkymät on muutenkin erittäin positiiviset ja niihin vaikuttaa koko maailma, ei pelkästään Suomi. Ja muusiikki tanssi yms yms. ei minun mielestä liity presidentin saavutuksiin. Eikä teknologia. Kun taas Ahtisaari oli oman kautensa aikana mm. tärkeässä osassa Kosovon kriisin sovittelijana. Ja lopuksi vielä jos esittää asiallisen kysymyksen niin tarvitseeko ruveta väittämään tyhmäksi ja pienipäiseksi?

    Äänestä

  • SNK kirjoitti:

    Perustelut on perseestä! Puhutaan vaan mitä sylki suuhun tuo! Menestystä... huh huh. Jos sellaista on jossain ollut niin en usko sen Tarjasta johtuneen.

    ei Suomen menestys ole johtunut Saulista eikä Tarjasta vaan esimerkiksi suomalaisen yhteiskunnan tarjoamasta mahdollisuudesta kouluttaa itseään yhteiskuntaluokasta riippumatta.

    Se mikä on mielestäni suurin ongelma tänä päivänä on syrjäytyminen ja katkeruus yhteiskuntaa kohtaan. Tämä on valitettavasti periytyvää sorttia, lapset ottavat mallin kotoaan.

    Avioerot lisääntyvät, törkeät pahoinpitelyt ovat lisääntyneet jne. kateissa on perhearvot ja tilalle on tullut kylmä taloudellinen ajattelu.
    Aletaan kulkea USA:n tietä, kaikilla on vain oikeuksia, velvollisuuksia ei näytä olevan. Keskustelkaapa joskus kenttätyötä tekevän poliisin mielipidettä mihin suuntaan ollaan menossa, karua on se sanoma.

    Mielestäni pitkäaikaistyöttömille tulisi antaa mahdollisuus kouluttautua uuteen ammattiin samalla tulotasolla kuin työttömänä ollessaan saisivat. Toki moni perinteinen opiskelija kokee tämän syrjiväksi mutta jos jotakin ei tehdä niin se vasta tulee yhteiskunnalle kalliiksi.

    Äänestä

  • porvari- kirjoitti:

    Ensinäkin en ole koskaan käynyt Cafe Niinistössä ja nämä asiat vaan askasrruttavat minua ja varmasti monia muita ihmisä jotka miettivät mitä Halonen on oikeasti saanut aikaan? Itse en oikein yhdy nähin väitteisiin... Suomalainen koulutus on ollut aina huipputasoa eikä Halosen aikana ole tapahtunut mitään merkittävää muutosta. Tohtoväitökset onko se hyvästä, jos tohtoreita on paljon sekin on pois vaan työelämästä jos suuri joukko ihmisä on opiskelemassa työnteon sijasta. Sotilaallissa yhteistyössä mitä merkittävää siinä on muka käynyt. Maailmantalouden näkymät on muutenkin erittäin positiiviset ja niihin vaikuttaa koko maailma, ei pelkästään Suomi. Ja muusiikki tanssi yms yms. ei minun mielestä liity presidentin saavutuksiin. Eikä teknologia. Kun taas Ahtisaari oli oman kautensa aikana mm. tärkeässä osassa Kosovon kriisin sovittelijana. Ja lopuksi vielä jos esittää asiallisen kysymyksen niin tarvitseeko ruveta väittämään tyhmäksi ja pienipäiseksi?

    Arvasinkin, että kun luettelen asioita joita maassamme on Halosen kaudella saavutettu, ryhdyt heti vähättelemään niitä. Siitä tämä pienipäisyys, jota nyt pyydän anteeksi. Otan esimerkin yritysmaailmasta. Kun yrityksessä tehdään suuria oivalluksia ja keksintöjä, eivät ne juuri koskaan ole itse yritysjohdon tekemiä vaan henkilöstön. Yritysjohto on omalla toiminnallaan luonut sellaisen ilmapiirin, jossa ihmiset voivat käyttää luovuuttaan. Tohtoreiksi väitellään lähes poikkeuksetta työn ohessa. Sotilaspuolella mm. Nato-yhteensopivuus on luotu Halosen kaudella. Suomalainen peruskoulutus on kaksi kertaa mittauksilla luokiteltu maailman parhaaksi Halosen kaudella. Kun sanot, että maailmantalouden näkymät ovat erittäin positiiviset, niin kerroppa miksi porvarit, Niinistö etunenässä, haluaa ajaa hyvinvointiyhteiskunnan alas?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


porvari- kirjoitti:

Tuleekko kellekkään mieleen mitään konkreettista mitä Halonen olisi tehnyt viimeisen 6 vuoden aikana tämän maan eteen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu