Tarja asuu

ja eihän mukavan tädin johtamaa maata voi kukaan tai mikään uhata?
2173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niinistö maalailee uhkakuvia, miksi me olemme EU:ssa. Meillä on liittoutuma, me emme halua tosiaanka niitä sinkkiarkkuja.

Äänestä

Maailma on täysin toinen kuin se oli Suomen viimeksi sotiessa. Taloudellinen ja kulttuurillinen riippuvuus ovat ihan toista luokkaa. Minkä tahansa EU-maan joutuminen hyökkäyksen kohteeksi aiheuttaisi valtavasti seurauksia muille länsimaille. Intressit turvata rauhaa ovat ihan toiset kuin silloin. Venäjä ei ole Suomen vihollinen nykyisessä poliittisessa asetelmassa. Kukaan meistä ei voi tietää, mitä tapahtuu tulevaisuudessa. Jos tapahtuu jotain sellaista, joka tekee tarpeelliseksi liittyä Natoon, liitytään sitten. Mutta miksi meidän pitäisi liittyä Natoon lähivuosina siksi, että sitä voidaan ehkä joskus jossain mahdollisesti (mutta epätodennäköisesti) tapahtuvassa tilanteessa tarvita? Eikä Suomen asema olisi mitenkään itsestäänselvästi turvattuna Nato-jäsenenäkään. Mitkä alueet luulette valittavan puolustettavaksi, jos jokin globaali luonnonkatastrofi esimerkiksi syöksee maapallon sekasortoon? New York, Lontoo vai Kuopio?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lintukodossa kirjoitti:

ja eihän mukavan tädin johtamaa maata voi kukaan tai mikään uhata?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu