Kyllä nyt täytyy rehellisesti tunnustaa, että Haloselta oli tämä aloitus heikko ja Niinistöltä vahva. Vaakakuppini kallistuu kyllä Niinistön puoleen. Halonen on paljastanut todellisen karvansa tämän talven aikana.
Voittaja
kermal.
4273
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen kanssasi täysin eri mieltä. Mielestäni Niinistö oli taas ihan hukassa ulkopolitiikassa. Miksi mies väittää, ettei kehitysmaiden velkojen anteeksiannolla ole merkitystä kehitysmaille? Tottakai niillä on merkitystä, kun ei vähät rahat mene velkojen korkoihin.
Anteeksianto ei auta köyhiä pääsemään elämään omin avuin.
Anteeksianto saattaa tuottaa vain"pummeja" siis aina luottavat anteeksiantoon tekemättä mitään muuta kuin valehtelevat ja varastavat.
Tätä Niinistö tarkoitti niin uskoisin.
Kansainväliselle yhteistyölle sillä on kyllä merkitystä.
Kallistuin Niinistön kannattajaksi.
Vahva vaikuttaja ja hyvä väittelijä.
Sauli antaa vakuuttavan kuvan siitä, että hänellä on vahva tulevaisuuden näkemys. Uskon häneen enemmän kuin Halosen hyvinvointivaltiohöpinöihin.