Kertokaahan vähän minulle miten Suomessa on suositukset yksivuotiaan tavalliseen maitoon ja ruokaan siirtymisessä. Millä aikataululla. Olen vähän jälkijunassa ja vasta vähän maistatellut maitotuotteita lapselleni. Kuinka kauan totuttelette ennen kuin annatte pelkästään tavallista maitoa?
Ulkomailla on vähän eri ohjeet ja tuotteet (ei esim. rahkaa tai viiliä). Kiitos.
Ulkomailla on vähän eri ohjeet ja tuotteet (ei esim. rahkaa tai viiliä). Kiitos.
Vastaukset 1
Vanhimmat
noin 10 kuukautisesta totuttelemaan ensin jogurttilla, viilillä, rahkalla, raejuustolla ja sitten vuodenikäsenä siirtymistä tavalliseen maitoon. Viikon verran voi aluks sekoittaa puolet korviketta ja puolet maitoa, jos siltä tuntuu.Samaan aikaan voi alkaa siirtyä tavalliseen ruokaan, oikeastaa sitä on voitu antaa aina, jos ei suolaa eikä paljo mausteita.