Oli kammottavaa katsella, kun Suomen tasavallan presidentti pyyhki televisiossa nenästään räkää sormiinsa ja kämmensyrjäänsä. Olisi käyttänyt nenäliinaa.
Siinä meillä on hyväkäytöksinen, edustava ja sivistynyt presidentti Suomea maailmalla edustamaan!
Siinä meillä on hyväkäytöksinen, edustava ja sivistynyt presidentti Suomea maailmalla edustamaan!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin oli minustakin aivan kauheata. Miten se osaa syödä siellä EU:sta lautaseltakaan oikein, sillai hienosti herrojen kanssa. Emme kestä enää häpeää. Kallion pubien kasvatti vaihtoon, ja läksiäislahjaksi vähän näsdugeja.
Mitähän tästä öykkäristä vielä paljastuu? Medialla on yleensä todella korkea kynnys uutisoida presidentin ala-arvoisesta käytöksestä. Jahka tässä onneksi ihan kohtapuoliin päästään eroon tästä hirviöstä, niin luulenpa, että kansa tulee tuntemaan aivan erilaisen henkilön kuin "lämminhenkisen tavis-Tarjan".
kun hän yski oikeaan kämmeneensä monta kertaa juuri ennen kuin vieraiden kättely alkoi. Seurasin, eikö edes adjutantit voineet antaa nenäliinaa, mutta ei hän kai halunnut. Samalla kädellä hän alkoi kätellä vieraita.
Huh!
Tv:ssä paljastuukin ihmisen todellinen käytös. Ei kukaan jaksa tuntikausia teeskennellä sivistynyttä illasta toiseen, jos ei sitä ole.
Halonen vaihtoon ja hyväkäytöksinen Niinistö valtionpäämiesten joukkoon Suomea edustamaan!