Huutaja

Taas eilisessä vaalitenyissä Halonen puhui koko ajan Niinistön päälle. Niinistö ei saanut puhua asiaansa loppuun kun tämä Halonen huusi koko ajan päälle omaa mielipidettään. Ottakaa toimittajat tiukempi linja siitä kumpi puhuu. Haloselle voisi sanoa että on hiljaa ja puhuu silloin kun sen vuoro.
3159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ilmeisesti Halosella on nyt paniikki päällä. Eikä syyttä, sillä Niinistö näyttää päivä päivältä yhä enemmän presidentiltä. Hyvä Sauli!

Äänestä
  • halonen on ollut kaikissa vaalikesksteluissa melko hermostuneen oloinen ja selvä paniikki on välillä aistittavissa. niinistö on kokoajan rauhallinen, eikä hätkähdä kiperämpiäkään kysymyksiä.

    Äänestä

Tarjan keinot eilisessä haastattelussa vaikuttivat minunkin mielestäni olevan välikommenttien heittely vastustajan puheen keskelle, niinkuin tuokin "vä ovev viiv ystävävvivev", jolla keskeytti Niinistön kommentoinnin Halosen möläytykseen Baltian maista tulevien työntekijöiden maahanmuuton estämisestä.

Eihän Baltiassa ole ongelmia säilyttää tarvittavaa työväkeä, sinnehän virtaa rahaa ulkomailta halvan verotason ja väestön nuoruuden takia.

Suomessa on todellisia uhkia olemassa, kun suuret ikäluokat jättävät paikkansa työelämässä, kaikkia kun ei huvita olla kuten Halonen enää liki seiskakymppisenä mummuna ja pappana viemässä nuoremmilta työpaikkoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Halonen kirjoitti:

Taas eilisessä vaalitenyissä Halonen puhui koko ajan Niinistön päälle. Niinistö ei saanut puhua asiaansa loppuun kun tämä Halonen huusi koko ajan päälle omaa mielipidettään. Ottakaa toimittajat tiukempi linja siitä kumpi puhuu. Haloselle voisi sanoa että on hiljaa ja puhuu silloin kun sen vuoro.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu